Raideliikenneonnettomuus Ylivieskan keskustassa –tavarajuna ja kaivinkone törmäsivät, mutta kukaan ei loukkaantunut

Onnettomuuspaikka oli tasoristeys Lohitiellä, joka sijaitsee aivan Ylivieskan keskustassa. 

Ylivieska
tavarajuna ja kaivinkoneen kolaripaikka Ylivieskassa
Törmäyksen seurauksena kaivinkoneen peräkärry vaurioitui.Pekka Loukkola / Yle

Hätäkeskus sai perjantaina hieman ennen kello viittä iltapäivällä hälytyksen suuresta raideliikenneonnettomuudesta.

Onnettomuuspaikka oli tasoristeys Lohitiellä, joka sijaitsee aivan Ylivieskan keskustassa.

Tapahtuman osapuolina ovat olleet tavarajuna ja kaivinkone, jossa oli peräkärry. Peräkärryssä oli puhelinpylväitä. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki kertoo, että veturin kuljettaja arvioi tavarajunan nopeudeksi törmäystilanteessa noin 70 kilometriä tunnissa.

Onnettomuudessa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Veturin kyydissä oli kaksi ihmistä ja kaivinkoneessa yksi. Ensihoito tarkisti kaikkien kunnon.

Törmäyksen seurauksena junan veturiin ja kaivinkoneen peräkärryyn tuli vauriota.

Paikalla oli yli kymmenen pelastuslaitoksen yksikköä, mutta nyt kaikki ovat poistuneet paikalta.

Tavarajuna pääsi jatkamaan matkaansa seuraavalle asemalle eikä tapahtumasta aiheudu merkittäviä viivästyksiä junaliikenteeseen.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)