Koronakriisi on saanut ranskalaiset ostamaan lähiruokaa ja pariisilaiset haaveilemaan maaseudun avaruudesta

Arkea maailmalla: Ranskassa kolme viikkoa voimassa ollut tiukka ulkonaliikkumiskielto on muuttanut ihmisten arkea etenkin suurkaupungeissa, kirjoittaa Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä.

koronavirus
Hedelmänmyyjä
Moni tilamyyjä mainostaa olevansa hygieeninen ostospaikka: yksi ja sama ihminen hakee elintarvikkeet tuottajilta ja pakkaa ne lopulta ostajien kangaskasseihin.Juha Nurminen.

PARIISI Iso osa ranskalaistakin ruoka-alan yrityksistä on koronavirusepidemian takia pahassa pulassa. Ranskan kaikki ravintolat ja kahvilat ovat olleet jo lähes kuukauden kiinni, millä on herkkusuiden ja gourmet-bistrojen luvatussa maassa valtavat heijastusvaikutukset.

Koronakriisi ei uhkaa kaataa pelkästään tuhansia ravintola-alan yrityksiä vaan myös niistä riippuvaisia tuottajia. Esimerkiksi monet pienet karja- ja juustotilat ovat myyneet tuotteitaan lähinnä ravintoloille – ja niiden tilaukset ovat nyt loppuneet.

Apuun on onneksi tullut suoramyynti. Ranskalaiset kuluttajat haluavat etenkin näin kriisin keskellä ostaa lähiruokaa, joka mielletään paitsi hyvänmakuiseksi myös turvalliseksi vaihtoehdoksi.

Tartuntavaaran takia moni ranskalainen karttelee supermarketteja ja niiden ihmisjoukkoja. Marketeissa myytäviä tuotteita on saattanut sitä paitsi kosketella monta kymmentä eri käsiparia kuljetuksen, varastoinnin, lajittelun ja myynnin aikana.

Samaan aikaan etenkin maaseudun pienet suoramyyntitorit ovat kasvattaneet asiakasmääriään. Moni tilamyyjä mainostaa olevansa hygieeninen ostospaikka: yksi ja sama ihminen hakee ensin elintarvikkeet suoraan tuottajilta ja pakkaa ne lopulta ostajien kangaskasseihin.

Lisää aiheesta:

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta tästä artikkelista

Pientuottajien avuksi on tullut myös nettikauppa. Esimerkiksi Ranskan suurin tukkutori eli Pariisin Rungis toimittaa nyt tuoreita herkkuja pääkaupungin alueella asuvien ihmisten kotiovelle. Se on vallankumouksellista, sillä aiemmin Rungisiin ei ole tavallisilla kuluttajilla ollut asiaa: parhaista tuotteista ovat tapelleet aamuvarhaisella ainoastaan pariisilaiset huippukokit.

Lähiruuan ja pientuottajien suosio liittyy laajempaankin ilmiöön. Yhä useampi ranskalainen haaveilee näet nykyistä luonnonläheisemmästä ja omavaraisemmasta elämäntavasta. Luontokaipuuta lääkitään ostamalla puhtaaksi miellettyä ruokaa ja lähtemällä patikoimaan vuoristoon – ja rohkeimmat muuttavat kaupungista kokonaan maalle.

Koronakriisi ei tunnu ainakaan vähentäneen maalaishaaveita.

– Kun tämä kriisi on ohi, muutan Bretagneen ja ryhdyn kasvattamaan vuohia, tuhahti eräskin pariisilainen tuttuni – vain puoliksi vitsaillen.

Toinen kertoi tutkivansa tositarkoituksella Lounais-Ranskan maaseudulla sijaitsevien asuntojen hintoja.

Maallemuuttohaaveet ymmärtää, sillä viikkoja kestänyt ulkonaliikkumiskielto koettelee etenkin suurkaupungeissa asuvien ranskalaisten hermoja. Pieni asunto tuntuu vankilalta, kun sieltä ei saa poistua – ja suurkaupunki ankealta, kun sen puistot, putiikit ja bistrot suljetaan.

Tiheästi asutut suurkaupungit näyttäytyvät pandemian edessä muutenkin erityisen haavoittuvilta. Ranskassakin koronavirusepidemia jyllää erityisen pahana juuri Suur-Pariisin alueella.

Koronaeristyksessä istuessaan on tietenkin myös aikaa pohtia, mitä elämältä haluaa. Monella ranskalaisella tuntuu heränneen suorastaan pakottava halu päästä avarampiin maisemiin – syömään lähitilalla tuotettua ruokaa.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus