Karjala-palkinto pianotaiteilija Janne Mertaselle

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö myönsi apurahoja ja avustuksia puoli miljoonaa euroa.

Säätiöt ja apurahat
Janne Mertanen soittaa flygeliä.
Janne Mertanen on perustanut Joensuun Musiikkijuhlat -festivaalin.Siru Päivinen / Yle

Pianotaiteilija Janne Mertanen on on saanut juhlavuottaan viettävän Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Karjala-palkinnon. Kulttuuripalkinto on arvoltaan 15 000 euroa.

Palkinto on jaettu edellisen kerran 10 vuotta sitten. Silloin sen sai Lieksan Vaskiviikko.

Joensuussa asuva Mertanen lukeutuu maamme ykköspianisteihin, jonka ura konserttipianistina ja pianonsoiton opettajana ympäri maailmaa on jatkunut jo 30 vuotta. Hänet tunnetaan etenkin Chopin-tulkinnoistaan.

Janne Mertanen on perustanut Joensuun Musiikkijuhlat -festivaalin, jonka taiteellisena johtajana hän toimii.

Säätiön 5 000 euron arvoisen tunnustuspalkinnon sai Lieksasta lähtöisin oleva korutaiteilija Tarja Tuupanen.

Apurahoja ja avustuksia säätiö myönsi tälle vuodelle puoli miljoonaa auroa.

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on toiminut 70 vuotta. Säätiön pääpaikka on Joensuussa.