Koukuttavatko puhelin ja konsolipelit liikaa etäopetuksessa olevia lapsia? Näin innostat lapsia liikkumaan

Urheilu- ja liikuntapsykologi kehoittaa tarkkailemaan, millaisissa tilanteissa käyttää sanontoja "nyt on pakko" ja "täytyy".

Liikuntamotivaatio
Pontuksen koulun ulkoliikuntalaitteita.
Kari Kosonen / Yle

Moni on joutunut koronaviruksen takia kotiopettajan rooliin, kun lapset kaipaavat tukea etäopiskelussa. Vanhempien apua tarvitaan itse opiskelussa, mutta myös rutiinien ja aikataulujen ylläpidossa. Lisäksi erityisen tärkeää on koittaa kannustaa lapsia liikkumaan, sillä se tukee oppimista ja auttaa jaksamaan näissä poikkeusoloissa.

Lasten ja nuorten motivoiminen liikunnan pariin ei kuitenkaan ole aina helppoa, etenkään jos suosikkilajia ei pääse harrastamaan salien ja hallien ollessa suljettuina tai kavereita ei voi tavata.

Näin motivoit lapsia ja nuoria liikkumaan kotioloissa

Mutta millä tavoin nuoria sitten tulisi motivoida niin, että perhesopu säilyy ja liikkuminen koettaisiin kivana juttuna, eikä lisärasitteena jo valmiiksi haastavassa rajatussa arjessa?

On tärkeää kuunnella, mitkä ovat perheessä jokaisen tarpeet ja yhdessä miettiä, miten tunti liikuntaa saataisiin sopimaan päivään mukaan. Ensin tulisi kuunnella jokaisen näkemyksiä ja vasta sitten alkaa valitsemaan ja arvioimaan ehdotuksia, kertoo urheilu-ja liikuntapsykologian professori Taru Lintunen.

Etäkoulupäiviin olisi Lintusen mukaan tärkeää löytää selkeä rakenne ja tekemiseen yhteiset periaatteet. Lisäksi lapsille olisi ikätason mukaan tarjottava mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Myös tapaan, jolla vanhemmat puhuvat lapsille ja nuorille tulisi kiinnittää huomiota.

Voi vähentää kontrolloivuutta ja miettiä, että missä tilanteissa käyttää sellaisia sanoja kuin "pitäisi", "nyt on pakko" tai "täytyy." On myös hyvä perustella, minkä takia liikunta on tärkeää.

Alla professori Taru Lintusen vinkit, miten lapsia ja nuoria kannattaa motivoida liikkumaan kotioloissa.

1. Suunnitelkaa etäkoulupäivään selkeä rakenne ja yhteiset periaatteet miten toimitaan.

2. Perustele lapselle, miksi on välttämätöntä liikkua päivittäin.

3. Miettikää yhdessä, miten tunti liikuntaa saadaan mukaan päivään. On tärkeää, että jokaisen tarpeet tulevat kuulluksi.

4. Tehkää ehdotuksista lista. Hauskoja ja hullunkurisiakin ideoita kannattaa heitellä ilmaan. On tärkeää, että ehdotuksia ei arvostella ideointivaiheessa. Vasta sen jälkeen arvioidaan ehdotukset ja päätetään miten toimitaan.

5. Tarjoa lapsille ikätason mukaan mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Jos ongelma ei ratkea, vanhempi voi antaa vaihtoehtoja, mistä sitten valitaan mieluisin.

6. Vähennä kontrolloivuutta ja vältä käyttämästä sellaisia sanoja kuin "pitäisi", "nyt on pakko" tai "täytyy". Kontrolloivan kielenkäytön sijaan voi sanoa, että "nyt on mahdollisuus" tai että "voit valita".

Motivointitaidot huomioidaan nykyään myös opettajien koulutuksessa

Kasvatustieteessä on viime vuosina kiinnitetty huomiota vuorovaikutustaitoihin eli siihen, miten vanhempien, opettajien ja ohjaajien tulisi kommunikoida lapsille ja nuorille, jotta he aidosti motivoituisivat liikkumaan. Nykyään tunne- ja vuorovaikutustaidot kuuluvatkin myös Jyväskylän yliopiston liikunnanopettajankoulutukseen.

– Hyvä vuorovaikutusilmapiiri on pohja oppimiselle ja hyvinvoinnille ja hyvälle elämälle monella tavalla. On tärkeä kouluttaa esimerkiksi koulujen johtajia, opettajia ja myös oppilaita, sillä nämä ovat taitoja, joita voi harjoitella, sanoo professori Taru Lintunen.

Vuorovaikutustaitojen merkitys nousee esiin myös Helsingin yliopiston Lets move it- tutkimushankkeessa, jossa kehitettiin keinoja lisätä nuorten liikkumista. Tutkimushankkeeseen voi tutustua tarkemmin täältä (siirryt toiseen palveluun).

Juttua korjattu 1.4.2020 klo 20:28. Jutussa on korjattu listauksen järjestystä ja täydennetty listausta.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus