Sydänsairaat ovat peruneet vastaanottoaikoja koronaviruksen pelossa

Sydänoireista kärsivien olisi syytä hakeutua sairaalahoitoon eikä pysytellä väkisin kotona.

Kotimaa
Potilas makaa sairaalassa sängyssä.
Kardiologi Mika Laineen mukaan kaikki potilaat eivät nyt uskalla tulla sairaalaan koronavirustartunnan pelossa.Petteri Bülow / Yle

Koronavirusepidemia huolettaa varsinkin pitkäaikaissairaita. Tämä on saanut osan sydänsairauksia potevista ihmisistä perumaan vastaanottoaikansa.

Sairaalan lisäksi ihmisiä huolestuttavat muun muassa oleskelu odotustiloissa ja liikkuminen julkisissa kulkuvälineissä. Virustartunnan pelon aiheuttama sydänsairaiden "kato" on havaittavissa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sairaaloissa.

– Tämä näkyi sen jälkeen, kun tuli valtiovallan määräys, jonka mukaan yli 70-vuotiaat saisivat liikkua mahdollisimman vähän. Sen jälkeen ovat potilaat ottaneet aika paljon yhteyttä ja osa on perunut vastaanottonsa. Osa ei uskalla tulla sairaalaan, kertoo kardiologi Mika Laine Husista.

Hänen mukaansa nyt voidaan aika monessa tapauksessa asioita hoitaa etävastaanotolla. Jos vastaanotolle on tarve tulla, sinne voi Laineen mukaan tulla turvallisesti.

– Todella tärkeä asia on, että ennalta sovitulle kiireettömälle vastaanotolle ei saa tulla, jos on infektio-oireita. Tällöin asiat yritetään hoitaa puhelimella.

Hoitamattoman sydänkohtauksen kuolleisuus suurempi kuin koronainfektion

Porissa Satasairaalassa kardiologina työskentelevä dosentti Jussi Mikkelsson sanoo keskustelleensa samassa sairaalassa työskentelevien kollegoidensa kanssa, ja heidän havaintonsa on sama: hiljaista on. Esimerkiksi akuutteja infarktipotilaita on ollut hyvin vähän puolentoista, kahden viime viikon aikana.

– Sydänosaston ja sydänvalvontaosaston kuormitustilanne on ollut hyvin vähäinen, Mikkelsson sanoo.

Kardiologien Facebook-ryhmässä samanlaisia viestejä on tullut hänen mukaansa muun muassa Vaasasta, Joensuusta, Seinäjoelta, Helsingistä.

Mikkelssonin mukaan varsinkin kotikaranteenissa olevia yli 70-vuotiaita tulisi kuitenkin muistuttaa, että vakavien sydänoireiden takia olisi syytä hakeutua sairaalahoitoon eikä pysytellä väkisin kotona.

– Hoitamattoman akuutin sydänkohtauksen kuolleisuus on paljon suurempi kuin koronainfektion kuolleisuus, Mikkelsson sanoo.

"Toiminta on jatkunut oleellisin osin ennallaan"

Husissa potilaat eivät ole laajemmin peruneet syöpähoitoja ja -tutkimuksia koronaviruksen takia, kertoo Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson.

– Syöpäkeskuksessa muutettiin koronaepidemian käynnistyttyä suurin osa vastaanottoajoista etävastaanotoiksi. Puhelun aikana käydään lääkärintarkastusta lukuun ottamatta läpi kaikki samat asiat, mitä vastaanotollakin käydään.

Potilailta on hänen mukaansa saatu etävastaanotoista myönteistä palautetta.

Sairaalan vastaanotolle kutsutaan ensikäyntipotilaat ja ne potilaat, joiden hoito sitä edellyttää. Iäkkäiden potilaiden vuosikontrolleja ja niitä edeltäviä tutkimuksia on puolestaan siirretty eteenpäin.

– Toimintamme on jatkunut oleellisin osin kuitenkin ennallaan, Mattson sanoo.

Hän muistuttaa, että syöpähoidot eivät ole kiireettömiä ja niitä tulisi mahdollisuuksien mukaan jatkaa epidemian aikanakin.

– Toisaalta samanaikaisesti syöpäpotilaat on mainittu yhtenä riskiryhmänä, sillä useat syöpähoidot heikentävät immuunipuolustusta. Jokaisen potilaan kohdalla tulisikin entistä tarkemmin punnita hoidon hyötyjä ja mahdollisia vakavia haittoja erityisesti silloin, kun kyseessä ei ole parantava hoito, vaan taudin etenemistä jarruttava hoito, joka muulloinkin saatetaan tauottaa.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus