Rajojen sulkeminen sekoitti huumekauppareitit ja pula aineista näkyy jo kaduilla – Poliisi: "Väkivalta todennäköisesti lisääntyy"

Huumeiden puute nostaa hintoja ja lisää väkivallan uhkaa. Myös esimerkiksi apteekkimurtojen riski kasvaa.

koronavirus
Rajavartiolaitos suorittaa rajatarkastuksia Torniossa
Tornio on huumekuriireille tärkeä reitti. Rajan sulkeutuminen ei vielä näy isoina huumetakavarikkoina, mutta tulli varautuu salakuljetuksen lisääntymiseen.Antti Ullakko / Yle

Rajojen sulkemisesta on muutama päivä, mutta huumeidenkäyttäjien levottomuus ja huonovointisuus alkaa jo näkyä.

– Kyllä se näkyy. Varsinkin opioidipohjaisten huumeiden käyttäjät ovat huonovointisempia sekä fyysisesti että psyykkisesti. Yleensäkin kaikki ne käyttäjät, joiden aineita ei Suomesta saa, sanoo A-klinikan toimitusjohtaja ja lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki.

Aineista tulee pulaa nopeasti, sillä niiden tavallisimmat reitit ovat tukossa matkustajaliikenteen loppumisen vuoksi. Sekä A-klinikkasäätiön Simojoki että keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen sanovat, että maassa ei ole suuria varastoja.

Ei huumeille ole ”huoltovarmuusvarastoja”. Kun normaalioloissa tehdään iso takavarikko, tyhjiö täyttyy nopeasti. Nyt se ei käy niin, koska suljettuja rajoja on monta, Leskinen kuvaa.

Esimerkiksi amfetamiini tulee tavallisesti Keski- tai Länsi-Euroopasta Suomeen Baltian tai satamien kautta.

Apteekit ja hoitolaitosten lääkevarastot kiinnostavat

Rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista tietää Tampereen ja koko Pirkanmaan tilanteen.

Suomen ja Ruotsin valtakunnanraja
Huumeita kulkee rajan yli raskaassa liikenteessä niin, että tavaran lähettäjä ja vastaanottaja tai auton kuljettaja ja omistaja eivät tiedä siitä mitään.Antti Ullakko / Yle

– Kun aineiden saatavuus huononee, hinnat nousevat. Väkivalta todennäköisesti lisääntyy niitä kohtaan, joilla huumeita tiedetään olevan. On jo merkkejä näiden ihmisten varautumisesta ja myös varustautumisesta, Jari Luoto sanoo ja viittaa lähinnä teräaseisiin.

Rahan saamiseksi myös varkauksia ja muita rikoksia tehdään nyt niin, että Luodon mukaan poliisin ”kellot soivat”. Osviittaa on myös apteekkiryöstöistä.

Ylen uutisarkiston mukaan vastikään on käyty ainakin Nakkilan ja useammassa Espoon apteekissa.

– Hiukan huolestuneena seuraan tilannetta apteekkien osalta. Ja myös hoiva-alan laitosten, sillä niissäkin on lääkevarastoja, sanoo Jari Luoto.

Krp:n Jari Leskinen lisää tähän vielä vankilat. Huumereittien katkeaminen näkyy vankiloissa jo nyt oireiluna ja levottomuutena, ja Leskinen on huolissaan sekä vankien että henkilökunnan turvallisuudesta.

Tornion raja on merkittävä huumereitti

Pohjoisessa rajan lähes täydellinen sulkeutuminen ei toistaiseksi ole näkynyt Tullin tekemien huumetakavarikkojen määrässä. Tiukka valvonta on paremminkin tarkoittanut sitä, että pienet tullirikkeet ovat merkittävimmällä rajanylityspaikalla Torniossa vähentyneet.

Jos pikkumääriä ei voi tuoda vähitellen, tuodaan sitten isompia eriä kerralla

Tuomo Kunnari

Valvonnasta vastaavan tulliylitarkastaja Tuomo Kunnarin mukaan odotettavissa kuitenkin on, että kun varastot maassa tyhjenevät ja kysyntä kasvaa, lisääntyy myös tarve salakuljetukselle.

– Kysyntä ratkaisee, ja se kasvaa, kun tuonti vähenee.

Tulli seuraa Kunnarin mukaan nyt erityisen tarkasti sitä, siirtyykö huumeiden virta henkilöliikenteestä tavaraliikenteen sekaan.

– Näinhän se monesti on, että jos pikkumääriä ei voi tuoda vähitellen, tuodaan sitten isompia eriä kerralla.

Suomen ja Ruotsin välinen raja kaksoiskaupunki Tornio-Haaparannassa on jopa yksi merkittävimmistä (siirryt toiseen palveluun)huumeiden salakuljetusreitti Suomeen.

Isot huume-erät eivät luonnollisesti jää harvaan asuttuun Lappiin, vaan niiden määränpää on etelän asutuskeskuksissa. Suuria huumetakavarikkoja saatetaan tehdä etelässä, mutta aineita on usein tuotu Suomeen Tornion kautta.

Hätä keinot keksii

Poliisit pitävät rajojen sulkemista pomminvarmana keinona vähentää huumeiden liikkuvuutta. KRP:n erikoistutkija Jari Leskinen sanoo, että yhtä varmaa on se, että huumeiden kauppiaat, jakelijat ja käyttäjät suunnittelevat jo uusia tapoja paikata ongelmaa.

Mitähän reppuselkäisiä kuljettajia sitä vielä metsissä nähdäänkään

Jari Leskinen

– Varmasti tuontia yritetään siirtää kontteihin ja kumipyörille, kun matkustajaliikennettä ei ole. Esimerkiksi merikontteihin ujutetaan aineita niin, etteivät tavaran ja kontin omistaja tai kontin kuljettaja tiedä siitä tiedä mitään.

Espoossa paljastui tämänkaltainen tapaus loppuvuodesta, ja Europolin tilastojen mukaan se on ollut kasvussa koko Euroopassa jo ennen koronaa ja rajasulkuja.

Hätä keinot keksii, kun tarve on suuri.

– En ihmettelisi yhtään, vaikka käyttöön otettaisiin myös vanhat pirtusalakuljettajien keinot. Kesä tulee ja huviveneily lisääntyy, eikä valvojaa riitä joka kaislikkoon, Jari Leskinen aprikoi.

– Ja mitähän reppuselkäisiä kuljettajia sitä vielä metsissä nähdäänkään.

Esimerkiksi tullilla on käytössään resursseja ja osaamista myös tavaraliikenteen syynäämiseen. Se on seurannut sata vuotta liikennettä Tornionjokilaaksossa rajan yli, joten aika monenlaisia keinoja laittoman tavaran tuomisessa on ehditty nähdä myös siellä. Ja voidaan nähdä nytkin, uskoo tulliylitarkastaja Tuomo Kunnari.

– Monesti niitä vanhoja keinoja kokeillaan ottaa uudestaan käyttöön.

Edellisen kerran rajalla oltiin poikkeuksellisessa tilanteessa vuonna 2015, kun rajavalvontaa tiukennettiin turvapaikanhakijatilanteen vuoksi. Tuolloin nähtiin piikki paljastuneiden huumerikosten määrässä.

“Nyt ei ole oikea aika säästää päihdetyöstä”

Terveydenhuollossa keskitetään nyt voimat koronapotilaiden hoitoon niin, että osaajia ja rahaa siirretään siihen jostain muualta.

Jos me emme auta, nämä ihmiset ovat tavallisen ensiavun jonossa korona- ja muiden potilaiden lisänä

Kaarlo Simojoki

A-klinikan Kaarlo Simojoki painottaa, että nyt ei kuitenkaan ole oikea aika säästää päihdehuollosta (siirryt toiseen palveluun). Huumeiden käyttäjien tilanteen heikkeneminen ja palvelujen tarpeen kasvu näkyvät jo.

– Näiden ihmisten palvelut pitää säilyttää ja mieluummin lisätä niitä. Jos me emme auta, nämä ihmiset ovat tavallisissa ensiavun jonoissa korona- ja muiden potilaiden lisänä. Päihdepalvelut on heille kuitenkin se luontevampi hoitopaikka, Simojoki sanoo.

Puute huumeesta ajaa usein pakosta käyttäjät kokeilemaan aineita, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Silloin myös yliannostusten ja siitä johtuvien kuolemien vaara kasvaa. Simojoki muistuttaa, että riskit kasvavat myös kriisin loppuessa, sillä käyttäjien sietokyky on saattanut sen aikana laskea.

Voit keskustella aiheesta 2.4. klo 23.00 saakka.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus