Venäjän vankiloissa tikittää koronapommi – Tšetšeniassa kovat keinot käytössä: “Karanteenin rikkojat pitäisi tappaa”

Presidentti Putin on siirtänyt vastuuta epidemian taltuttamiseksi Venäjän alueille.

Venäjä
Tšetšeniaa johtava Ramzan Kadyrov.
Tšetšeniaa johtava Ramzan Kadyrov kuvattuna Abu Dhabissa, jossa hän vieraili Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa lokakuussa.Alexey Nikolsky / EPA

MOSKOVA Ihmisoikeustarkkailijat varoittavat koronavirusepidemian leviämisestä Venäjän vankiloissa.

Venäläismedian mukaan (siirryt toiseen palveluun) kymmenillä vangeilla moskovalaisessa Matrosskaja tišinan -vankilassa on rajuja keuhkokuumeoireita kuten korkeaa kuumetta ja kovaa yskää. Koronaviruksen tiedetään aiheuttavan keuhkokuumetta.

Viestimet perustavat tietonsa (siirryt toiseen palveluun) ihmisoikeusjärjestöihin ja riippumattomaan mediaan yhteydessä olleisiin vankeihin. Niiden mukaan vankeja ei testata koronaviruksen varalta, eivätkä he saa tarvittavaa hoitoa.

Viranomaisten mukaan (siirryt toiseen palveluun) tiedot eivät vastaa todellisuutta, eikä Matrosskaja tišinassa ole todettu vakavia hengitystieoireita.

Ihmisoikeusjärjestö vaatii vankien vapauttamista

Ylen haastattelema ihmisoikeustarkkailija Irina Jatsenko pitää tilannetta erittäin huolestuttavana.

Jatsenkon mukaan tietoja rajusti sairastuneista on tullut myös muista vankiloista, mutta niiden todenperäisyyttä on vaikea varmistaa, sillä asianajajien ja ihmisoikeustarkkailijoiden pääsy vankiloihin on estetty.

Matrosskaya Tishina -vankilan sisäpiha
Moskovassa sijaitsevan Matrosskaja tišinan -vankilan sisäpiha.AOP

Venäjän vankilaviranomainen FSIN on kieltänyt kaikki vierailut ja lähetysten toimitukset maan vankiloihin koronaepidemian patoamiseksi. Tiistaina kerrottiin (siirryt toiseen palveluun), että vain yksi Moskovan kahdeksasta vankilasta ottaa enää vastaan uusia vankeja.

Jatsenko pelkää, että vankien kanssa yhteydessä olevat viranomaiset levittävät ahtaissa ja epähygieenisissä vankiloissa koronavirusta ja tilanne saattaa kärjistyä nopeasti.

– Kyse ei ole neulasta heinäsuovassa vaan heinäsuovasta, joka voi leimahtaa liekkeihin, Jatsenko kuvailee tilannetta.

Tunnettu ihmisoikeusjärjestö, Moskovan Helsinki-ryhmä on laatinut avoimen kirjeen (siirryt toiseen palveluun), jossa se vaatii laajaa vankien armahtamista koronauhan vuoksi. Venäjällä on noin puoli miljoonaa vankia.

Putin myönsi vaikeudet epidemian torjumisessa

Presidentti Vladimir Putin piti eilen torstaina tv-puheen (siirryt toiseen palveluun) koronavirustilanteesta. Hän pidensi jo aiemmin venäläisille määrättyä palkallista vapaata huhtikuun loppuun saakka, jotta epidemiaa saataisiin hidastettua.

Putin myönsi nyt, että viranomaisilla on vaikeuksia koronaviruksen torjumisessa. Aiemmin vallanpitäjät ovat vakuuttaneet epidemian olevan hallinnassa.

– Huolimatta valtion ja kaupunginhallinnon käyttöön ottamista toimenpiteistä koronavirusuhkaa ei ole vielä onnistuttu nujertamaan Moskovassa, Putin lausui.

Venäjällä on nyt vahvistettu 4 149 koronatartuntaa, joista valtaosa on Moskovassa. Todettujen tartuntojen määrä on kasvanut viime päivinä nopeasti.

Venäläisnainen laittaa ruokaa ja katsoo samalla kännykästä presidentti Vladimir Putinin puhetta.
Venäläisnainen laittaa ruokaa ja katsoo samalla kännykästä presidentti Vladimir Putinin torstaista puhetta.Kirill Kudryavtsev / AFP

Tšetšenian tiukkoja määräyksiä valvotaan kepeillä

Vladimir Putin myös siirsi vastuuta epidemian hoitamisesta kuvernööreille.

Jo nyt Venäjän alueet ovat itsenäisesti julistaneet tiukkoja liikkumisrajoituksia, jotka sallivat käytännössä vain lähikaupassa ja apteekissa sekä välttämättömiksi katsotuissa töissä käymisen.

Kaikkein pisimmälle on menty Pohjois-Kaukasiassa sijaitsevassa Tšetšenian tasavallassa.

Tasavaltaa johtava Ramzan Kadyrov on sulkenut alueen rajat ja ilmoittanut (siirryt toiseen palveluun) täydestä ulkonaliikkumiskiellosta öisin.

Kovista puheista tunnetun Kadyrovin on aiemmin kerrottu sanoneen (siirryt toiseen palveluun), että koronakaranteenia rikkovat “pitäisi tappaa”. Tšetšeniasta on myös välitetty kuvia (siirryt toiseen palveluun), joissa viranomaiset valvovat liikkumisrajoituksia keppien kanssa.

Vastuu epidemian kukistamisesta alueille

Monet epäilevät (siirryt toiseen palveluun) alue- ja paikallishallintojen kykyä toimia tehokkaasti epidemian vastaisessa taistelussa, sillä Venäjän autoritäärinen hallintojärjestelmä on keskusvaltainen ja nojaa tiukasti presidenttiin.

Tutkija Aleksandr Baunov Moskovan Carnegie-keskuksesta kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun), ettei kuvernöörien virka ole koskaan aiemmin ollut Venäjällä näin kaikkivoipa ja vaarallinen. Kuvernöörit päättävät toimista, mutta kantavat myös vastuun.

Tilanteen hermostuneisuudesta kertoo osaltaan kuvernöörien viimeaikaiset eroilmoitukset.

Eilen erostaan kertoivat Arkangelin aluetta johtava Igor Orlov ja Komin tasavallan päämies Sergei Gaplikov. Tänään eroanomuksen jätti Kamtšatkan alueen kuvernööri Vladimir Iljuhin.

Lue lisää aiheesta:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Venäjällä koronan vastainen sota kaipaa yhtä miestä

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus