Helsingin piispa kehottaa seurakuntia striimaamaan koronaviruksen vuoksi myös hautajaiset

Omaisten vastuulle jäänyt suoran verkkolähetyksen järjestäminen on toistaiseksi ollut harvinaista. Taudin leviämisen estämiseksi vainajan siunauksessa saa olla läsnä vain 10 ihmistä.

Striimausta voi vaikeuttaa se, että kaikki hautajaisiin osallistuvat eivät halua tulla kuvatuiksi. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Koronaviruksen takia hautajaisiin saa osallistua suosituksen mukaan tällä hetkellä maksimissaan kymmenen henkeä.

Rajoituksesta huolimatta suora verkkolähetys hautajaisista on toistaiseksi ollut Helsingin hautausmailla harvinaista.

– Honkanummella omaiset ovat järjestäneet yhden onnistuneen striimauksen, kertoo hautausmaan ylipuutarhuri Marko Laakso.

Kaikkiaan Helsingin hautausmailla noin 200:ssa viimeisen kahden viikon aikana järjestetyistä siunaustilaisuuksista on striimattu Seurakuntayhtymän hautaustoimen mukaan vain muutamia.

Yleensä siunaustilaisuuden on kuvannut vainajan omainen. Hautausmaiden henkilöstöllä ei ole Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Risto Lehdon mukaan mahdollisuutta tehdä striimausta.

– Se on hyvä tapa, mutta meillä ei ole henkilökuntaa kuvauksen toteuttamiseen.

"Hautajaisissahan on aina kuvattu"

Myös Itä-Uudellamaalla Askolassa striimaus on ollut toistaiseksi harvinaista.

Kunnassa järjestetään noin kahdet hautajaiset viikossa ja vasta yhdestä on lähtenyt etänä olleille omaisille live-kuvaa.

Siunauksen toimittanut kirkkoherra Antti Kupiainen kertoo, että striimaus tuntui hyvin luontevalta.

– Ei sitä huomannut erityisemmin. Hautajaisissahan on aina kuvattu.

Kuvauksen suoritti tässäkin tapauksessa vainajan omainen. Varsinaista striimauskonseptia seurakunnalla ei Kupiaisen mukaan vielä ole tarjota.

– Kehotamme omaisia järjestämään kuvauksen itse ja autamme tarvittaessa järjestelyissä, sanoo kirkkoherra Kupiainen

Lähimmäisen menettänyt kaksinkertaisen kriisin keskellä

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo kehottaa poikkeusolojen vuoksi seurakuntia nyt muuttamaan käytäntöjään ja palvelemaan nettistriimauksella vainajien omaisia, jos he sitä toivovat.

– Ajattelen, että matalimman kynnyksen palvelun tarjoaminen on kristillistä lähimmäisen rakkautta.

Laajasalo korostaa myös, että rakkaansa koronapandemian aikana menettävä ihminen on kaksinkertaisen kriisin keskellä.

– Kriisin keskellä pitää olla ihmisten rinnalla ja siksi suosittelen vahvasti, että seurakunnat harkitsevat striimausmahdollisuuden järjestämistä.

Piispa linjaa, että seurakunnat voivat ostaa kuvauksen halutessaan alan yrityksiltä.

– Joko keveästi tehdään se itse tai harkitaan palvelun ostamista ulkopuolelta.

Striimaaminen mahdollistaa myös riskiryhmien osallistumisen

Etänä osallistumista kirkon toimituksiin piispa pitää ihmisille ennestään tuttuna asiana.

– Meillä on TV-jumalanpalveluksia ja hartauksia muutenkin, joten se on aivan normaali tapa osallistua kirkolliseen toimitukseen.

Striimaus mahdollistaa myös koronaviruksen riskiryhmien osallistumisen siunaustilaisuuksiin.

– Tämä on tärkeä palvelu myös siksi, että monet omaiset itsekin kuuluvat riskiryhmään, korostaa piispa Laajasalo.