Jännevirran silta valaistaan taas vihreäksi pääsiäisen kunniaksi

Jännevirran sillalla on oma teemavärinsä myös itsenäisyyspäivänä ja jouluna.

pääsiäinen
Jännevirran silta avajaispäivänä.
Jännevirran uusi silta avajaispäivänään vuonna 2018.Matti Myller / Yle

Ysitiellä sijaitseva Jännevirran silta saa jälleen pääsiäiseksi vihreän valaistuksen, kertoo Pohjois-Savon ely-keskus.

Ely-keskuksen mukaan pääsiäisvalaistus otettiin käyttöön viime vuonna 4-vuotiaan pojan toiveesta. Vihreät valot palavat myös jatkossa sillalla kiirastorstaista pääsiäispäivään.

Muut oman teemavärin saavat ajankohdat ovat itsenäisyyspäivä ja joulu. Itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta silta hehkuu sinivalkoisena ja joulun aikaan 24.–26. joulukuuta punaisena.

Jännevirran sillan normaali taidevalaistus perustuu kuun kiertoon. Valaistuksessa uudenkuun vaihetta ja kuun pimeää puolta kuvaavat sinertävät värit ja täydenkuun vaiheita ja valoa edustavat lämpimät sävyt.

Taidevalot palavat yhtä aikaa muun tievalaistuksen kanssa, eli ne ovat päällä keväisin ja kesäisin vain pimeimpään yöaikaan.