Vantaalaisen lukion virtuaalikuorosta tuli somehitti – kakkosbasso Onni Aflatuni: "Karanteenissakin voi pitää hauskaa"

Vaskivuoren lukion kamarikuoron virtuaalikuorovideota on katseltu jo yli puoli miljoonaa kertaa.

kuoromusiikki
Kuvakaappaus Youtubesta Vaskivuoren lukion kamarikuoron Pelottomien riemulaulu -videosta.
Vaskivuoren lukion kuoron virtuaalikuorovideo on levittänyt hyvää mieltä poikkeuksellisena aikana.Seppo Suvela / Yle

Sosiaalisessa mediassa on ihasteltu kuluneella viikolla vantaalaisen Vaskivuoren lukion kamarikuoron virtuaalikuorovideota (siirryt toiseen palveluun).

Siinä kuorolaiset laulavat etäyhteyksien päästä Jussi Chydeniuksen säveltämän ja koulun entisen oppilaan Julia Junttilan sanoittaman kappaleen Pelottomien riemulaulu.

Idea syntyi, kun kuoron suunnitelmat menivät kevään osalta uusiksi. Vapun tienoilla ohjelmassa olisi ollut kansainvälinen kuorokilpailu Irlannissa.

– Jotain kivaa ja kunnianhimoista piti saada tilalle. Sellaista, joka voisi korvata sitä surua, jonka matkan peruuntuminen aiheutti, kuoronjohtaja Jonna Vehmanen kertoo.

Video osoittautui jättimenestykseksi. Sitä on katseltu Suomessa ja maailmalla eri alustoilla reilusti yli puoli miljoonaa kertaa.

– Se yllätti meidät täysin, mutta on oltu totta kai tosi iloisia, Vehmanen toteaa.

Internet näytti kertaheitolla parhaat puolensa. Kun video julkaistiin viime viikon torstaina, heti perjantaina alkoi tulla kyselyjä ulkomailta saakka: Mitä tässä lauletaan? Miten virtuaalikuorovideoita voi tehdä?

Pari päivää sitten Music Finland julkaisi kuoron kanssa yhteistyössä artikkelin (siirryt toiseen palveluun), jossa mukana on ohjeet, kuinka homma toimii. Sitä ennen Youtubeen oli jo ladattu videosta versio englanninkielisillä tekstityksillä.

– Tällainen video on kiva näkökulma ylipäänsä kuoromusiikkiin, koska mukaan saa eri tavalla visuaalista puolta.

Jonna Vehmanen, Vaskivuoren lukion kamarikuoro
Kuorolaiset innostuivat nopeasti, kun kuoronjohtaja Jonna Vehmanen ehdotti matkan peruuntumisen jälkeen virtuaalikuoroprojektia.

"Biisi kertoo elämän ihmeellisyydestä"

Kuoron kakkosbasso Onni Aflatuni on pohtinut, mikä sai videon lähtemään viraaliksi. Hän uskoo keksineensä vastauksen.

– Kuorossamme on upeita laulajia ja hyvää porukkaa, mutta biisi ei kerro meistä tai kuorostamme, vaan ihmiskunnasta. Elämän ihmeellisyydestä, yhteistyöstä ja tunteesta, Aflatuni sanoo.

Jättisuosiota on puitu koko kuoron kesken Whatsappissa. Siellä on todettu, että hyvän mielen musiikkivideo on sopivaa vastapainoa korona-ahdistukselle.

– Uutiset ovat täynnä koronaa. Lasketaan, montako ihmistä on kuollut tänään. Halusimme videolla levittää toivoa, että hei, karanteenissakin voi pitää hauskaa. Just sen takia siitä tuli mun mielestäni hitti.

Kakkossopraano Elisa Lindell kertoo, että valmis video sai hymyn huulille.

– Ensinnäkin oli ihanan piristävää lähteä tekemään tällaista projektia, kun etänä kuorojutut ovat vaikeita. Olimme niin tyytyväisiä lopputulokseen. Valtava suosio yllätti, ja kommentit olivat ihania, Lindell sanoo.

Aflatunin mukaan video oli viestin lisäksi haaste.

– Luulen, että voin puhua koko kuoron puolesta tässä. Nyt kiinnostaisi nähdä, mitä muut kuorot ja ylipäätään suomalaiset lukiolaiset ja nuoret keksivät tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa.

Muiden kuorojen virtuaalikuorokokeiluja lienee kevään edetessä luvassa. Esimerkiksi Turun NMKY:n Mieskuoro Naskalit on jo tehnyt oman virtuaalikuorovideonsa (siirryt toiseen palveluun), jossa soi Jean Sibeliuksen Finlandia.

Helsinkiläinen showkuoro Aventur on haastanut kaikki suomalaiset kuorot mukaan yhteiseen virtuaalikuorohankkeeseen.

Huoliteltua jälkeä tuottajamiehen avustuksella

Parasta virtuaalikuoroprojekteissa on se, että kuorolaisille laitteistoksi riittää älylaite, kuten kännykkä tai pädi.

– Niissä on yllättävän hyvät mikrofonit, Vehmanen sanoo.

Vaskivuoren lukion kamarikuoron videon kaltaista huoliteltua jälkeä syntyy tosin varmimmin ammattilaisen avulla.

– Mieheni (Juho Vehmanen) on ammattimuusikko ja hän työskentelee myös tuottajana. Hänen avullaan tämä syntyi näin hyvin ja näin nopeasti. Yksin en olisi tällaista saanut aikaiseksi, Jonna Vehmanen sanoo.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus