Lapissa huomautettu vähän yli kymmenen hengen kokoontumisista – ihmiset ottaneet asian kiitettävästi, toteaa kenttäjohtaja

Lapin poliisin viikonloppu on sujunut normaalia rauhallisemmin.

koronavirus
Poliisiauto hälytysajossa.
Yle

Lapin poliisin viikonloppu on sujunut rauhallisesti ja ihmiset näyttävät ottaneen kokoontumiskiellon tosissaan.

–Viikonloppu on ollut meidän kannalta rauhallisempi kuin tavallisesti tähän aikaan, toteaa kenttäjohtaja Janne Sotaniemi Rovaniemeltä Lapin pääpoliisiasemalta.

Suomessa on kielletty kaikki yli kymmenen henkilön kokoontumiset ja ihmisiä on kehotettu välttämään lähikontakteja koronatartuntojen ehkäisemiseksi. Lapin poliisi on puuttunut Rovaniemellä ainakin kertaalleen nuorten kokoontumiseen.

– Kertaalleen on käyty huomauttamassa, kun nuoret kokoontuivat pelaamaan jalkapalloa, useampia nuoria oli Rovaniemellä pelaamassa samassa paikassa. Muuten ihmiset ovat olleet kiitettävän kuuliaisia, eikä asioihin ole tarvinnut juurikaan puuttua, kertoo kenttäjohtaja Janne Sotaniemi.

Ravintoloissa on ollut viikonloppuna hiljaista, sillä useimmat niistä on jo suljettu.

– Ravintoloiden edustat ovat viikonloppuisin ja varsinkin öisin täynnä väkeä, mutta niiden edustat ovat kiitettävästi rauhoittuneet. Osan edustat eivät ole täysin tyhjiä, mutta väkimassoista ei voi puhua niissäkään.

Lapin poliisin mukaan tilanne on toistaiseksi hyvä ja rauhallinen, mutta tehtävien odotetaan jatkossa muuttuvan enemmän julkisilta paikoilta yksityisille paikoille.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus