Ylen tiedot: Vanhustenhuollon työntekijä sairastunut koronavirukseen Jyväskylässä, eikä työkavereille ole asiasta kerrottu – palvelupäällikkö ei vahvista tietoa

Jyväskylän vanhustenhuollossa ei tiedoteta koronavirukseen sairastuneista työntekijöistä eikä karanteeniin joutuneesta henkilökunnasta.

kotihoito
Hoitaja laittaa sukkaa vanhuksen jalkaan.
Jyväskylässä monet kotihoidon työntekijät ihmettelvät, miksei heille kerrota mahdollisesti koronaan sairastuneista työkavereista.Eleni Paspatis / Yle

Jyväskylän kaupungin vanhustenhuollon tiedotuslinja koronaviruksesta herättää ainakin osassa henkilökuntaa pelkoa ja jopa paniikkia. Yle on saanut tiedot kahdelta nimettömänä pysyttelevältä Jyväskylän kaupungin kotihoidon työntekijältä.

Ylen saamien tietojen mukaan Jyväskylän kaupungin vanhustenhuollon kotihoidon työntekijä on sairastunut koronavirukseen. Yle on saanut asiasta tiedon sairastuneen lähipiiristä.

Kotihoidon päälliköt eivät ole vahvistaneet tietoa muille työntekijöille, jotka ovat pyytäneet tietoa tartunnasta.

Moni kotihoidon työntekijä pelkää kantavansa koronavirusta oireettomana. Työntekijät toivoisivat koronavirustestausta ja tarvittavia toimenpiteitä, esimerkiksi karanteenia, koska ovat päivittäin tekemisissä riskiryhmään kuuluvien, iäkkäiden asiakkaiden kanssa.

Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palvelujen palvelujohtaja ei voi kertoa asiasta yksityisyydensuojan vuoksi. Kaupungin mukaan työturvallisuuden ja asiakkaiden turvallisuuden eteen on tehty riittävästi.

– Vaikka meillä olisi työntekijöissä koronavirukseen sairastuneita, emme voi asiasta tiedottaa. Karanteeniin asettaminen tehdään aina terveydenhuollon viranomaisten määräyksestä ja heidän ohjeitaan noudattaen, sanoo palvelujohtaja Maarit Raappana.

Altistuneisiin yhteyttä henkilökohtaisesti

Ylen saamien tietojen mukaan osa kotihoidon työntekijöistä ihmettelee, miksi kotihoidossa ei olla ryhdytty järeisiin toimenpiteisiin, vaikka Jyväskylässä päiväkodin työntekijän sairastuttua koronavirukseen koko päiväkoti suljettiin ja henkilökunta sekä lapset määrättiin karanteeniin.

Raappanan mukaan terveydenhuollon viranomaiset ottavat yhteyttä altistuneisiin. Hoitajat ja asiakkaat saavat tiedon altistumisesta ja karanteenista henkilökohtaisesti.

Kotihoidon työntekijöiden pääluottamusmies Jaana Pollari ei ole mahdollisesti koronaan sairastuneesta työntekijästä tietoinen.

– Ei ole siitä mitään tietoa. En ole kuullut sairastumisesta, sanoo Pollari.

Jyväskylän kaupungin kotihoidossa on 1200 asiakasta ja 300 työntekijää.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus