Tampereella kehitetään Suomessa ainutlaatuista koronarokotetta: Tähtää apuun, kun virus tekee toisen aallon

Rokotteen kehittäminen on ihan alussa.

rokotteet
Mika Rämet
Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet johtaa koronarokotetutkimusta. Hänen mukaansa Suomessa on alan kirkkainta osaamista ja oman rokotteen saaminen myyntiin on "vähintään mahdollista".Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus kehittää omaa koronarokotetta. Rokotteen kehittäminen on ihan alussa.

– Kehitämme itse rokotetta ja koko maan kattava tutkimusklinikkaverkostomme on toimintavalmiina myös pandemiatilanteessa, kertoo Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen uudeksi johtajaksi nimitetty professori Mika Rämet.

Tampereella kehitetty rokote ei ehdi valmistua ensimmäisen korona-aallon aikana, mutta se tähtää Rämetin mukaan toisen aallon auttamiseen. Tiedossa ei ole vastaavaa rokotetutkimusta koronan varalta muualla Suomessa.

– Olemme lähteneet liikkeelle, mutta tapa, jolla pyrimme rokotetta tekemään, ei tule olemaan nopein rokote. Pyrimme tekemään viruksen kaltaisia partikkeleja, joiden tekeminen on haastavampaa ja hitaampaa kuin maailmalla kliinisissä vaiheissa olevissa rokotteissa, Rämet kertoo.

Rokotekehitys koronavirusta vastaan käy kiivaana ympäri maailman. Tällä hetkellä kehitteillä on lähes sata erilaista valmistetta. On arvioitu, että rokotteen saaminen markkinoille vie ainakin vuoden ellei puolitoista vuotta. Ensimmäiset rokotteet maailmalla on annettu vapaaehtoisille.

Rokotetta pitää testata eläimillä ja vapaaehtoisilla ihmisillä, siksi kehittäminen on hidasta. Pitää olla tietoa myös rokotteen haittavaikutuksista.

– Monet varmaan muistavat sikainfluenssarokotteeseen liittyvän kohonneen narkolepsiariskin, Rämet sanoo.

Ihmiskokeisiin 2021?

Vesna Blazevicin johtamalla Rokotetutkimuskeskuksen tutkimuslaboratoriolla ja hänen ryhmällään on Tampereen yliopiston mukaan osaamista erityisesti viruksenkaltaisten partikkeleihin perustuvien rokotteiden kehittämiseen.

– Samaa tekniikkaa, viruksen kaltaisia partikkeleita, pyrimme hyödyntämään myös koronarokotteen kehittämisessä, jota teemme tiiviissä yhteistyössä Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa toimivan apulaisprofessori Vesa Hytösen tutkimusryhmän kanssa, Rämet kertoo.

Tampereella kehitettävä rokote tähtää toisen aallon hoitamiseen ja uusien koronavirusten varalle.

– Meidän osalta puhutaan, että on jo vuosi 2021 ennen kuin mennään ihmiskokeisiin.

– Meidän tuotteemme voisi olla käytettävissä, kun seuraava aalto epidemiasta tulee. Näitä voi tulla jatkossa uusia koronaviruksia, että olemme valmiita niihin.

Rokotetutkimuskeskuksella on kymmenen tutkimusklinikkaa eri puolilla Suomea. Rokotekeskus on valmiina myös rokotetesteihin.

– Voimme osallistua laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin hyvin nopealla aikataululla. Olemme valmiina, kun ensimmäinen koronavirusrokote tulee testattavaksi, Rämet sanoo.

Lue lisää:

Koronavirusrokotetta testataan jo ihmisillä – asiantuntijat pohtivat jopa yhden tärkeän vaiheen ohittamista kehityksen nopeuttamiseksi

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus