1. yle.fi
  2. Uutiset

SSAB:n lomautusuhka koskee Raahen, Oulaisten ja Pulkkilan tehtaita

Terästuotteistaan tunnettu yhtiö ilmoitti lomautuksiin tähtäävistä yt-neuvotteluista maanantaina.

lomautus
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

SSAB:n maanantaina aloittamat yt-neuvottelut koskevat Pohjois-Pohjanmaalla Raahen terästehdasta sekä putkitehtaita Oulaisissa ja Siikalatvan Pulkkilassa.

Yhtiö pyrkii määräaikaisiin lomautuksiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä koronaepidemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. SSAB:n Eurooppa-divisioonan johtajan Olavi Huhtalan mukaan pääsiäisen jälkeen alkavien lomautusten määrää ja pituutta ei vielä pystytä arvioimaan, sillä koronatilanne muuttuu päivittäin.

Yt-neuvottelut koskevat noin 4 100:aa työntekijää koko Suomessa. Neuvottelujen ulkopuolelle jäävät tytäryhtiöt Ruukki Construction ja Tibnor. Ruukki Constructionilla on toimipisteitä Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja Ylivieskassa, Tibnorilla Oulussa.

SSAB:n halllitus on lisäksi kertonut vetävänsä pois osingonjakoehdotuksensa niin, ettei viime vuodelta maksettaisi ollenkaan osinkoa. SSAB:n yhtiökokous järjestetään keskiviikkona 1. huhtikuuta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi