Yle selvitti: Kunnissa tehdään nyt päätöksiä tehohoidon rajaamisesta epidemiahuipun lähestyessä – hoivakodeissa käydään läpi, ketä hoidetaan ja miten

Hoidon rajaamisen tavoitteena on potilaan etu. Sosiaalietiikan professori pitää kuitenkin ajankohtaa kyseenalaisena.

koronavirus
Två personer håller varandra i hand.
Osa lääkäreistä myöntää, että hoitosuunnitelmien tarkistamisen taustalla vaikuttaa koronaviruksen leviäminen ja sitä kautta hoidon resurssit. Kuvituskuva.Antti Kolppo / Yle

Suomen kunnissa on ryhdytty perkaamaan hoivakodeissa ja muissa palveluyksiköissä asuvien ikäihmisten hoitosuunnitelmia ja hoidon rajauksia. Osassa kuntia selvitystyö koskee myös kotihoitoa ja vammaispalveluyksiköitä.

Osa Ylen haastattelemista lääkäreistä myöntää, että hoitosuunnitelmien tarkistamisen taustalla vaikuttaa koronaviruksen leviäminen ja sitä kautta hoidon resurssit.

Hoitosuunnitelma määrittelee, miten esimerkiksi pitkäaikaispotilasta tulisi hoitaa. Siihen voidaan kirjata myös erilaisia hoidon rajauksia. Sellaisia voivat olla elvytyskielto tai kielto antaa hengityskonehoitoa potilaalle.

Myös potilaan hoitotahto huomioidaan suunnitelmassa. Lopulliset päätökset hoidosta ovat kuitenkin aina lääkärin vastuulla.

Hoidon rajausten tarkoituksena on säästää potilas hoidolta, joka lääketieteellisesti katsotaan hyödyttömäksi ja potilasta kohtuuttomasti kuormittavaksi.

Käytännössä kunnissa tehdään nyt päätöksiä muun muassa siitä, kenelle tehohoitoa annetaan, kun koronaepidemia yltyy.

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (Etene) puheenjohtaja, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa pitää resurssisyistä johtuvaa hoidon rajaamista kansalaisten yhdenvertaisuuden vastaisena.

Ohjeistusta annettu useissa kunnissa

Ylen tietojen mukaan hoitosuunnitelmien läpikäyntiin on ohjeistettu ainakin Keski-Suomessa, Lapissa ja Pohjois-Savossa. Pirkanmaalla ohjeistusta valmistellaan parhaillaan.

Myös sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi perjantaina iltapäivällä tiedotteen (siirryt toiseen palveluun), jossa todettiin, että hoitosuunnitelmat on oltava asianmukaisesti tehty ja päivitetty kaikille pitkäaikaishoidossa ja hoivan parissa oleville potilaille.

Hoitosuunnitelman laatimisesta ja asianmukaisuudesta vastaa potilasta hoitava lääkäri, mutta se tulisi tehdä yhteisymmärryksessä potilaan ja hänen omaistensa kanssa. Hoivakodeissa päättävä lääkäri on usein yksikön vastuulääkäri.

Keski-Suomessa sairaanhoitopiiri on käsitellyt asiaa poikkeusolojen alueellisessa johtoryhmässä.

Johtoryhmä päätti huhtikuun ensimmäisen päivän kokouksessaan lähettää alueensa hoitoyksiköihin ohjeistuksen siitä, miten yksiköiden asukkaita pitäisi koronaepidemian aiheuttaman poikkeustilan aikana hoitaa.

Ohje lähetettiin alueen kotihoitoyksiköihin, hoivakoteihin, vammaispalveluyksiköihin sekä päihde- ja mielenterveysyksiköihin. Sairaanhoitopiiri ohjeisti yksiköitä muun muassa tarkistamaan yksiköiden asukkaiden hoitolinjaukset ja -suunnitelmat sekä hoidon rajaukset.

Johtajaylilääkärin viransijaisena toimiva Juha Paloneva Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä korostaa, ettei tarkoituksena ole rajoittaa ihmisten oikeutta hoitoon koronan takia.

– Tarkoitus on yleisiä lääketieteellisiä periaatteita noudattaen päivittää hoitosuunnitelmia. Toki epidemia on se syy, miksi juuri nyt päädyttiin muistuttamaan hoitosuositusten ajantasaistamisesta, Paloneva perustelee.

Vanhus kävelee rollaattorin kanssa kaltevaa käytävää Myyrmäen vanhustenkeskuksessa, Vantaalla.
Hoitosuunnitelmia päivitetään hoivakotien lisäksi myös joissakin kotihoidon ja vammaispalveluiden yksiköissä.Eleni Paspatis / Yle

Lääkärit: tarkoituksena vähentää kärsimystä

Hoitosuunnitelmia käydään parhaillaan läpi myös Lapissa, muun muassa Sodankylässä.

Sodankylän johtava lääkäri Minna Jokinen kertoo, että kunta on muutaman viime viikon aikana tarkistanut tehostetussa palveluasumisyksiköissä olevien vanhusten hoidon rajauksia.

Tarkoituksena on muun muassa karsia turhia ambulanssikyytejä päivystykseen ja välttää tehohoitoa tilanteissa, joissa siitä ei ole hyötyä.

Jokinen ottaa esimerkiksi vanhuksen, jonka toimintakyky ei ole enää hyvä. Hänellä on paljon perussairauksia ja muistisairaus. Jos tällainen henkilö saisi vakavan infektion, raskas tehohoito ei Jokisen mukaan välttämättä olisi inhimillistä.

– Siinä pitkitetään omaisten ja potilaan kärsimystä. On lääketieteellisesti perusteltua, että tavallaan kielletään jo lähtökohtaisesti että mikäli tilanne vaatii tehohoitoa, niin siihen ei edes sitten lähdetä, Jokinen sanoo.

Jokisen mukaan tavoitteena on, että päätökset hoidosta tehtäisiin etukäteen ja yhdessä omaisten kanssa. Tällöin niitä ei jouduta tekemään kiireellä sairaalassa, jonka oletetaan muutenkin kuormittuvan, kun koronavirus leviää.

– Nyt pyritään siihen, että hoidon rajauksia ei tarvitsisi päivystyksessä tehdä, vaan ne olisivat siellä pohjalla jo.

Vaikka hoitohenkilökunnan kuormituksen vähentäminen ei ole hoidon rajaamisen päätavoite, se on yksi niistä.

– Etulinjassa olevien lääkäreiden työmäärää yritetään kaikin mahdollisin keinoin helpottaa, koska se tulee jossain vaiheessa olemaan valtava, Jokinen sanoo.

Vanhuksen käsi.
Lääkärit korostavat, että hoitosuunnitelmat ja -rajaukset tehdään yksilöllisesti ja potilaan etu punniten.Eleni Paspatis / Yle

Lapin sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Miia Palo kertoo, että hoitosuunnitelmien ajantasaisuutta tarkistetaan koko sairaanhoitopiirin alueella.

Palon mukaan alueen terveyskeskusten kanssa on sovittu, että hoitolinjaukset ja -suunnitelmat olisi hyvä päivittää ennen epidemiaa. Tarkoitus on välttää turhaa kärsimystä.

– Ensisijaisesti ei ole kyse resurssien säästämisestä, mutta kyllä varmasti siitäkin. Että ei käy niin että tehohoitoon ajautuisi potilaita, jotka eivät siitä hyödy. Meillä on pitkä matka keskussairaalaan. Yritetään välttää turhaa siirtämistä elämän loppuvaiheessa, Palo sanoo.

Ylen haastattelemat lääkärit korostavat, että hoidon rajausten kriteerit eivät ole koronan vuoksi muuttuneet ja että jokainen hoitosuunnitelma tehdään yksilöllisesti.

– On tärkeää, että ei tule käsitystä että olisi joku ryhmä, joka rajataan hoidon ulkopuolelle, Palo sanoo ja lisää, että vaikka hoitosuunnitelmaan olisikin merkitty hoidon rajaus, viime kädessä päätös raskaan hoidon aloittamisesta kuuluu aina tehohoitolääkärille.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Jaana Hallamaa
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa.Marja Väänänen / Yle

Professori: Ajankohta kyseenalainen

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jaana Hallamaa suhtautuu koronan vuoksi tehtäviin rajauksiin erittäin kriittisesti.

– Kriisi osuu aina vakavimmin heikossa asemassa oleviin. Miksi juuri tässä kohdassa ennakoidaan, Hallamaa kysyy.

Vaikka Suomessa korostetaan, että jokainen hoidon rajaus tehdään yksilöllisesti, Hallamaa muistuttaa, että Euroopan pahimmilla epidemia-alueilla on jo jouduttu rajaamaan kokonaisia ihmisryhmiä tehohoidon ulkopuolelle.

Italiassa lääkäreitä on ohjeistettu ottamaan huomioon potilaiden ikä (siirryt toiseen palveluun), kun he pohtivat kenelle tehohoitoa annetaan.

Myös Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki pitää riskinä, että hoidon rajoituksia alettaisiin tehdään kategorisesti esimerkiksi iän perusteella. Myllymäki kuuluu Hallamaan tavoin Etenen jäsenistöön.

Myllymäki painottaa, että hoidon rajaukset tehdään aina tapauskohtaisesti ja potilaan kokonaistilan arvion perusteella.

Jaana Hallamaan mukaan terveydenhuollon resurssit eivät ylipäänsä saa vaikuttaa siihen, kenelle hoitoa annetaan.

– Hoitoja ei voi etukäteen rajata resurssisyistä pois, koska se on kansalaisten yhdenvertaisuuden vastaista.

Markus Henriksson
Valviran ylijohtaja Markus Henriksson.Petteri Sopanen / Yle

Hoitosuunnitelmat tekemättä monessa hoivakodissa

Valviran ylijohtaja Markus Henriksson muistuttaa, että hyvään hoitoon ja hoivaan kuuluvat ajantasaiset palvelu- ja hoitosuunnitelmat.

– Kun puhutaan pitkäaikaissairauksista tai esimerkiksi vaikeavammaisuudesta, niin usein on syytä normaalioloissakin pohtia sitä, että onko tarpeen tehdä tehohoidon rajauksia potilaskohtaisin sairasperustein, mutta ei vammaisuuden tai iän perusteella sinänsä. Potilaita on arvioitava yhdenvertaisin periaattein.

Monessa hoivakodissa onkin ollut ongelmana se, ettei hoitosuunnitelmista ole huolehdittu. Tämä nousi esiin viime vuonna, kun hoivakotien ongelmat olivat laajasti esillä julkisuudessa. Henrikssonin mukaan tilanne on parantunut, mutta ongelma ei ole silti poistunut.

– Aivan liikaa on hoivayksiköitä, joissa näitä hoitosuunnitelmia ei ole tehty tai niitä ei ole päivitetty.

Professori Hallamaa ihmettelee, miten hoitosuunnitelmia nyt ehditään käydä läpi, kun terveydenhuoltohenkilökunnalla on muutenkin kädet täynnä.

– Nyt ei pitäisi ruveta tekemään jotain, mikä on jäänyt aikaisemmin tekemättä, vaan keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Lähikuva vanhuksesta takaapäin. Vanhuksella happimaski, jolla hän ottaa keuhkolääkettä.
Viimeksi keskustelu hoidon rajaamisesta nousi esiin sikainfluenssan riehuessa maailmalla reilut kymmenen vuotta sitten.Eleni Paspatis / Yle

Henriksson on eri linjoilla. Hän muistuttaa, että poikkeukselliset olosuhteet eivät tee hoitosuunnitelmien päivittämistä yhtään vähemmän tärkeäksi.

– Se voi potilaskohtaisesti olla ihan oikea hetki tehdä niitä nyt, läheskään kaikkialla ei ole kiire vielä.

Valviran ylijohtaja myöntää, että riskinä on, että poikkeusolosuhteiden kiireessä ja paineessa unohdetaan potilasturvallisuuden perusperiaatteet. Hänen mukaansa samat riskit ovat kuitenkin läsnä myös normaalioloissa.

– Riski on myös siinä, että jos ei tehdä asianmukaisia päätöksiä. Terveydenhuollossa täytyy tehdä päätöksiä, jotta ihmiset saavat parasta mahdollista hoitoa. Niinkään ei saa käydä, että päätöksiä ei uskallettaisi tehdä.

Hallamaan mukaan koronaviruksesta ja sen aiheuttamasta taudista tiedetään vielä niin vähän, että jos hoitoa nyt rajataan sen perusteella, se voi joidenkin ihmisten kohdalla perustua oletuksiin.

– Tiedetäänkö näistä ihmisistä tarpeeksi suhteessa tautiin, että tällaisia voidaan etukäteen tehdä? Ei. Etukäteen ei voida sanoa, miten oireet kehittyvät kenellekin, kuinka vakavaksi se (tauti) muodostuu ja miten toipuminen menee, Hallamaa sanoo.

Hän muistuttaa myös, että hoidon rajauksia koskevat kirjaukset eivät katoa hoitosuunnitelmista koronaepidemian päätyttyä.

– Tämä on poikkeustila. Kun päätös on tehty yhden kerran, se jää voimaan. Perusteen pitäisi olla pysyvä. Että ihmisen tilassa on jotain sellaista pysyvää, joka tekee tehohoidon hyödyttömäksi tai liian raskaaksi.

Tervaskannon hoivakoti Somerolla.
Lääkäriliiton Kati Myllymäen mukaan hoidon rajauksen tarkoituksena tulee olla potilaan etu.Sasha Silvala / Yle

Hoidon rajaus ei tarkoita että hoitoa ei saisi

Jaana Hallamaan mukaan hoidon rajaamisesta käydään nyt laajempaa eettistä keskustelua kuin aiempien tartuntatautiuhkien aikaan. Viimeksi asia nousi esiin sikainfluenssan riehuessa maailmalla reilut kymmenen vuotta sitten.

Myös Lääkäriliiton Kati Myllymäki on saanut asiaa koskevia yhteydenottoja. Hän ei kuitenkaan suhtaudu nyt tehtäviin hoidon rajoituksiin yhtä kriittisesti kuin Hallamaa. Hän muistuttaa, että vaikka ihminen olisikin rajattu tehohoidon ulkopuolelle, tämä ei tarkoita että hän ei saisi hoitoa.

Myllymäen mukaan hoidon rajauksen tarkoituksena tulee olla potilaan etu. Hoitosuunnitelman puolestaan tulee olla ajan tasalla, oli koronaa tai ei.

– Onko mukavampi nukkua pois kotona tai palvelutalossa omassa sängyssä tai sairaalan vuodeosastolla vai se, että viettää viimeiset 24 tuntia tajuttomana teho-osaston kaikissa härpäkkeissä ja letkuissa, Myllymäki kysyy.

Hän kertoo ymmärtävänsä, että hoitosuunnitelmia käydään läpi etenkin pohjoisessa, jossa esimerkiksi kuljetuskalustoa on vähän.

– Jos siinä (ambulanssissa) kuljetetaan koronapotilasta, henkilökunnan pitää olla kaikissa suojaimissa ja auto pitää desinfioida kuljetuksen jälkeen. Pohjoisessa ei hirveän paljon ambulansseja ole. Kun tulee aivoinfarkti tai liikenneonnettomuus, ambulanssien pitäisi olla valmiudessa ja kykeneviä toimimaan, Myllymäki sanoo.

Onko sinulla uutisvinkki koronaan liittyen? Laita viestiä tämän jutun toimittajille jaakko.mantymaa@yle.fi, johanna.mattinen@yle.fi ja riku.roslund@yle.fi.

Lue myös:

Koronan varjossa muhii hoitopommi – Pahin skenaario on, että riskiryhmien potilaat jäävät hoidotta pitkäksi aikaa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus