Rautalampi sai valmiiksi vuotoherkän runkovesiputken remontin – seuraavaksi alkaa haaralinjan uusiminen

Työt aloitetaan sitten, kun on päästy taas normaalioloihin.

Rautalampi
Vedenjakelupiste Rautalammin keskustassa.
Rautalammilla jouduttiin jakamaan vettä ihmisille heinäkuussa, koska runkovesiputken rikkoutuminen katkaisi vedet kunnan keskustasta.Jukka Eskanen / Yle

Rautalammilla jatketaan huonokuntoisten vesijohtoputkien kunnostamista.

Runkovesiputkiremontin yhteydessä havaittiin kolme huonokuntoista haaralinjaa, joista pikaisimman korjauksen tarpeessa oleva linja uusitaan. Tällä Kokkovuoreen ja Kuutinharjuun menevällä linjalla on sattunut puolen vuoden sisällä kaksi putkirikkoa.

Haaralinjat ovat Rautalammin kunnan teknisen johtajan Antti Tuppuran mukaan samaa himaniittiputkea kuin runkovesiputki, mutta ne ovat pienempiä ja niiden vuotojen vaikutukset ovat huomattavasti vähäisempiä.

– Kokkovuoreen ja Kuutinharjuun menee vettä vain yhtä putkea pitkin, ja siksi se on kiireellisin korjattava, Tuppura kertoo.

Tuppuran mukaan työt aloitetaan sen jälkeen kun koronaviruspandemia on hellittänyt.

– Ihmisiä on nyt paljon kotona ja etätöissä, joten emme halua ottaa riskiä, että uusimistöiden vuoksi tulisi ylimääräisiä vesikatkoja.

Vedenjakelu jouduttiin viime vuonna keskeyttämään useita kertoja kantatie 69:n vieressä kulkevan runkovesiputken vuotojen vuoksi. Sen remontti valmistui maaliskuun puolen välin paikkeilla.

– Onneksi saimme sen valmiiksi juuri ennen kuin koronavirustilanne iski päälle. Leudosta talvesta oli se hyöty, että kaivutyöt onnistuivat läpi talven, Tuppura kertoo.

Runkovesiputken remontti maksoi Tuppuran mukaan arviolta 120 000–130 000 euroa, kun siihen oli varattu rahaa 340 000 euroa.

Kokkovuoreen ja Kuutinharjuun menevän linjan uusimisen kustannusarvio on 30 000 euroa ja urakka kestää arviolta kuukauden.

Lue myös:

Vanha ja vuotava runkovesiputki poistetaan käytöstä Rautalammilla

Rautalammin runkovesiputki paikattu – vedenkeittokehotus jatkuu ainakin viikon

Rautalammilla suuri vesiongelma – kunnan keskusta ilman vettä