Kela varautuu tukien hakuruuhkaan lähiviikkoina: 300 000 uutta hakemusta ja etuusmenot kasvavat miljardilla

Kelan pääjohtaja Outi Antila arvioi, että työttömyysturva-, asumistuki- ja toimeentulotukihakemusten käsittelyajat venyvät lähiviikkoina.

koronavirus
Espoon palvelutorin Kela.
Koronavirusepidemia tuo ruuhkaa Kelan palveluihin.Henrietta Hassinen / Yle

Pääjohtaja Outi Antilan mukaan Kela on varautunut siihen, että koronavirusepidemia aiheuttaa tukihakemusten käsittelyssä valtavaa ruuhkaa lähiviikkoina.

Kela arvioi, että lähiviikkojen aikana työttömyysturvahakemuksia tulee lisää noin 130 000, asumistukihakemuksia noin 90 000 ja toimeentulotukihakemuksia samoin 90 000. Etuusmenojen lasketaan kasvavan noin miljardilla eurolla.

– Tämän päivän arvaus on, että etuusmenot tulevat nousemaan noin miljardilla eurolla tai sitten enemmällä, jos etuuksia lisätään tai jos epidemia ja sen seurauksena tullut taloustilanne jatkuvat kovinkin pitkään, Antila toteaa.

Työttömyyskassojen ongelmat näkyvät

Kelassa on varauduttu työttömyyskassojen mahdollisiin ongelmiin työttömyysturvahakemusten ruuhkautuessa. Esimerkiksi suurin työttömyyskassa, Yleinen työttömyyskassa, YTK, on varoittanut, että hakemusruuhkan vuoksi työttömyyspäivärahojen maksaminen voi venyä vuodenvaihteeseen saakka.

– Kyllä se on selvä, että kaikki ne ongelmat, mitä työttömyyskassoilla tässä tilanteessa on, niin se tulee näkymään myös meillä täällä perustoimeentulotuen puolella. Arvio on, että joudumme tarkentamaan toimeentulotukihakemusten määrää vielä ylöspäin, Kelan etuusjohtaja Anne Neimala huomauttaa.

Tukihakemusten määrän nopean ja voimakkaan kasvun ennakoidaan pidentävän hakemusten käsittelyaikoja.

Henkilökuva
Kelan pääjohtaja Outi Antila.Mikko Koski / Yle

Pääjohtaja Antilan mukaan Kelalla on tarve lisätä hakemusten käsittelijöiden määrää noin tuhannella hengellä. Alkuruuhkan purkamisesta Kela yrittää selviytyä henkilöstön sisäisillä siirroilla ja uudelleen koulutuksella, mutta työntekijöitä tarvitaan myös lisää.

Henkilöstömenojen kasvu ja lisätyövälineiden hankkiminen muun muassa etätyöhön lisää Kelan toimintamenoja tänä vuonna kymmenellä prosentilla. Kelan toimintamenoihin on varattu tänä vuonna 500 miljoonaa euroa. Kela odottaa lisää määrärahoja tulevista lisäbudjeteista.

Kela ehdottaa myös muutoksia työttömyysturvalakiin, jotta hakemusten käsittelyyn saadaan lisää joustavuutta.

Opintotukeen ja vanhempainrahaan joustoa

Asiakkaiden vaikeutunutta tilannetta on Kelassa jo otettu huomioon.

– Opintotuen maksamista voidaan jatkaa, vaikka suoritusmäärä ei ole riittävä ja enimmäisaikaa voidaan pidentää. Vanhempainrahaa voidaan maksaa, vaikka äiti ei ole käynyt jälkitarkastuksessa, Antila listaa poikkeusolojen tuomia muutoksia.

Pääjohtaja Antila kertoo, että myös työtapoja hakemusten käsittelyssä sopeutetaan ruuhkatilanteeseen. Asiakkaat voivat antaa tukihakemukseen liittyviä selvityksiä puhelimessa.

Koronaviruskriisin aikana Kela on vahvistanut puhelinpalveluaan. Asiakkaiden toivotaan varaavan tapaamisajan verkossa ja monien asioiden uskotaan selviävän jo puhelimessa.

Kela on sulkenut koronavirusepidemian vuoksi viitisenkymmentä toimipistettään, jolloin palvelupisteissä työskentelevät palveluasiantuntijat ovat siirtyneet palvelemaan asiakkaita puhelimitse ja verkossa.

Kelasta korostetaan, että viisikuudesosaa toimipisteistä on edelleen auki.

Lisää aiheesta:

Tässä konkreettiset ohjeet sinulle lomautettu: Miten nopeasti saan rahaa tililleni? Mitä teen ensimmäiseksi?

Suomen suurin työttömyyskassa varoittaa: Edessä ennennäkemätön hakemusvyöry – Päivärahojen maksaminen voi viivästyä vuodenvaihteeseen

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus