Trump: Koronaviruspotilaita kuljettava Zaandam-risteilijä evakuoidaan ja päästetään maihin

Floridan kuvernööri ei haluaisi laivaa osavaltioonsa.

koronavirus
Risteilyalus Zaandam kuvattiin Panaman kanavassa yöllä.
Risteilyalus Zaandam evakuoidaan, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Zaandam kuvattiin Panaman kanavassa sunnuntaina. Bienvenido Velasco / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo, että Yhdysvallat aikoo evakuoida matkustajat koronaviruksen piinaamalta Zaandam-risteilyalukselta.

Zaandam on ollut jumissa merellä, sillä mikään satama ei ole halunnut päästää alusta maihin. Trump sanoo nyt, että Yhdysvallat lähettää laivalle lääkintähenkilökuntaa ja evakuoi matkustajat. Ulkomaalaiset matkustajat lähetetään omiin kotimaihinsa.

Holland America Line -yhtiön aluksella on kuollut jo neljä ihmistä, ja parillasadalla sanotaan olevan influenssan kaltaisia oireita.

Floridan kuvernööri ei halunnut alusta

Zaandam lähti liikkeelle Buenos Airesista 7. maaliskuuta. Zaandam ja sen sisaralus Rotterdam lähestyvät parhaillaan Floridan rannikkoa.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis on suhtautunut torjuvasti Zaandamin matkustajiin.

– Näemme tämän suurena, suurena ongelmana, emmekä halua, että ihmisiä dumpataan Etelä-Floridaan juuri nyt, DeSantis sanoi maanantaina.

Trump kehotti tiistaina tiedotustilaisuudessa DeSantisia muuttamaan mieltään ja sanoi soittavansa kuvernöörille.

– Sillä laivalla kuolee ihmisiä. Aion tehdä sen, mikä on oikein, Trump sanoi Reutersin mukaan.

Yle Uutiset kertoi keskiviikkona Zaandamista ja muista merillä seilaavista laivoista, joita ei haluta ottaa vastaan mihinkään satamaan.

Lue lisää:

Koronapotilaita kuljettava risteilyalus Zaandam anelee Floridalta pääsyä satamaan – Merillä seilaa yhä risteilijöitä, jotka eivät ole päässeet maihin(!.4.)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus