Etätyötä tutkiva professori neuvoo ihmisiä pukemaan päälleen aamuisin: "Tavoitteemme on estää Suomea halvaantumasta"

Suomalaisten siirtymistä etätyöhön voi verrata sukellukseksi syvään päätyyn. Pakonkin edessä voi oppia toimivia työskentelytapoja.

etätyö
Etätyön tekemistä ruokapöydän äärellä.
Suomi siirtyi etätyöskentelyyn käytännössä yhdessä yössä. Kotoa käsin työskentelyssä on paljon mahdollisuuksia, mutta monelle se on myös täysin uusi aluevaltaus. Niko Mannonen / Yle

Koronavirus ajoi suomalaiset uudenlaisen työnteon pariin. Kaikki kynnelle kykenevät siirtyivät toimistoista koteihinsa etätyöhön. Muutos on ollut monelle mullistus.

Siihen herättiin myös asiantuntijamaailmassa. Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvist päätyi vetämään nopeasti kasaan kyhättyä Fast Expert Teams -asiantuntijaverkostoa.

– Meidän tavoitteemme on estää Suomea halvaantumasta, Blomqvist kiteyttää.

Asiantuntijaverkosto selvittää muun muassa verkkokyselyllä (siirryt toiseen palveluun) etätyöhön siirtymisen vaikutuksia työelämään ja miettii ratkaisuja, joilla kotikonttorilla työskentely saadaan toimimaan. Verkosto muun muassa kerää etätyötä tukevia vinkkejä yhteen paikkaan.

Mukana on yli 70 asiantuntijaa eri yliopistoista, tutkimuslaitoksista, yrityksistä ja ministeriöistä.

Kannettava tietokone olohuoneessa lelujen keskellä.
Oman lisänsä koronakriisin etäytyöskentelyyn tuo se, että monella on omien töiden lisäksi myös perhe saman katon alla. Rolf Granqvist / Yle

Asiantuntijat uskovat, että pakon edessä etätyöhön siirtyminen muovaa työntekokulttuuria myös tulevaisuudessa. Tähän asti etätyöhön on ollut hyvin erilaisia valmiuksia. Nyt tilanteen tekee hyvin poikkeukselliseksi se, että monella on kotonaan omien töiden lisäksi myös muu perhe.

Vaikka etätyöskentely tulevaisuudessa lisääntyisikin, on myös vanhan elämän asioita, joiden pariin palataan.

– Kun maailma toivottavasti joskus normalisoituu, tarvitaan kasvokkain kohtaamista ja ihmisten tapaamista. Mutta ehkä me sitten nautimme siitä enemmän ja kohtaamisista tulee arvokkaita, Blomqvist sanoo.

Jotta etätyökokonaisuuden saa kotioloissa toimimaan, vaatii se Blomqvistin mukaan hyviä organisointikykyjä.

Professori Kirsimarja Blomqvist on tutkinut etätyötä jo paljon ennen koronakriisiä. Tässä hänen ohjeet etätöistä selviämiseen.

1. Työskentele tehokkaasti

Ajankäyttö ja oman työn johtaminen korostuvat etätyötä tehdessä. Opettele tekniikat, joilla saat asioita tehtyä. Vaikka oman työn johtaminen tuntuisi vieraalta, kannattaa sitä harjoitella.

– Työnteosta tulee mielekkäämpää, kun on hallinnan tunne, eikä niin, että kaikki kaatuu niskaan, Kirsimarja Blomqvist sanoo.

Haastavimmat ja isoimmat työtehtävät kannattaa tehdä virkeimmillään heti aamusta. Kun vaikeissa tehtävissä on päässyt eteenpäin, voi iltapäivällä siirtyä pienempiin silppuhommiin.

Voit myös kokeilla ajan jaottelua. Laita herätys 30 minuutin päähän ja sukella työhön. Seuraavan puolen tunnin aikana sinulla ei ole lupaa katsoa sähköpostiasi, kurkata Twitteriä tai puuhastella kotosalla. Kun aika on täynnä, pidä reilusti tauko. Jos työ ei tule valmiiksi puolessa tunnissa, toista sama, kunnes olet valmis.

2. Tauota työtä

Liian usein ajatellaan, että ajankäyttöä pitää suunnitella vain työtehtäviä ajatellen. Todellisuudessa yhtä tärkeää on osata pitää taukoja.

Työstä pitää osata myös irtaantua, jotta on aikaa ajatella ja hengähtää. Kotona taukoa voi pitää keittämällä kahvit, käymällä lyhyellä kävelyllä tai vaikkapa laittamalla pyykit koneeseen. Kotitöiden tekeminen työn ohessa ei siis automaattisesti tarkoita palkkatyön välttelyä, vaan se on samalla aivojen lepohetki.

– Kevyt liikahtelukin riittää. Se auttaa fysiikkaa, eikä tule liikaa istumista. Rutiinit ja tekeminen lepuuttavat aivoja, ja sillä tavalla voi löytää ratkaisuja, Kirsimarja Blomqvist sanoo.

3. Valmistele etäpalaverit

Hyödynnä ryhmäpalavereissa rinnakkaista chat-palvelua. Aiheisiin liittyvät välihuomautukset ja puheenvuoropyynnöt voi helposti toteuttaa kirjoittamalla, jolloin varsinainen aihe ei keskeydy.

Ryhmäpalaverissa toimivat myös tavalliset kohteliaisuussäännöt. Palaverin vetäjä toivottaa osallistujat tervetulleiksi, esittelee uudet ihmiset sekä jakaa puheenvuorot. Ei puhuta toisen päälle ja valmistellaan hyvin asiat, jotka palaverissa käydään läpi.

Jos palaveriin osallistuu vain muutama henkilö, voi sen toteuttaa myös tavallisena ryhmäpuheluna. Anna aivoille happea ja lihaksille liikuntaa samalla ja lähde palaverin ajaksi ulos puhumaan.

4. Uskalla olla eristyksessä

Sosiaalinen eristäytyminen on ajanut kontaktit erilaisiin sähköisiin palveluihin. Työpäivän aikana viestiä pukkaavat sähköpostit, pikaviestit ja videopalaverit – työpäivän jälkeen soitellaan, viestitellään ja sometetaan. Yhtäkkiä sähköisten ärsykkeiden määrä voi olla valtava, ja siitä on osattava myös irrottautua.

– Jos ollaan koko ajan teknologiavälitteisesti kiinni sosiaalisissa kontakteissa, se on kuluttavaa, Blomqvist sanoo.

Uskalla siis välillä nauttia eristyksestä ja sen rauhasta. Laita puhelin äänettömälle ja sulje netti. Rajaa itsellesi aikaa, jolloin ei ole pakko olla kenenkään tavoitettavissa.

5. Hyväksy epätäydellisyys

Etätyö voi ahdistaa, jos samalla joutuu omaksumaan runsaasti uusia työtapoja ja -välineitä. Täydellinen ei tarvitse olla ja ahdistuksen hetkellä on tärkeä muistaa, että kaikki ovat tilanteessa samassa veneessä.

– Kriisitilanteessa ihmisillä ei välttämättä ole halua kokeilla uutta teknologiaa. Jatkakaa niitä, mitkä ovat valmiiksi tuttuja. Meidän on pakko mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta samalla tämä on mahdollisuus kokeilla ja oppia, Blomqvist sanoo.

6. Vedä raja työn ja vapaa-ajan väliin

Työnteko pitää osata lopettaa myös silloin, kun sitä tekee kotona. Kahden maailman välillä siirtymistä voi helpottaa rutiineilla. Aamulla vaihda pyjama päivävaatteisiin, tee aikataulu ja mieti, koska pidät tauot. Päätä valmiiksi, koska lopetat työpäivän. Töiden jälkeen sulje tietokone ja käy kävelyllä.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus