Pääsiäinen edessä, eikä Uudeltamaalta pääse mihinkään – ulkoilupaikkoihin odotetaan ryntäystä, poliisi varautunut purkamaan ruuhkia

Nyt kannattaa suunnitella retki Nuuksion sijasta lähimetsään.

ulkoilu
Bakunkärrin parkkipaikka Knutersintiellä, Sipoonkorven vaellusreittien varrella Sipoossa 21.3.2020.
Sipoonkorven vaellusreittien varrella olevalla parkkipaikalla oli ruuhkaa 21. maaliskuuta.Eleni Paspatis / Yle

Pääsiäisvapaiden varalle tehdyt suunnitelmat ovat monella menneet koronaepidemia takia täysin uusiksi.

Etenkin Uudellamaalla mahdollisuudet ovat kaventuneet merkittävästi, kun maakunta on erityksissä muusta maasta. Moni on perunut hiihtoreissunsa pohjoiseen etelänmatkoista puhumattakaan.

Ulkoilua ja liikkumista luonnossa ei ole kielletty. Niinpä Uudenmaan luontokohteisiin odotetaan pääsiäispyhinä varsinaista ihmisinvaasiota.

Keräsimme keskeisiä asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon, jos suunnittelee pääsiäispyhinä retkeilyä tai ulkoilua Uudenmaan alueen lähiluonnossa ja ulkoilupaikoilla.

Mitä retki- ja ulkoilukohteen valinnassa kannattaa ottaa huomioon?

Erikoissuunnittelija Liisa Neuvonen Metsähallituksesta: Uudellamaalla on kolme kansallispuistoa: Nuuksio, Sipoonkorpi ja Tammisaaren saaristo. Näiden lisäksi on kymmeniä muita luontokohteita. Retki- tai ulkoilukohdetta valittaessa kannattaa muistaa koronaepidemian takia asetetut liikkumisrajoitukset. Suuria ihmisjoukkoja voi välttää muun muassa ulkoilun ajankohdalla.

Vapaapäivänä luontoretken voi tehdä joko aamulla tai iltamyöhällä, ja näin välttää luontokohteiden ruuhkautumista.

Varsinkin ne ihmiset, jotka ovat jo tottuneet käymään esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa, niin kehottaisin heitä etsimään uusia kohteita esimerkiksi lähiluonnosta. Näin suosituimmat kansallispuistokohteet, kuten Nuuksion Haukkalampi tai Sipoonkorpi, jäisivät niille, jotka eivät ole aiemmin niissä käyneet.

Ohjeet retkeilijöille Metsähallituksen erikoissuunnittelija Liisa Neuvosen hanskassa.
Metsähallituksen erikoissuunnittelija Liisa Neuvosella on täyskäsi ohjeita pääsiäisajan retkeilijöille.Petteri Juuti / Yle

Puistomestari Teemu Laine Metsähallituksesta: Nyt poikkeusoloissa, kun liikenne on hiljaisempaa, voi löytää ihan uusia luontokohteita läheltä moottoriteitä, jossa on metsää. Normaalisti nämä kohteet eivät tulisi retkikohteena ehkä kyseeseen juuri melun takia, mutta nyt tilanne on toinen.

Miten Metsähallitus varautuu ihmispaljouteen?

Erikoissuunnittelija Liisa Neuvonen: Nyt kun Uudenmaan raja on kiinni, ja ulkoilua ei ole koronaepidemian takia kielletty, niin kyllä me odotamme luontokohteiden varmasti olevan aika ruuhkaisia pääsiäisen aikaan. Tätä varten olemme järjestäneet liikenteenohjausta.

Ruuhkaisimpia kohteita ovat todennäköisesti Nuuksion Haukkalampi ja Nuuksio kokonaisuudessaan sekä Sipoonkorvan kansallispuisto. Myös merenrannat ja esimerkiksi Porkkalanniemi sekä lähikohteet, joiden ympäristössä asuu paljon ihmisiä, tulevat ruuhkautumaan.

Metsähallituksessa haluamme muistuttaa ihmisiä siitä, että myös luontokohteissa pidettäisiin turvavälit ja huolehdittaisiin käsihygieniasta. Ruuhkaisia nuotiopaikkoja voi välttää sillä, että ottaa omat eväät mukaan ja nauttii ne jossain kannonnokassa.

Esikypsytettyjä makkaranpaloja otetaan termospullosta, jossa myös kuumaa vettä. Koronapandemian aikana yleisiä grillauspaikkoja on syytä välttää.
Esikypsytettyjä makkaranpaloja otetaan termospullosta, jossa on myös kuumaa vettä. Koronapandemian aikana yleisiä grillauspaikkoja on syytä välttää.Petteri Juuti / Yle

Puistomestari Teemu Laine: Olemme laittaneet maastoon viestejä, jotta ihmiset muistaisivat koronavaaran. Huonosti ilmastoidut kohteet, kuten muutamat laavut ja kodat olemme laittaneet käyttökieltoon.

Kalastuslupia on kysytty viime viikkoina jonkun verran enemmän kuin tähän aikaan normaalisti. Esimerkiksi Nuuksion kansallispuiston alueella kalastaminen on sallittua kaikilla lammilla ja järvillä lukuunottamatta virtaavia vesiä. Pintaongella kalastaminen on sallittua, mutta muuhun kalastukseen tarvitaan viehelupa.

Koronaviruksesta varoittava kyltti Nuuksion kansallispuiston huussissa.
Nuuksion kansallispuiston wc:ssä varoitetaan koronaviruksesta.Petteri Juuti / Yle

Saako kuntien lähiliikunta- ja luontokohteita käyttää?

Ulkoliikuntapäällikkö Tapio Taskinen Espoon kaupunki: Pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat peruneet toistaiseksi opastetut luontoretket ja puistokävelyt.

Lähiliikunta- ja ulkoilupaikat ovat toistaiseksi käytössä, mutta tilannetta seurataan jatkuvasti. Jos esimerkiksi golfkentille tai kuntoportaisiin alkaa muodostua ruuhkaa, joudumme harkitsemaan niiden sulkemista. Ulkokuntosaleilla kannattaa käyttää hanskoja.

Ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisi: Poliisi valvoo lähiluontokohteita ja ulkoliikuntapaikkoja normaalin partioinnin yhteydessä. Jos kohteisiin alkaa muodostua ruuhkaa, niin poliisi joutuu puuttumaan tilanteeseen.

Voit keskustella aiheesta 7.4. klo 23:een saakka.

Lue myös:

Yle Luonto: Korona voi levitä myös retkipaikoilla – Metsähallitus varoittaa ruuhkista ja ruohikkopaloista

Tutkijan simppeli keino korona-ahdistuksen helpottamiseksi: mene käymään takapihalla tai katso ulos ikkunasta

Metsähallituksen Luontopalvelut sulkee ruuhkautuneita taukopaikkoja – suositun Kurjenrahkan luontotuvan ovet säppiin