Koronavirustartuntoja on Kittilässä asukasta kohti enemmän kuin Helsingissä – ylilääkäri: "Matkailu on todennäköisesti yksi merkittävä syy"

Kittilässä on todettu jo 17 koronavirustartuntaa, kunnasta kerrottiin maanantaina iltapäivällä.

Kittilä
Levin hiihtokeskus
Koronavirus on hiljentänyt Levin matkailukeskuksen Kittilässä. Kunnassa on koronavirustartuntoja asukaslukuun suhteutettuna eniten Lapissa.Anette Latva-Piikkilä

Kittilässä koronavirustartuntoja on jo niin paljon, että kyse on "jonkinasteisesta epidemiasta", sanoo Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas.

Kittilässä on eniten todettuja koronavirustartuntoja asukaslukuun nähden Lapissa. Tartuntoja oli maanantaina iltapäivään mennessä todettu yhteensä 17, kertoi johtava lääkäri Heidi Tanninen Kittilän kunnasta. Kittilässä tartuntoja on todettu asukasta kohti enemmän kuin Helsingissä.

THL:n mukaan tartuntoja on kirjattu Kittilään 17 kappaletta. Kittilässä on asukkaita alle 6 500. Infektioylilääkäri arvioi matkailun selittävän suurta tartuntamäärää paikkakunnalla.

– Matkailu on mitä todennäköisimmin ainakin merkittävä syy tälle, sillä mitään muuta tekijää ei ole havaittu. Kittilässä on muitakin isoja yrityksiä, joilla on kansainvälistä toimintaa, mutta matkailu on noussut eniten esille, Markku Broas sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tartunnan saaneiden joukossa on matkailualan työntekijöiden lisäksi muun muassa turisteja.

– Kaikkia Kittilän tartuntaketjuja eli sitä, mistä tartunta on lähtöisin, ei ole voitu selvittää. Esimerkiksi Rovaniemellä ne on voitu vielä tunnistaa ja ne ovat liittyneet joko ulkomaihin, pääkaupunkiseutuun tai hiihtokeskuksiin.

Tartuntoja on löytynyyt myös muualta Lapista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronavirustapauksia on löytynyt Kittilän lisäksi ainakin Rovaniemeltä, Kemistä ja Kolarista.

– Suurimmassa osassa Lapin kunnista ei ole epidemiaa lainkaan ainakaan tällä hetkellä, Broas lisää.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronavirustilanteesta tästä artikkelista.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus