Kahden naisen välienselvittely johti puukotukseen ja kuolemaan –Kempeleessä joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta valmistui

Uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan.

poliisitutkinta
Kiire XL Tuire Joutsenvuo pasilan poliisitalo
Poliisi on tutkinut tapahtunutta epäiltynä tappona. Kuvituskuva.Jouni Immonen / Yle

Poliisi on saanut valmiiksi Kempeleessä joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Alle 30-vuotiaan naisen epäillään surmanneen itseään vanhemman naisen teräaseella yksityisasunnossa 8. joulukuuta 2019.

Esitutkinnan perusteella uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan.

Epäilty oli mennyt uhrin asunnolle, jossa he olivat keskustelleet keskenään ihmissuhteista. Keskustelu oli epäillyn mukaan mennyt riitaiseksi ja edennyt fyysiseksi tappeluksi, joka johti puukotukseen.

Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuolemaan johtaneen vamman, mutta kiistänyt syyllistyneensä asiassa tahalliseen henkirikokseen.

Poliisi on tutkinut tapahtunutta epäiltynä tappona.

Asia on siirtynyt syyteharkintaan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus