YouTube- avajaisia ja virtuaalinäyttelyitä – korona pakotti taidekentän digiloikkaamaan, mutta ammattimaisuuteen on vielä matkaa

Suomen Taiteilijaseuran mukaan virtuaalinäyttelyjen määrä on kasvanut merkittävästi. Virtuaalinäyttelyssä opastus voi olla parempaa, ja vieras voi keskittyä taiteeseen oman aikataulunsa mukaan.

Digiloikka
Nainen seisoo taidenäyttelyssä teoksen edessä.
Dani Branthin / Yle

Koronapandemia on sulkenut taidelaitokset, teatterit ja näyttelytilat kokoon ja taidemuotoon katsomatta.

Tilanne tuli nopeasti syliin myös hämeenlinnalaiselle kuvataiteilija Kukka Pitkäselle. Suunniteltu näyttely Galleria Koneessa päätettiin kuitenkin ripustaa, mutta yleisön löytämisessä piti ottaa uudet keinot käyttöön. Perinteinen kuvataidenäyttely pitä työstää virtuaalimuotoon pikaisella aikataululla.

Galleria Kone vietti historiansa ensimmäiset YouTube-avajaiset suljettujen ovien takana. Paikalla oli "Ajokkaat (siirryt toiseen palveluun)"-näyttelyn taiteilija Kukka Pitkänen, kuvaaja ja yksi gallerian edustaja. Tubevieraita oli lähemmäs sata, ja kiitteleviä kommentteja tulee vieläkin, kertoo Ars Hämeen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu.

Koronavirus on pistänyt taiteilijat digiloikkaamaan. Se näkyy sosiaalisessa mediassa Instagramissa ja You-tubessa. Vaikka Kukka Pitkäsen näyttelyn virtuaaliversio pistettiin kasaan nopeasti ja pakon sanelemana, on se pistänyt miettimään virtuaalimaailman tarjoamia mahdollisuuksia.

– On erilaisia kohtaamismahdollisuuksia, taiteilija voi kertoa eri tavoin töistään ja kokija voi katsoa niitä itselleen sopivana hetkenä. Näyttelyssä voi kiertää kaikessa rauhassa, zoomata teoksiin ja palata katsomaan mitä itse haluaa, luettelee Kukka Pitkänen.

Galleriassakin herättiin

Virtuaaliset museokierrokset ovat tuttuja, mutta yksittäisten taiteilijoiden osaaminen ja harrastuneisuus ratkaisevat, kuinka paljon virtuaalimaailman mahdollisuuksia hyödynnetään. Ars Hämeen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu kertoo, että digiloikkia on tehty, mutta monipuoliseen hyödyntämiseen on vielä matkaa.

– Taiteilijahaastattelut verkossa ovat lisääntyneet, kuvia ja kännykkävideoita jaetaan, mutta ammattimaiseen tekemiseen on vielä matkaa. Teknologia on jo olemassa, mutta nyt otetaan valtava loikka eteenpäin kun teknologiaa yritetään omaksua nopeasti, kertoo Sirpa Taulu.

Kuvataidetta gallerian seinällä.
Kun luonto saa huonosti ilmaa, ihminenkin kärsii. Teema on esillä monin tavoin Kukka Pitkäsen virtuaalinäyttelyssä "Ajokkaat".

Sekä Pitkänen että Taulu uskovat virtuaalinäyttelyiden saavan lisää yleisöä esimerkiksi nuorista ja niistä, jotka muuten eivät galleriaan tulisi.

Miltä taiteilijasta näyttelyn YouTube- avajaiset tuntuivat?

– Tuntui tosi tärkeältä, että avajaiset järjestettiin, sanoo kuvataiteilija Kukka Pitkänen.

Virtuaalinäyttelyjen määrä kasvanut reippaasti

Suomen Taiteilijaseurassa virtuaalinen tekeminen ja jakaminen näkyvät selvästi. Virtuaalinäyttelyjen määrä on kasvanut merkittävästi ja seurassa uskotaan, että virtuaalitekeminen ammattimaistuu ja yleistyy koronan jälkeenkin. Keskeistä on, kuinka virtuaalinäyttelyt voisivat tuottaa taiteilijalle myös tuloa, ja siksi tekijänoikeudet ovat merkittävässä roolissa.

– Koronatilanteessa digitaalisten alustojen merkitys ja saavutettavuus korostuvat entisestään. Näyttelyesittelyt ovat aiempaa kattavampia, ja esimerkiksi verkko-opastukset ovat lisääntyneet, kertoo viestintäpäällikkö Rosa Kuosmanen.

Kuosmasen mukaan taiteilijoilla on hyvät valmiudet teosten esittelyyn verkossa, mutta jatkossa tarvitaan lisää tietoa ansaintalogiikan ja hyvien käytäntöjen kehittämiseksi uusilla alustoilla.

Koronan jälkeinen tulevaisuus on mielenkiintoinen myös taidekentällä. Tulevaisuudessa nimekäs taiteilija laittaa ammattimaisen virtuaalinäyttelynsä maksumuurin taakse, ja uransa alkupuolella olevat taiteilijat saisivat parempaa näkyvyyttä virtuaalinäyttelyjen avulla.

– Ei se täysin mahdoton ajatus ole, sanoo Suomen Taiteilijaseuran viestintäpäällikkö Rosa Kuosmanen.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus