Koronaeristys vaikeuttaa myös monen rikollisen elämää – mutta rikollisjengit ovat keksineet jo, miten hyötyä kriisistä

Koronakriisin pelätään lisäävän verkkohuijauksia, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja lääkeväärennösten kaupittelua.

koronavirus
Autio katu Pariisissa
Rikollisetkin ovat joutuneet miettimään uusia toimintatapoja, kun koronapandemia on hiljentänyt kaupungit. Kuva Pariisista.AOP

Kun ihmiset pysyttelevät kotona, rajoja valvotaan tarkasti ja poliisi vahtii kaduilla poikkeustilan noudattamista, myös monen rikollisen elämä mutkistuu.

Asuntoihin on vaikeampi murtautua, kun kotona ovat sekä asukkaat että naapurit. Vaatii kanttia murtautua autoon lähes tyhjällä kadulla, jossa kiertelevät lähinnä poliisiautot.

Kun rajat ovat lähes kiinni ja lentoja vähän, huumeiden ja muiden tavaroiden salakuljetus vaikeutuu. Ja miten tavoittaa varsinkaan uusia asiakkaita, kun kaikki ovat kotona?

Rikolliset ovat kuitenkin jo keksineet, miten hyötyä koronakriisistä ja kehitelleet uusia rikoksia vaikeiksi käyneiden tilalle, sanovat Euroopan poliisiorganisaatio Europol (siirryt toiseen palveluun) ja asiantuntijaverkosto Global Initiative Against Transnational Organized Crime (GI-TOC) (siirryt toiseen palveluun)tuoreissa raporteissaan.

Kriisin pitkittyessä lisää rikollisia keksintöjä on todennäköisesti tulossa. Järjestäytynyt rikollisuus on erittäin hyvä sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, muistuttaa Europol.

Europolin johtajan Catherine de Bollen mukaan on sen sijaan liian aikaista sanoa, onko rikollisuus kaiken kaikkiaan lisääntynyt vai vähentynyt koronakriisin takia.

Catherine de Bolle
Europolin johtaja Catherine de BolleDaniel Kasap / EPA

GI-TOC arvioi (siirryt toiseen palveluun), että koronakriisi voi merkitä jopa kuoliniskua niille rikollisjärjestöille, joilla on hyvin suppea, perinteisiin rikoksiin keskittyvä rikosvalikoima.

Tuloja menettävät myös ne, jotka ovat hankkineet suuren osan tuloistaan esimerkiksi kiristyksellä. Viime vuodet kasvussa olleelle kyberrikollisuudelle koronakriisi voi sen sijaan merkitä jopa kukoistuskautta.

Kaduilta digimaailmaan

Kun ihmiset on suljettu koteihinsa, he elävät entistä enemmän digitaalisessa maailmassa. Siksi onkin luonnollista, että järjestäytynyt rikollisuus on sekin siirtynyt entistä enemmän verkkoon.

Rikolliset käyttävät hyväkseen sekä kriisin synnyttämää ahdistusta, yksinäisyyttä ja tiedonjanoa että tiettyjen tuotteiden, kuten suojavarusteiden kasvanutta kysyntää.

He kalastelevat verkossa tietoja ja levittävät haittaohjelmia lähettämällä esimerkiksi koronavirukseen näennäisesti liittyviä sähköposteja, joissa haittaohjelma on piilotettu linkkiin tai liitetiedostoon. Posti lähetetään luotettavan organisaation, kuten Maailman terveysjärjestöksi WHO:n nimissä esimerkiksi tekstillä "Uusimmat tiedot pandemiasta".

Tavoitteena on esimerkiksi saada ihmisten salasanoja tai päästä käsiksi pankkitiliin, toteaa Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n agentti Rich Jacobs Forbes-lehdelle. (siirryt toiseen palveluun)

Europol uskoo, että kyberrikolliset pyrkivät hyödyntämään myös sitä, että etätyön yleistymisen myötä lisääntyvät reitit, joiden kautta voi yrittää päästä organisaatioiden it-järjestelmiin.

Eristyksissä elävien yksinäisyys tai tylsistyminen tuo puolestaan markkinaraon erilaisille romantiikka- ja arpajaishuijauksille.

Satudarahin jäseniä
Muun muassa liivijengi Satudarah on järjestäytynyt rikollisjengi. Kuva Hollannista, jossa jengi kiellettiin vuonna 2018.Robin van Lonkhuijsen / EPA

Ahdistuneille kaupataan väärennettyjä koronatestejä

Koronapandemian puhjettua ihmisille on alettu kaupitella ohi virallisten kanavien koronakriisiin liittyviä terveysalan tuotteita. Usein nämä tuotteet osoittautuvat kelvottomiksi tai niitä ei edes ole olemassa.

Kansainvälinen poliisiorganisaatio Interpol on arvioinut, että rikolliset ovat huijanneet jo satoja miljoonia euroja houkuttelemalla ihmisiä tilaamaan ja maksamaan terveydenhoitotarvikkeita, joita ei koskaan toimiteta perille.

Europol kertoo esimerkkinä, että eräässä EU-maassa yritys siirsi 6,6 miljoonaa euroa toisen yrityksen tilille Singaporessa saadakseen käsidesiä ja hengityssuojaimia. Tuotteet eivät koskaan saapuneet.

Erityisen huolestuttavana kansanterveyden kannalta Europol pitää sitä, että ihmisille on myyty viallisia koronaviruksen kotitestejä.

Maaliskuun alkupuolella Interpolilla oli 90 maassa operaatio, jossa takavarikoitiin yhteensä 13 miljoonan euron arvosta mahdollisesti vaarallisia lääketieteellisiä tarvikkeita. Joukossa oli lähes 34 000 väärennettyä hengityssuojainta sekä 4,4 miljoonaa erilaista lääkeannosta antibiooteista kipu- ja malarialääkkeisiin.

Samassa yhteydessä 121 ihmistä pidätettiin ja 37 järjestäytynyttä rikollisryhmää hajotettiin.

Liikkeellä on myös koronavirukseen liittyviä sijoitushuijauksia, joissa ihminen saadaan luopumaan rahoistaan suurten voittojen toivossa.

Lasten hyväksikäytön pelätään lisääntyvän

Europolin eri maiden poliiseilta saamat tiedot viittaavat vahvasti siihen, että lasten hyväksikäyttöaineistoa etsivien toiminta internetissä on lisääntynyt koronaeristyksen aikana.

Pelkona on, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kasvaa, koska eristyksissä he ovat entistä riippuvaisempia huoltajistaan. Samaan aikaan kriisin köyhdyttämät vanhemmat ja rikolliset etsivät itselleen lisätuloja. Lisäksi lapsia altistaa saalistajille se, että he viettävät entistä enemmän aikaa verkossa.

Myös pornosivujen suosio on kasvanut. Vaikka sivut itsessään olisivat laillisia, rikolliset saattavat pakottaa seksityöläisiä, huumeidenkäyttäjiä tai muita haavoittuvia ryhmiä seksuaaliseen hyväksikäyttöön suorassa lähetyksessä tai videoilla.

"Koronatestaajat" putsaavat koteja

Vaikka asuntoja on tavallista vähemmän tyhjillään asuntomurtajille, poliisi ennakoi huijauksiin perustuvien murtojen lisääntyvän.

Europolin mukaan useat EU-maat ovat kertoneet samanlaisesta toimintamallista: Rikolliset tekeytyvät esimerkiksi terveydenhuollon työntekijöiksi päästäkseen uhrin asuntoon. He saattavat sanoa olevansa tuomassa tiedotusaineistoa tai hygieniatuotteita tai tulevansa tekemään koronatestin. Sisälle päästyään he putsaavat asunnon arvotavaroista.

Etelä-Afrikassa rikolliset ovat puolestaan huijanneet rahaa tekeytymällä keskuspankin työntekijöiksi ja sanomalla tulleensa keräämään koronaviruksen saastuttamat setelit, GI-TOC kertoo.

Kärsijöinä ihmissalakuljettajat ja huumekauppiaat

Katuväkivalta ja julkisilla paikoilla tehdyt rikokset, kuten autovarkaudet, ovat vähentyneet, kun kadut ovat tyhjentyneet ja poliisin valvonta lisääntynyt.

Lisääntynyt rajavalvonta on puolestaan vaikeuttanut huumeiden ja niiden raaka-aineiden saatavuutta. Samoin erilaisten tuoteväärennöksien myyjät ovat vaikeuksissa, kun väärennettyjä tuotteita ei enää saada niiden johtavasta tuottajamaasta Kiinasta.

Väärennettyjä asusteita
Tullin Saksassa takavarikoimia tuoteväärennöksiä.ullstein bild - Fishman/ AOP

GI-TOC:n saamien tietojen mukaan esimerkiksi huumeiden salakuljetusreitit Eurooppaan ovat häiriintyneet. Afrikasta on puolestaan kantautunut tietoja, joiden mukaan heroiinin hinta on noussut ja puhtaus heikentynyt katukaupassa.

Toisaalta joillakin huumebisnes voi kukoistaa. Esimerkiksi Albaniassa maalis-huhtikuu on kannabiskasvien istutusaikaa. Rikollisryhmät uskovat, ettei poikkeusoloja valvovalla poliisilla riitä resursseja viljelmien valvontaan, joten kesällä voi olla odotettavissa tavallista suurempi huumesato, GI-TOC kertoo.

Myös ihmissalakuljettajien bisnes on kärsinyt kolauksen, kun rajoja on nyt vaikea ylittää eivätkä koronavirusta pelkäävät lähtömaidenkaan yhteisöt katso salakuljetusta hyvällä. Myös osa salakuljettajista on keskeyttänyt bisneksensä viruksen takia, GI-TOC sanoo.

Toisaalta koronaviruksen lisäämät talousvaikeudet voivat lisätä painetta jatkaa salakuljetusta, raportissa arvioidaan.

Huumepusseja ja poliisi
Koronakriisi vaikeuttaa huumekauppiaiden elämää, sillä sekä huumeiden että niiden raaka-aineiden salakuljetus on nyt vaikeaa rajojen sulkemisen ja tiukan valvonnan takia. Kuvassa Thimaassa kesällä 2019 takavarikoituja metamfetamiinitabletteja.AOP

Poikkeustoimet voivat iskeä myös suoraan rikollisjärjestöjen ytimeen. Italiassa pidätettiin maaliskuun puolivälissä rikollisjärjestö 'Ndranghetan väitettty johtohahmo Cesare Cordi, kun tämä rikkoi eristysmääräyksiä, kertoo muun muassa uutistoimisto Ansa. (siirryt toiseen palveluun)

Rikolliset horjuttavat viruksen torjuntaa

Järjestäytynyt rikollisuus on suora uhka koronaviruksen torjunnalle maissa, joissa korruptio rehottaa ja rikollisjärjestöt ovat tunkeutuneet terveydenhuoltojärjestelmään

Esimerkiksi Italiassa rikollisjärjestöt, kuten Cosa Nostra, Camorra ja 'Ndrangheta, ovat olleet jo pitkään soluttautuneina sekä julkiseen että yksityiseen terveydenhuoltojärjestelmään, GI-TOC kertoo.

Asettamalla mafiajohtajia sairaalan ja terveyshallinnon johtopaikoille rikollisjärjestöt voivat vaikuttaa muun muassa investointeihin, rekrytointiin ja hankintoihin. Tämä voi paitsi viedä resursseja vääriin taskuihin, myös heikentää hankintojen laatua.

Esimerkiksi vuonna 2018 tehty tutkimus kertoo, että Italiassa´Ndranghetan hallinnoimien ambulanssien varustuksessa on vakavia puutteita.

Yksilötasolla korruptio voi puolestaan näkyä siinä, miten hyvää hoitoa saa tai voiko rikkoa eristysmääräyksiä. Toissavuotisen tutkimuksen mukaan EU-maissa 19 prosenttia vastaajista oli maksanut päästäkseen nopeammin hoitoon. Slovakiassa luku oli peräti 41 prosenttia.

Yhdysvalloissa vuonna 2012 tehty tutkimus arvioi, että joka vuosi 3–10 prosenttia maan terveydenhoitokuluista päätyy varkaille. Korruptio söi miljoonia myös ebolan vastaiselta työltä Afrikassa vuosina 2014–2016.

Lisää aiheesta:

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta tästä artikkelista

Venäjältä tulvii valeuutisia koronaviruksesta – pandemian väitetään olevan salajuoni Venäjää vastaan, Italian tukihuijaus tai Rothschildien salajuoni

Näin tunnistat koronahuijauksen verkossa – Suomessa tuhannet ovat saaneet maailmalla leviävän sähköpostihuijauksen

Poliisi: Vihdissä kolme miestä esitti tekevänsä koronatarkastusta ja poistui anastetun saaliin kanssa

Hengityssuojaimet ovat varkaille tuottoisa bisnes – käytettyjäkin yritetään kaupitella

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus