1. yle.fi
  2. Uutiset

Ruotsi muuttamassa linjaansa koronan nujertamisessa: Hallitus valmistelee pikavauhtia poikkeustoimivaltuuksia itselleen

Hallitus on muokannut kritisoitua lakimuutosta, joka antaa hallitukselle laajat valtuudet taistelussa koronavirusta vastaan, kertovat ruotsalaismediat.

Ruotsi
parlamentti
Ruotsissa säädetään pikavauhtia lakia, joka antaisi hallitukselle valtuudet laajoihin poikkeustoimiin koronan nujertamiseksi. AOP

Koronapandemia on pakottanut hallituksia eri puolilla maailmaa muokkaamaan lakejaan, jotta tilanteeseen voitaisiin puuttua mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.

Ruotsi on tähän saakka vetänyt suhtautumisessaan koronan hoitoon omaa linjaansa verrattuna esimerkiksi Suomeen.

Ruotsin hallitus on vasta suunnitellut lakia, joka valtuuttaisi hallituksen tekemään poikkeustoimia itsenäisesti koronan levimäisen ehkäisemiseksi. Alkuperäisen lakiluonnoksen mukaan esimerkiksi lentokenttien sulkeminen ei olisi edellyttänyt valtiopäivien eli parlamentin hyväksyntää.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT (siirryt toiseen palveluun):n mukaan hallituksen muistiossa muita poikkeustoimia voisivat olla esimerkiksi liikenteen, satamien toiminnan, linja-autoliikenteen ja rautatieliikenteen rajoittamiset.

Hallitus haluaisi valtuudet puuttua niin ikään kauppakeskusten, ravintoloiden ja kauppojen toimintaan sekä julkisiin kokoontumisiin. Hallitus haluaa myös oikeuden päättää, miten terveydenhuolloon laitteita jaetaan eri alueilla.

Esitys: Poikkeustoimet voimassa heinäkuun loppuun

Hallituksen poikkeusvaltuudet olisivat voimassa heinäkuun loppuun saakka.

Lakimuutoksen taustalla on Ruotsin paheneva koronatilanne. Ruotsissa oli sunnuntaina tiedossa 401 vahvistettua koronakuolemaa.

Oppositio on vastustanut sitä, koska sen mielestä valtuudet ovat liian laajat. Pelkona on myös, että hallitus yrittäisi ohittaa ylimmän eli parlamentin päätäntätason.

Hallitus sorvasikin lakiehdotustaan viikonloppuna niin, että hallitus voisi edelleen tehdä päätökset yksin, kunhan parlamentti tulee nopeasti informoiduksi ja voi tarvittaessa reagoida hallituksen esittämiin poikkeusratkaisuihin: vahvistaa, muuttaa tai jopa hylätä ne.

Lakiesityksen lausuntokierrokselle on annettu ennätyksellisen vähän aikaa, vain 24 tuntia. Se kertoo siitä, että hallitus pitää lakimuutosta kiireellisenä.

Hallituksen toiveena on, että laki ehtisi käsittelyyn jo ensi viikolla ja saataisiin voimaan vielä huhtikuun puolella.

Lue lisää:

Lue uusimmat tiedot koronavirustilanteesta

Lue seuraavaksi