Ruotsalaisille joukko uusia ohjeita: Liikkukaa kodin ulkopuolella mahdollisimman vähän, pitäkää turvavälit

Ruotsissa koronaan on kuollut 239 ihmistä ja vahvistettuja tartuntoja on lähes 5 000.

Ruotsi
Kuvassa näkyy kuitenkin useita kymmeniä ihmisiä.
Tukholman keskustan kävelykadulla Drottninggatanilla liikuskeli viikonloppuna selvästi tavallista vähemmän ihmisiä.Henrik Montgomery / EPA

Ruotsalaisia kehotetaan pysyttelemään mahdollisimman paljon kotona. Ulkona liikkumista ja matkustamista pitäisi välttää, suosittaa Ruotsin kansanterveysviranomainen. Asiasta kertovat Ruotsin mediat.

Suositus koskee myös pääsiäistä. Mökille tai sukulaisiin ei pidä lähteä, ellei se ole aivan välttämätöntä. Myöskään suurimpiin laskettelukeskuksiin ei ole asiaa.

Muun muassa Åren ja Sälenin hiihtokeskukset omistava Skistar-yhtiö kertoi aiemmin tänään keskeyttävänsä talvikauden koronaviruksen takia. Sulku tulee voimaan ensi maanantaina

Yli 70-vuotiaita ja riskiryhmiin kuuluvia kehotetaan pysyttelemään kokonaan kotona ja välttämään yhteyksiä muihin ihmisiin.

Kaupassa käyntiä rajoitettava

Kahviloissa ja kaupassa käyntiä pitäisi välttää. Kauppojen pitää rajoittaa asiakkaiden määrää.

– Kassajonoja pitää vähentää, ja asiakkaille pitää neuvoa sopivat turvavälit, kansanterveysviranomaisen pääjohtaja Johan Carlson sanoo sanomalehti Aftonbladetin (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Kansanterveysviranomainen ei kuitenkaan määrittele, kuinka monta ihmistä minkäkin suuruisessa liikkeessä saa olla.

Joukkoliikenteeseen tarpeeksi vuoroja

Turvavälit koskevat myös joukkoliikenteessä, ja liikennöitsijöitä kehotetaan ajamaan tarpeeksi vuoroja, jotta matkustajat voivat välttää ruuhkia.

– Joukkoliikenteen vähentäminen resurssien vapauttamiseksi ei ole hyväksyttävää. Haluamme, että matkustajien määrää rajoitetaan ajoneuvoa kohden, Carlson sanoo.

Tukholman läänin paikallis- ja lähiliikennettä hoitava SL vähensi bussi-, metro- ja lähijunaliikennettä viikko sitten, mikä ruuhkautti työmatkaliikennettä. Asiasta kertoi muun muassa Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun).

Monet matkustajat valittivat, että työmatkoilla oli mahdoton noudattaa turvaväliohjeistusta. SL perusteli vuorojen vähentämistä sillä, että matkustajien määrät olivat vähentyneet monien tehdessä etätyötä.

Ohjeita, ei rajoituksia

Kansanterveysviranomaisen ohjeet ovat suosituksia, ne eivät ole sitovia rajoituksia.

– Tämä ei ole keittokirja, josta selviää resepti jokaiseen yksittäiseen tapaukseen, vaan kokoelma yleisiä neuvoja, pääjohtaja Johan Carlson sanoo yleisradioyhtiö SVT:lle (siirryt toiseen palveluun).

Ohjeita suunnataan niin tavallisille kansalaisille, työnantajille kuin muulle yhteiskunnan toiminnallekin. Niissä korostetaan käsienpesun ja turvavälien tärkeyttä, ihmisjoukkojen välttämistä ja etätöiden suosimista.

Ohjeet ovat voimassa vuoden loppuun asti. Ne voi lukea kokonaisuudessaan täältä (siirryt toiseen palveluun).

Ruotsin terveysviranomaiset ovat kertoneet 59 uudesta koronakuolemasta. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 239 ihmistä.

Vahvistettuja koronatartuntoja on nyt 4 947 ja tehohoitoa on saanut 393 ihmistä, sanomalehti Dagens Nyheter kertoo. (siirryt toiseen palveluun)

Lue lisää:

"Ruotsi odottaa tieteellistä näyttöä, kun Suomi toimii" – Suomi on varautunut koronaepidemiaan Ruotsia paremmin, sanoo Ruotsin terveydenhuollon asiantuntija

Ruotsi aikaistaa terassikautta ja pohtii pääsiäisen laskettelusesonkia – naapurissa arki yritetään pitää mahdollisimman ennallaan

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Ruotsissa 59 uutta koronakuolemaa, Suomi kolminkertaistaa testauksen pian

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus