Etelä-Savon ja Keski-Suomen marjatilat huolissaan työvoimasta koronatilanteen takia – "Sadonkorjuu on vielä täysin auki"

Huoli kausityövoiman saamisesta tiloille laittaa yrittäjät epäröimään kevään kylvöjä ja istutuksia.

Kausitöihin, kuten marjojen poimimiseen ja vihannestiloille, tarvittaisiin arviolta 15 000–20 000 ihmistä. Kuva: Mikko Koski / Yle

Koronaviruspoikkeustilan aiheuttama rajojen sulkeminen on ajamassa marjatiloja ahdinkoon, mikäli kausityöntekijät eivät pääse ulkomailta tiloille.

Ylen haastattelemat marjatilayrittäjät Etelä-Savosta ja Keski-Suomesta eivät usko, että suomalaisista on suurta apua tilojen työvoimapulaan.

Mansikkaa ja vadelmaa Kuhmoisissa viljelevä Sampo Keskinen arvioi, etteivät suomalaiset yhtäkkiä halua isossa määrin töihin marjatiloille.

– Eivät siihen suomalaiset ole lähteneet pitkään aikaan. Ihmettelen, minkä takia nyt sitten yhtäkkiä lähtisivät, Keskinen sanoo.

– Jos puhutaan, että 15 000 henkeä valtakunnallisesti, niin eihän sellaisia löydy.

Samaa sanoo mikkeliläinen marjayrittäjä Tero Puikkonen.

– Tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin huolestuttavalta. 28 vuoden kokemuksella en jaksa mitenkään uskoa, että suomalaisista lomautetuista tai opiskelijoista olisi suurtakaan apua, hän sanoo.

Juvalla marjoja ja vihanneksia viljelevät Maarit Syrjälä-Teittinen ja Jarkko Teittinen puolestaan kertovat, että satokaudelle on tähän mennessä tullut kaksi työhakemusta, ja lisäksi muutama kevättöihin.

Työvoiman tarve olisi paljon suurempi. Syrjälä-Teittinen ja Teittinen arvioivat, että jos tilalla olisi aiempien vuosien kokeneet työntekijät, kesäksi riittäisi 20 henkilöä. Mutta jos kaikki kausityöntekijät ovat uusia, tilalle tarvitaan kenties 30–40 henkilöä.

Myös Sampo Keskinen toivoo, että pystyisi saamaan töihin kokeneet kausityöntekijät, joista osa on työskennellyt tilalla jo kymmenenä vuotena. Keskisen tila on työllistänyt kesällä poiminta aikaan noin 70 henkilöä.

– Mielestäni on vähän outoa, että marjanviljelyä pidetään sellaisena alana, että kuka tahansa pystyy ihan pystymetsästä tulemaan, ja hoitamaan sellaiset työt, joita kymmenen vuotta työtä tehneet tekevät vuodesta toiseen, hän sanoo.

Moni miettii, uskaltaako istuttaa tai kylvää

Koronavirus toi yhtäkkiä synkän epävarmuuden marjatilojen ylle.

– Meillä oli vähän laajennusajatuksia, mutta ne on nyt laitettu jäihin. Jos nyt saadaan poimittua vanhat viljelmät niin se olisi hyvä, Sampo Keskinen sanoo.

Kausityöntekijät, joille oli jo haettu työluvat ja osalle saatukin, eivät pääse enää tulemaan maahan.

Sampo Keskinen toimii myös Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Keski-Suomen piirin puheenjohtajana.

Hänen mukaansa viljelijät miettivät nyt, mitä uskaltavat istuttaa ja kylvää, kun sadonkorjuuseen ei välttämättä saada riittävästi työvoimaa. Ongelma koskee suurinta osaa tiloista.

– Voisin ihan lonkalta heittää että kahdeksallakymmenellä prosentilla tiloista täällä (Keski-Suomessa) on ollut kausityöntekijöitä, Keskinen sanoo.

Keskisen mukaan muualla Suomessa on jo tiloja, jotka ovat päättäneet, etteivät kasvata mitään tänä kesänä, vaan pitävät välivuoden.

Myös Maarit Syrjälä-Teittinen ja Jarkko Teittinen toteavat, että koronatilanne aiheuttaa epävarmuutta siitä, mitä uskaltaa istuttaa ja kylvää.

– Sadonkorjuu on vielä täysin auki, he toteavat.

Marjatilat kaipaavat päätöksiä

Hallitus on esittänyt, että oleskeluluvalla Suomessa oleville ihmisille tulisi antaa mahdollisuus työntekoon huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeissä tehtävissä, kuten esimerkiksi marjatiloilla. Lakimuutoksen on arvioitu lisäävän työvoiman tarjontaa joillakin sadoilla henkilöillä.

Nyt ministeriöissä pohditaan myös keinoja, joilla maatilojen kevättöiden perusammattilaiset saataisiin esimerkiksi Ukrainasta ja Venäjältä Suomeen. Tavoite tässä olisi saada 1500 hengen ydinjoukko Suomeen ulkomailta.

Suomeen tarvittaisiin kuitenkin kausitöihin, kuten marjojen poimimiseen ja vihannestiloille, arviolta yhteensä 15 000–20 000 ihmistä.

Sampo Keskinen sanoo, että nyt aletaan olla siinä tilanteessa, että valtiovallalta kaivataan päätöksiä.

– Kausityöasiat pitäisi saada nyt selville, hän toteaa.

Syrjälä-Teittinen ja Teittinen sanovat, että tilanne on hankala koko Suomessa.

– Mietityttää ensi talvi, mitä kotimaisia kasviksia, vihanneksia, marjoja on tarjolla. Emme varmasti saa näitä myöskään ulkomailta, sama tilanne on myös siellä.