1. yle.fi
  2. Uutiset

Korona kaatoi New Yorkissa satoja poliiseja ja palomiehiä pois rivistä: ”Auttakaa meitä auttamaan teitä ja pysykää kotona, kiitos!”

Yhdysvaltain suurimmalta poliisilaitokselta jo yli 10 prosenttia on sairaana tai karanteenissa. Samaan aikaan New Yorkissa hätänumeroon tulee ennätysmäärin soittoja.

koronavirus
Poliisi ohjaa liikennettä New Yorkissa maski kasvoillaan.
Poliisi ohjasi liikennettä Elmhurstin sairaalan ulkopuolella New Yorkissa viime tiistaina.Bryan R. Smith / EPA

WashingtonNew Yorkin poliisin, NYPD:n, komentaja Dermot Shea marssi kameroiden eteen lauantaina surun murtamana. Yhdysvaltain suurin poliisilaitos oli reilussa kahdessa päivässä menettänyt koronaan kolme työntekijäänsä.

– Meitä surettaa, meitä itkettää ja jatkamme taistelua. Yritämme minimoida riskit, mutta niiden täydellinen poistaminen on mahdotonta. Useinkaan ei ole mahdollista eristäytyä, vaan mennä suoraan vaaraa kohti, Shea sanoi.

Koronavirus onkin jo ennennäkemättömällä tavalla verottanut Shean alaisia. New Yorkin poliisilaitokselta peräti 5 000 on sairaana tai karanteenissa. Koronavirustartunnan on saanut NYPD:ssä jo noin 900.

Viime perjantaina yli 10 prosenttia NYPD:n univormupukuisista poliiseista ilmoittautui sairaaksi. Määrä on yli kolme kertaa enemmän kuin normaalisti. Tuosta sairastuneiden määrä NYPD:ssä on jatkanut nousuaan ja on jo 12 prosentissa.

– Auttakaa meitä auttamaan teitä ja pysykää kotona kiitos, vetosi poliisikomentaja Shea yhdysvaltalaisiin.

"Hälytystehtäviä priorisoidaan"

New Yorkin poliisijohto on vakuuttanut, että miljoonakaupungin hälytystoiminta pystytään yhä hoitamaan. Tosin turvallisuusasiantuntija, entinen Philadelphian ja pääkaupunki Washingtonin poliisikomentaja Charles Ramsey arveli CNN-kanavalla, että koronan vaikutukset eivät voi olla näkymättä.

– Olen varma, että hälytystehtäville tehdään kiireellisyysarviot ja pienempiä tehtäviä, kuten näpistyksiä tai autovarkauksia varten ei poliisi välttämättä mene paikalle. Se on valitettavaa, mutta tässä tilanteessa nyt ollaan, Ramsey arvioi.

Entinen poliisikomentaja piti kuitenkin selvänä, että vakavissa hälytystehtävissä, kuten väkivalta- ja perheväkivaltatilanteissa, poliisi menee paikalle koronaepidemian aikanakin.

New Yorkin poliisilaitos on kuitenkin jo muuttanut työkäytäntöjään (siirryt toiseen palveluun) siten, että raskaana olevien tai olemassa olevasta sairaudesta kärsivien poliisien työtehtäviä voidaan koronan vuoksi sopeuttaa ja tehdä turvallisemmiksi.

Hätäpuheluja New Yorkissa nyt ennätyspaljon

Samaan aikaan kun korona verottaa poliisivoimia, hätänumeroon soitettujen puheluiden määrä on noussut ennätyksellisiin lukemiin: 6 000:een päivässä.

Koronan aikana hätäpuhelut työllistävät erityisesti palolaitoksia ja niiden ensihoitoyksiköitä. New Yorkin palo- ja pelastuslaitoksella FDNY:llä työskentelevä ensihoitaja Anthony Almojera sanoi New Yorkin NBC New York -paikalliskanavalla, että vuoroja tehdään jo useita peräkkäin.

New Yorkin palomiehistä koronatartunnan on saanut jo 260. Työssä olevista moni pelkää vievänsä koronan mukanaan kotiin.

– Monet nukkuvat uupuneina useiden työvuorojen jälkeen autossaan, eivätkä mene kotiin, Almojera sanoi NBC New York-kanavalla.

Ensihoitajat huolehtivat paareilla olevasta potilaasta.
Ensihoitajat kuljettivat potilasta Elmhurstin sairaalan päivystykseen New Yorkissa 26.3. Queensissa sijaitseva Elmhurstin sairaala keskittyy koronaviruspotilaiden hoitoon. Justin Lane / EPA

Almojera on työskennellyt New Yorkin palolaitoksella 17 vuotta ja on koronan vuoksi itkenyt ensimmäistä kertaa töissä. Almojera kertoi CNN-kanavalla, ettei pystynyt lohduttamaan vaimonsa menettänyttä miestä kuin etäältä ilman halausta tartuntariskin vuoksi.

Henkisesti raskaiden työpäivien raskautta lisää huoli myös omasta terveydestä. Almojeran mukaan suojavarusteita, kuten hengityssuojia, alkaa palomiehilläkin olla vaarallisen vähän.

– Suurin pelko joukossamme on, että tartutamme viruksen perheenjäseniimme, Almojera sanoi CNN-kanavalla.

Suojavarustepula sairaaloissa

Yhdysvaltain terveydenhoitohenkilöstö on koronataiston etulinjasta jo useiden päivien ajan viestinyt suojavarusteiden vähyydestä. Twitterissä on levinnyt kuva newyorkilaissairaalasta, jossa hoitajat joutuivat pukemaan ylleen jätesäkit suojakseen.

New Yorkissa on kuollut koronaan ainakin yksi sairaanhoitaja. Kuolleen hoitajan sisko on sanonut yhdysvaltalaismediassa pitävänsä varmana, että hänen veljensä kuolema johtui puutteellisista suojavarusteista.

New Yorkissa sairaanhoitajat ovat myös osoittaneet jo mieltä suojavarustetilanteen parantamiseksi.

Lisää aiheesta:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Käsiaseiden kauppa ampaisi nousuun, koska amerikkalaiset pelkäävät pandemian lisäävän rikoksia

Lue seuraavaksi