Yrityksissä yhä myös kasvun halua

Business Joensuun kasvuvalmennus pyörii vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.

Joensuu
Mies istuu tietokoneella
Vasinkin asiantuntijapalveluja muille yrittäjille tuottavat yritykset pärjäävät nykytilanteessa. Kuvituskuva. Henrietta Hassinen / Yle

Vaikea taloustilanne ei ole hyydyttänyt tyystin Joensuun seudun yritysten kasvun ja kehittämisen halua.

Business Joensuun syyskuussa alkaneeseen kasvuvalmennukseen on osallistunut tähän mennessä noin viisikymmentä yritystä. Ensi viikolla käynnistyvään uuteen ryhmään tulee mukaan kymmenen yritystä.

Hiljentyneessä markkinatilanteessa moni kokee, että nyt on aika keskittyä tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen.

Joensuun seudulla on myös esimerkiksi toisille yrityksille it-palveluja tarjoavia asiantuntijayrityksiä, joilla menee nykytilanteessa edellen varsin hyvin.