Suosituimpia kesäfestareita ei ole vielä peruttu tai siirretty Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – järjestäjät toivovat koronarajoitusten purevan

Tapahtumien peruuntumisilla olisi suuria taloudellisia vaikutuksia.

festivaalit
Yleisöä Qstockissa.
Esimerkiksi Qstock on ollut jo seitsemän edellistä kesää peräkkäin loppuunmyyty. Tänä vuonna festivaalien pitäminen ei ole täysin varmaa, mutta valmisteluja jatketaan. Kuvituskuva.Nelli Kenttä / YleX

Kesän isoja musiikkifestivaaleja ei ole toistaiseksi peruttu Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Esimerkiksi Qstockin, Suomipopin, Bättre Folkin järjestäjät ovat edelleen toiveikkaita, että koronarajoitukset purevat ja tapahtumat voidaan järjestää suunnitellusti.

– Päätöstä siitä, pidetäänkö festivaali, ei pystytä tietenkään tällä hetkellä sataprosenttisen varmasti kertomaan, koska tilanne on se, mikä on Suomessa ja maailmalla. Seuraamme tilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeita, Qstockin toimitusjohtaja Jouni Loponen sanoo.

Myös Bättre Folkin taiteellinen johtaja Aki Roukala kertoo, että tapahtuman järjestelyjä jatketaan normaalisti. Uuteen musiikkiin ja kirjallisuuteen erikoistunut festivaali järjestetään Hailuodossa heinäkuun alkupuolella.

Roukalan mukaan tapahtuman ajankohtaa ei voida siirtää, joten tapahtuma jää pitämättä, jos isoja yleisötilaisuuksia ei saa vielä kesälläkään järjestää.

Kajaanin Lammen Loiskeet -festivaali ajoituu heinäkuun alkuun, ja tapahtuman järjestämiseksi on paiskittu jo kovasti töitä. Festivaalin toimitusjohtajan Jouko Palorinteen sanoo olevansa vielä siinä uskossa, että tapahtuma saadaan järjestettyä. Mahdollisista muutoksista on päätettävä viimeistään toukokuun puolivälissä.

– Toivotaan, että valtion puolelta tulisi jonkinnäköisiä päätöksiä. Se auttaisi kaikkia festivaalijärjestäjiä. Toki tässä on isommista asioista kysymys, joten ei auta muuta kuin odotella, Palorinne toteaa.

Suomen hallituksen linjaus isojen yleisötilaisuuksien kieltämiseksi on näillä näkymin voimassa toukokuun puoliväliin asti.

Jos tapahtumat joudutaan perumaan, taloudelliset menetykset ovat isoja. Aki Roukala muistuttaa, että vaikutukset eivät ulotu vain kulttuurialaan vaan moniin muihinkin toimijoihin koko maakunnassa.

Festivaalien lipunmyynti ehti lähteä ripeästi vauhtiin ennen koronaepidemiaa, mutta nyt myynti on täysin pysähdyksissä koko maassa. Esimerkiksi Solstice-festivaali Kuusamon Rukalla olisi ennakkomyynnin perusteella houkuttamassa paikalle juhannukseksi hyvin väkeä.

– Viime vuonna kävijöitä oli noin 700, ja tänä vuonna tavoitteenamme on päästä yli tuhanteen kävijään. Tapahtuman peruuntuminen olisi täydellinen pettymys, Ruka-Kuusamon tapahtumatuottaja Jussi Saarinen sanoo.

Juttua täydennetty Kainuun tiedoilla.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus