Herätys: Uudenmaan rajalla odotettavissa ruuhkaa, koronakriisi muuttaa ajatuksiamme työstä, epidemia vei kaupalliselta medialta mainostajat

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Poliisi ja varusmiehet hiljaisella tarkastuspisteellä Lohjan ja Salon rajalla.
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Ruuhkaa odotettavissa Uudenmaan rajalla

Uudenmaan raja ruuhkautunee tänä aamuna, kun työmatkaliikenne alkaa ensimmäisenä arkipäivänä maakunnan sulkemisen jälkeen. Poliisi kehottaa ihmisiä varaamaan merkittävästi aikaa työmatkaliikenteeseen. Poliisin tiedotteessa suositellaan ottamaan mukaan myös mahdollinen työnantajan todistus työmatkasta tai muu dokumentti työstä.

Koronaepidemia muuttaa tapaamme ajatella työtä

Kuusituntinen työpäivä, työaika, työaikakokeilu, vapaa-aika, työelämä
Korona saa monet miettimään työnteon tapoja ja aikoja.Petteri Bülow / Yle

Nelipäiväinen työviikko ja kuusituntinen työpäivä ovat puhuttaneet maailmalla. Koronan mullistamana työajat saattavat muuttua entisestään. Menestyneet ihmiset lähtevät ajoissa töistä ja tekevät lyhyttä viikkoa – entäs me muut?

Trump: Eristystoimet voimassa huhtikuun loppuun

Presidentti Donald Trump
Presidentti Donald Trump puhumassa Yhdysvaltain koronatilanteesta Valkoisen talon pihalla 29 maaliskuuta.Stefani Reynolds / EPA

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on pidentänyt arvioitaan koronaviruskriisin kestosta. Päivittäisessä tilannekatsauksessaan Trump totesi, että hallinnon eristäytymismääräykset ovat voimassa huhtikuun loppuun. Määräysten tavoitteena on hidastaa viruksen leviämistä. Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta.

Kaupallinen media joutui puun ja kuoren väliin

Satu Kotonen juontaa Radio Iskelmän lähetystä kotonaan Uudellamaalla.
Satu Kotonen juontaa Radio Iskelmän lähetystä kotitalonsa työhuoneessa.Etäkoululainen Siiri

Koronakriisi on ajanut kaupalliset mediayritykset ristiriitaiseen tilanteeseen: mainostajat ovat kaikonneet, vaikka korona käänsi yleisömäärät räjähdysmäiseen kasvuun. Media-ala työllistää Suomessa noin 25 000 henkilöä. Heistä suuri osa tuottaa sisältöä nyt etätöissä. Moni radioasema on siirtänyt jopa lähetysstudiota juontajien koteihin.

Äänikirjojen suosio kasvaa entisestään, kun ihmiset haluavat hetkeksi pakoa koronakriisistä

Äänikirjoja myytiin viime vuonna noin 15,5 miljoonalla eurolla.
Äänikirjoina halutaan kuunnella nyt hyvän mielen kirjallisuutta. Antti Lähteenmäki / Yle

Äänikirjapalvelut ovat viime viikkoina saaneet paljon uusia käyttäjiä. Nyt kaivataan etenkin hauskoja kirjoja. Nousussa ovat hyvän mielen kirjallisuus ja lastenkirjallisuus. Uusista käyttäjistä huolimatta äänikirjojen suoratoistopalveluiden kulutus ei ole kuitenkaan kasvanut samassa suhteessa, sillä työmatkakuuntelu on jäänyt pois.

Suuressa osassa maata aurinkoista

Maanantai-iltapäivän sää
Seija Paasonen / Yle

Aamulla voi sataa lunta maan lounaisosassa. Päivällä sää on laajalti aurinkoista. Lähes koko maassa on päivällä pientä pakkasta. Etelässä lämpötila on hieman nollan yläpuolella. Kylmässä ilmassa voi paikoitellen kehittyä lumikuuroja. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus