Kunta-alalle ei löytynyt sopua – yli 400 000 palkansaajaa koskevat sopimukset siirtyvät huomenna sovittelijan pöydälle

Hoitajajärjestöt pyytävät valtiolta taloudellista apua kunnille.

työehtosopimukset
Sairaalan käytävä
Myös hoitajien palkoista ja työehdoista neuvotellaan kunta-alalla. Kuvituskuva.Jari Kovalainen / Yle

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvottelut päättyivät tänään tuloksettomina. Sopimusosapuolet pyytävät nyt apua valtakunnansovittelijalta.

– Omin voimin ratkaisua ei syntynyt. Katsomme nyt eteenpäin ja sovimme, että pyydämme avuksi sovittelijan. Ulkopuolista apua tarvitaan kaikkiin sopimuspöytiin, sanoo akavalaisia korkeakoulutettuja neuvotteluissa edustavan JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen järjestön tiedotteessa.

Työnantajia edustavan KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen twiittaa (siirryt toiseen palveluun), että apua valtakunnansovittelijalta haetaan paitsi neuvotteluiden myös "yhteiskunnallisen tilanteen haasteellisuuden vuoksi".

Valtakunnansovittelijan toimisto kertoo Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että sovittelu alkaa jo huomenna keskiviikkona aamuyhdeksältä.

Kunta-alan työehdoista on neuvoteltu tammikuusta alkaen. Alalla on useita virka- ja työehtosopimuksia, jotka kattavat kaikkiaan hieman yli 400 000 palkansaajaa. Heidän joukossaan ovat niin kunnissa työskentelevät opettajat, lääkärit, hoitajat, kirjastotyöntekijät kuin laitoshuoltajatkin.

Hoitajajärjestöt: Työtaisteluita ei ole luvassa koronaepidemian vuoksi

Kunta-alan palkkaneuvotteluita on pohjustettu julkisuudessa pitkään. Jo viime syksynä hoitajien Tehy ja SuPer vaativat vientialoja korkeampia palkankorotuksia palkkakuopan umpeen kuromiseksi.

Työnantajia edustava KT toteaa tämänpäiväisessä tiedotteessaan, että neuvotteluita ovat vaikeuttaneet erityisesti juuri järjestöjen "yli yleisen linjan menevät vaatimukset".

Neuvotteluita on kuitenkin jatkettu kalkkiviivoille saakka. Työehtosopimusten sopimuskaudet päättyvät tänään. Se tarkoittaa, että kunta-ala on huomisesta alkaen sopimuksettomassa tilassa.

Myös työtaistelut ovat nyt periaatteessa mahdollisia. Hoitajajärjestöt toteavat kuitenkin tiedotteessaan, että koronavirustilanteesta johtuen alalla ei toteuteta työtaistelutoimia. Järjestöjen mukaan on "välttämätöntä, että kaikkien terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen on nyt käytössä".

Hoitajajärjestöt vetoavat kuitenkin hallitukseen, jotta se voisi avittaa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevia kuntia ja tätä kautta mahdollistaa palkankorotukset.

– Ratkaisu vaatii nyt valtiovallalta rahallista tukea kunnille ja valtakunnansovittelijan väliintuloa, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen twiittasi (siirryt toiseen palveluun).

Hoitajajärjestöjen tavoitteena on ollut palkankorotuksien lisäksi myös oma sote-sopimus. Esimerkiksi lääkäreillä ja opettajilla on kunta-alan yleisestä, KVTESistä erilliset sopimukset.

Vanhojen työehtosopimusten määräyksiä noudatetaan toistaiseksi niin kutsutun jälkivaikutuksen perusteella.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 1.4. klo 23:een saakka.

Juttuun on lisätty klo 18.11 tieto sovittelun alkamisesta keskiviikkona 1. huhtikuuta.

Lue myös:

Koronaviruksen sotkemat kuntien palkkaneuvottelut jatkuvat – Työnantaja: "Maa on vakavassa kriisitilanteessa"

Kunta-alan sopimusneuvottelut ovat keskeytyneet – Kuntatyönantaja sai hoitajilta paperilla 10 prosentin palkankorotusvaatimuksen

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus