Keskeytyneet harjoittelut viivästyttävät korkeakouluopiskelijoiden valmistumista – Tiia Suikkanen valmistuu insinööriksi etäkurssien avulla

Koulut järjestävät etäkursseja ja priorisoivat valmistuvia, jotta mahdollisimman moni saisi paperit.

valmistuminen
Opiskelija Tiia Suikkanen Karelia AMK:n edustalla.
Tiia Suikkanen valmistuu toukokuussa rakennustekniikan insinööriksi. Heikki Haapalainen / Yle

Opiskelijoiden valmistuminen saattaa hidastua koronaepidemian vuoksi. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden harjoittelut on monin paikoin jouduttu keskeyttämään. Joensuun Karelia ammattikorkeakoulussa valmistumiset pääosin etenevät normaaliin tapaan.

Yksi tänä keväänä valmistuvista on joensuulainen Tiia Suikkanen. Hän valmistuu toukokuussa rakennustekniikan insinööriksi Karelia-ammattikorkeakoulusta.

Koska valmistuminen on enää muutamasta etäkurssista kiinni, hän valmistuu ajallaan. Neljä vuotta kestävän tutkinnon opintojen viimeistely tapahtuu kuitenkin hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin Suikkanen aiemmin ajatteli.

– Kuulin, että valmistujaisjuhlakin on peruttu. Onhan se ikävää. En olisi uskonut muutama kuukausi sitten, että valmistun tämmöisissä tunnelmissa, Suikkanen sanoo.

Karelia AMK:n Värtsilä-talo Joensuussa.
Karelia-ammattikorkeakoulun Wärtsilä-kampus on tätä nykyä hiljennyt. Heikki Haapalainen / Yle

Yliopistoilla harjoittelut kesken, eikä gradukirjoja välttämättä löydy

Yliopisto-opinnoissakin joidenkin valmistuminen saattaa tänä keväänä viivästyä.

Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä sanoo, että osa opiskelijoiden harjoitteluista on jouduttu peruuttamaan. Joitakin harjoitteluja on myös keskeytetty. Opiskeluita suoritetaan etäopintoina siltä osin, joita on mahdollista tehdä. Pääosin opinnot jatkuvat normaalisti.

– Opetuspuolella, lääkäreillä ja hammaslääketieteessä harjoittelut ja käytännön opinnot ovat nyt haasteellisia toteuttaa, Määttä sanoo.

Lisäksi kirjastot ovat kiinni, eikä esimerkiksi kaikkia graduteoksia löydy verkosta.

Koronapandemia on keskeyttänyt yliopistossa haastatteluaineistojen pohjalta tehtävät gradutyöt.

– Halllinnollisessa mielessä yliopisto kuitenkin pyörii. Tutkintotodistuksia kirjoitetaan tätä nykyä sähköisesti, Määttä kertoo.

Valmistuvia priorisoidaan, mutta viivästymisiä voi tulla

Karelia ammattikorkeakoulun rehtori Petri Raivo sanoo, että oppilaitoksessa on priorisoitu valmistuvia opiskelijoita. Heidän valmistumisensa pyritään turvaamaan.

– Suomi tarvitsee tätä osaavaa, uutta työvoimaa nyt. On tietenkin selvää, että yksittäisiä tapauksia voi olla, joilla valmistuminen viivästyy epidemian vuoksi, Raivo sanoo.

Karelia AMK:n rehtori Petri Raivo.
Karelia-ammattikorkeakoulun rehtori Petri Raivo kertoo, että Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuu parhaillaankin opiskelijoita. Heikki Haapalainen / Yle

Karelia-ammattikorkeakoulussa viivästymisiä saattaa tulla esimerkiksi keskeytettyjen harjoittelujen ja vaikkapa opinnäytetyön etenemisen esteen takia.

– Jos opinnäytetyön aineistoa on kerätty esimerkiksi haastattelujen kautta, ei työn jatkaminen välttämättä onnistu. Tai sitten aineiston keräystapaa täytyy muuttaa, Raivo kertoo.

Moni harjoitteluissa ollut opiskelija on voinut myös aloittaa oman alan työt muun muassa kriittisillä sosiaalialoilla. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiri Siun Sote rekrytoi sairaanhoitajaopiskelijoita harjoitteluista suoraan töihin.

– Sotealan opiskelijoille on etsitty sopivia tehtäviä. Jo ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijat pystyvät tekemään lähihoitajan tehtäviä, Raivo kertoo.

Opiskelijoilla ei ole velvollisuutta mennä töihin, vaan mahdollisuus siihen niin halutessaan.

Karelia AMK:n Tikkarinteen toimipiste.
Oppilaitoksille etäopetukseen siirtyminen on ollut haaste, mutta se on mennyt Karelia-ammattikorkeakoulussa hienosti. Heikki Haapalainen / Yle

Työllisyystilanne huolenaiheena

Vastavalmistuvia huolestuttavat myös työllistymisnäkymät. Lomautuksia on rakennusalallakin, kertoo toukokuussa rakennustekniikan insinööriksi valmistuva Tiia Suikkanen.

Suikkanen on nyt oman alansa töissä, mutta töitä on vähennetty. Hän suhtautuu silti luottavaisin mielin tulevaan.

– Uskon, että kun tämä helpottaa, niin kyllä niitä töitä sitten löytyy hyvin, Suikkanen sanoo.

Vaikka valmistumisjuhlat on peruttu, Suikkanen aikoo juhlia ainakin poikaystävän kanssa saavutettua tutkintoa.

Mitä ajatuksia aihepiiri herättää sinussa? Keskustele aiheesta alla. Keskustelu on auki 3.4.2020 klo 23 saakka.

Lue lisää:

Työttömyys voi räjähtää käsiin koronan takia – TEMin tutkimusjohtaja: Vuositasolla jopa 70 000 työtöntä lisää

Näin korona sekoitti suomalaisten vaihto-opiskelijoiden elämän ja talouden: Takaisin ilman kämppää, reissu peruuntui mutta kulut jäivät

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus