OP Etelä-Hämeen toimitusjohtaja: Ei pankkiin, jos ei aivan välttämätöntä

Kuunvaihteessa maksetaan eläkkeet ja Kelan tuet, minkä pelätään lisäävän pankkiasiointia.

pankkitoiminta
Pankin toimitusjohtaja katsoo maksusiirtokuoria pankissa
OP Etelä-Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin suosittelee koronavirusaikoina laskujen maksamista muualla kuin pankkikonttorissa. Yksi mahdollisuus on siirtyä maksusiirtokuorien käyttämiseen.Tiina Kokko / Yle

Pankit kehottavat asiakkaitaan välttämään mahdollisuuksien mukaan pankkikonttorissa asiointia.

OP Etelä-Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin kertoo, että monet konttorikäynnit ovat vähentyneet koronaviruksen vuoksi, mutta voisivat hiipua vielä enemmänkin kaikkien turvallisuuden vuoksi.

– Riskiryhmään kuuluvien, iäkkäämpien kassapalveluasiakkaiden määrät eivät ole vielä toivotulla tavalla vähentyneet.

Monet muut asiat, kuten asuntolainat, ovat siirtyneet puhelimeen tai verkon välityksellä tehtäväksi.

Asiakaskäyntien pelätään lisäntyvät huhti-maaliskuun vaihteessa, kun eläkkeet ja kelan tuet tulevat tilille. Moni lähtee hoitamaan asioitaan pankin konttoriin.

– Kyllä meidän ohje on nyt varsin poikkeuksellinen. Viesti kuuluu, että älä ihmeessä tule pankkiin, jollei ole aivan välttämätön tarve tulla.

Miten laskut voi maksaa, jos ei käy pankissa?

Mika Helin muistuttaa muista keinoista maksaa laskut. Jos ei ole mahdollista käyttää nettipankkia tai mobiilimaksamista, yhtenä vaihtoehtona on suoramaksu. Silloin laskut maksetaan automaattisesti eräpäivänä ilman verkkoasiointia.

– Jos on paperisia perinteisiä tilisiirtolaskuja, pankilta voi pyytää myös puhelimitse maksusiirtokuoria, jotka voi jättää lähimpään postilaatikkoon edelleen pankkiin toimitettavaksi.

Jos pankissa on kuitenkin käytävä, silloin Helin antaa ohjeeksi tulla jonain muuna päivänä kuin esimerkiksi eläkkeenmaksupäivänä. Näin voi auttaa siinä, että konttorit eivät ruuhkaudu ja eikä väkeä keräänny liikaa yhteen paikkaan.

Myös käteinen voi olla hankala asia koronavirusaikoina, siksi kannattaa suosia korttimaksua.

OP Etelä-Hämeen Hämeenlinnan pääkonttori ja Riihimäen konttori ovat Suomen mittakaavassa vilkkaita kassapalvelukonttoreita. Ennen koronavirusepidemiaa molemmissa konttoreissa on asioinut 100–130 asiakasta päivittäin.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus