Tulikiven perustaja osti yhtiön osakkeita silkasta harmista

Teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen on ostanut erän juukalaisen pörssiyhtiön osakkeita, koska pitää niitä aliarvostettuina.

pörssiyhtiöt
Isosaha Tulikiven tehtaalla Juuan Nunnanlahdessa.
Juukalainen Tulikivi on liukunut taloudellista alamäkeä viimeisen vuosikymmenen. Liikevaihdosta on sulanut puolet ja toiminta on ollut tappiollista vuosi toisensa perään, viime vuonna 1,5 miljoonaa euroa.Ari Haimakainen / Yle

Teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen on ostanut perustamansa pörssiyhtiön osakkeita harmistuksesta.

Vauhkonen on maaliskuussa hankkinut 200 000 Tulikiven A-osaketta. Hän on nyt yhtiön 11:nneksi suurin omistaja.

Noin 70 000 euron osakehankinta ei kuitenkaan tuo juuri päätäntävaltaa yhtiössä.

Vauhkosen lapsilla on edelleen yhdessä yli puolet Tulikiven äänimäärästä. Pääomistaja Heikki Vauhkonen on myös yhtiön toimitusjohtaja.

– Tulikiven osakkeet ovat niin pohjalukemissa ja alihintaisia, että harmittaa, Reijo Vauhkonen perustelee tuoretta ostostaan.

Tulikivi-konsernin tulos on ollut tappiollinen yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 alkaen.

Juukalaisyhtiö on kuitenkin edelleen merkittävä työllistäjä, vuonna 2019 keskimäärtin noin 200 ihmistä.

Tulikivellä on vuolukivilouhokset Juuan Nunnanlahdessa ja Suomussalmella. Molemmilla paikkakunnilla on myös tuotteiden valmistusta.

Tulikiven päätuotteet ovat tulisijat, sisustuskivet ja saunatuotteet kuten kiukaat.