Muotiraamattu Vogue hehkuttaa Sanna Marinia – lehden mukaan maailman nuorin naispuolinen pääministeri on tyylikäs, rauhallinen ja hallittu

Voguen pian ilmestyvässä brittipainoksessa Marin on nostettu etukannen otsikoihin asti.

Sanna Marin
Pääministeri Sanna Marin eduskunnassa.
Sanna Marin kotoisessa eduskuntatalossa. Suomalainen politiikka herättää kansainvälistä kiinnostusta naisten johtaman hallituksen vuoksi.Jani Saikko / Yle

Cool, calm and collected. Tyynesti maataan pandemian läpi luotsaavaa pääministeriä esitellään Vogue-lehdessä kuin yhtä maailman ihmeistä. Toimittaja Siri Kalen kirjoittamasta jutusta käy ilmi, että Sanna Marin on yhtä aikaa tavallisen oloinen kolmekymppinen uraäiti ja samalla hyvin erityinen. Tällä viikolla printtilehdessä ilmestyvän jutun voi lukea jo Voguen nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Marin-jutusta uutisoi ensimmäisenä musiikkilehti Rumba. (siirryt toiseen palveluun)

British Vogue, Rihanna, Sanna Marin
British Voguen kansi. Lehti ilmestyy 3. huhtikuuta. British Vogue

Maailman tärkeimmässä muotilehdessä puidaan usein myös politiikkaa ja muita ajankohtaisia aiheita. Tuoreessa Voguessa kerrataan Sanna Marinin nousua pääministeriksi ja poikkeustilajohtajaksi.

– Asiat menivät juuri niin kuin en suunnitellut, Marin kertoo lehdelle.

Ensin hänet temmattiin pääministeriksi väistyvän Antti Rinteen tilalle. Marin nousi Suomen politiikan huipulle vain vähän sen jälkeen, kun hän oli kieltäytynyt kisaamasta puolueensa johtajuudesta.

Pian tapahtui jotain vielä odottamattomampaa. Kiinan Wuhanista alkoi levitä virus, jonka torjumiseksi myös Suomen tuli ottaa käyttöön valmiuslait ja monet uudet säännöt.

Naisten hallitsema Suomi ylitti uutiskynnyksen

Voguen mukaan Sanna Marin ylitti uutiskynnyksen jo ennen koronavirusta. Alle neljännes maailman parlamentaarikoista on naisia. Suomen hallitukseen nousseiden puolueiden johtajista neljä viidestä on alle 35-vuotiaita naisia. Yhtäkkiä suomalainen politiikka nousi valokeilaan. Se näyttäytyy harvinaislaatuisena ja jännittävänä, kertoo Vogue.

– Sukupuoleni on aina ollut keskiössä, kun poliittista uraani on ruodittu, Marin kertoo lehdessä.

– Toivon, että jonain päivänä ollaan tilanteessa, jossa sillä ei ole enää väliä.

View this post on Instagram

“In every position I’ve ever been in, my gender has always been the starting point. I hope one day it won’t be an issue, that this question won’t be asked. I want to do as good a job as possible. I’m no better and no worse than a middle-aged man.” As the world’s youngest female prime minister, @SannaMarin is, for many, a symbol of progression and hope. In the May 2020 issue of #BritishVogue, the 34-year-old diplomat and mother tells @Sirin_Kale about sitting at the helm of a five party, left-wing, female-led coalition government, how she balances work and home life and her ambitious plans for the future of Finland. See the full story in the new issue, on newsstands and available for free digital download Friday 3 April, and click the link in bio to read the full interview now. #SannaMarin photographed by @AntonCorbijn4Real and styled by @JuliaBrenard, with hair and make-up by @EmmaBentleyMakeUp.

A post shared by British Vogue (@britishvogue) on

Pääministeri Marin kertoo, että puhtoisessa, onnelliseksi mainitussa maassa on muitakin ongelmia kuin akuutti koronavirustilanne. Hän mainitsee esimerkkeinä naisten ja miesten väliset palkkaerot sekä oikeistopopulismin nousun.

Toimittaja ihmettelee Marinin tapaa puhua. Sanat eivät tunnu kumpuavan tavallisesta poliitikon puhemyllystä. Marin kertoo itse oppineensa tyylinsä entisen kotikaupunkinsa Tampereen kunnallispolitiikassa.

– Tavoitteet voi saavuttaa vain yhteistyössä toisten ihmisten kanssa. Se on tärkein läksy, jonka olen oppinut.

Pääkuvan Voguen juttuun on ottanut maailmankuulu alankomaalainen valokuvaaja ja ohjaaja Anton Corbijn. Corbijn on tunnettu musiikkivideoistaan, joita hän on ohjannut muun muassa Nirvanalle, Depeche Modelle ja U2- yhtyeelle.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus