Van Goghin maalaus varastettiin Hollannissa – museo oli suljettu koronaviruksen vuoksi

Varastettu teos on vuodelta 1884. Poliisi tutkii rikosta.

Taidevarkaudet
Singer Laren museo, Amsterdamissa.
Varastettu teos oli lainassa Singer Larenin museossa.Jan Buteijn

Taidemaalari Vincent van Goghin maalaus on varastettu museosta Larenin kaupungista Hollannista.

Varastettu teos on van Goghin vuonna 1884 maalaama teos, joka tunnetaan nimellä "Lentetuin" tai "Spring Garden" eli kevätpuutarha. Teos esittää puutarhassa seisovaa naista.

Rikos tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Poliisin mukaan varkaat pakottivat museon lasiovet auki kolmen jälkeen aamuyöllä.

Singer Laren -museo on ollut suljettuna koronaviruksen vuoksi 12. maaliskuuta lähtien.

– Olemme vihaisia, shokissa ja surullisia, Singerin johtaja Evert van Os kertoi tiedotustilaisuudessa.

Teos oli lainassa Groningerin museosta. Teoksen arvo ei ole toistaiseksi tiedossa, sanoo uutistoimisto AP. Poliisi tutkii tapausta.

Larenin kaupunki sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Amsterdamista kaakkoon.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus