Suomalaistutkijat mallinsivat koronatartunnan mahdollisuutta kauppareissulla – kaupan hyllyjen välissä yskäisty virus voi leijua ilmassa minuutteja

Alustavien tulosten perusteella ei anneta uusia suosituksia, mutta tulokset korostavat jo annettujen suositusten merkitystä. Vilkkaiden sisätilojen välttäminen on tärkeää, mallinnusta jatkavat tutkijat sanovat.

koronavirus
Nainen ja lapsi ruokakaupassa. Lapsi istuu ostoskärryissä. Molemmilla on hengityssuojain.
Ilmisen hengitysilman mahdolliset koronavirukset voivat leijalla lähietäisyyttä loitommalle. Kuvituskuva.Famveld / Alamy / AOP. Kuvituskuva

Kun ihminen kaupassa käydessään pärskäisee hyllyjen välissä, hänestä pöllähtää pisarapilvi, jossa voi olla myös koronaviruksia, jos hänellä on tartunta. Suomalaistutkijoiden tekemien mallinnusten perusteella pilvi leviää lähietäisyyttä pitemmälle.

Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, VTT ja Helsingin yliopisto tutkivat kukin tahollaan, miten yskiessä, aivastaessa tai jopa vain puhuessa ilmaan vapautuvat äärimmäisen pienet aerosolihiukkaset kulkeutuvat ilmavirran mukana.

Mukana mallinnuksissa oli kymmeniä tutkijoita virtausfyysikoista virusopin, lääketieteellisen tekniikan ja infektiotautien asiantuntijoihin.

He päätyivät samaan alustavaan tulokseen: aerosolipilvi leviää myös kauemmaksi kuin yskijän välittömään läheisyyteen. Pilvi kyllä laimenee levitessään, mutta siihen kuluu jopa minuutteja.

– Jos koronavirustartunnan saanut yskijä kävelee pois ja saman paikan lähistölle tulee toinen ihminen, koronavirusta sisältävät aerosolihiukkaset voivat päätyä tämän hengitysteihin, sanoo Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ville Vuorinen.

Piirros neljästä hyllykäytävästä. Yhdessä seisoo ihminen, jonka yllä leijuu aerosolipilvi.
Ihmisen yskäisemä aerosolipivi mallinnuksesta kertovassa kuvassa. Petteri Peltonen / Aalto-yliopisto

Mallinnetussa tilanteessa ihminen yskäisee päivittäistavarakaupoille tyypillisellä hyllyjen rajoittamalla käytävällä, jossa on myymälöille tyypillinen ilmanvaihto.

Mallinnuksessa tutkittiin alle 20 mikrometrin kokoisten aerosolihiukkasten liikettä ilmassa. Kuivassa yskässä, joka on nykyisen koronaviruspandemian tyypillinen oire, hiukkaskoko on tyypillisesti alle 15 mikrometriä.

Niin pienet hiukkaset eivät vajoa lattialle vaan liikkuvat ilmavirtauksien mukana tai jäävät leijumaan paikalleen ilmaan. Influenssa A:ta koskeneissa aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että virusta on eniten pienimmissä alle viiden mikrometrin hiukkasissa.

Jatkomallinnukseen myös ruotsalaisvoimia

Pisaroiden liikettä ja säilymistä ilmassa laskettiin supertietokoneella ja tuloksista tehtiin 3D-mallinnuksia. CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen supertietokoneen suuri laskentakapasitetti ja monialainen, tiivis yhteistyö tuottivat ensimmäisiä tuloksia noin viikossa.

Mallinnetut ilmiöt sinänsä tunnetaan jo ennestään fysikaalisesti hyvin. Tutkijakonsortion tavoite on lisätä visualisoinnin avulla ymmärrystä aerosolihiukkasten käyttäytymisestä.

– Virusta sisältävien näkymättömien partikkelien liikkeiden visualisointi on erittäin tärkeää, jotta voimme paremmin ymmärtää tartuntatautien leviämistä ja ilmiöitä sen takana, nyt ja tulevaisuudessa, Vuorinen sanoi esitellessään hanketta toissa viikolla.

Alustavien tulosten perusteella ei vielä voida tehdä uusia suosituksia, mutta tulokset korostavat jo annettujen suositusten tärkeyttä, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane.

THL kehottaa ottamaan fyysistä etäisyyttä, yskimään hihaan tai nenäliinaan ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Sairaana tulee pysytellä kotona.

Mallinnusten tekemistä ja tarkentamista jatketaan. Tartuntatautien ja virusopin asiantuntijat puolestaan tarkastelevat mallinnuksia koronavirustartuntojen ja viruksesta kertyvän uuden tiedon valossa. Konsortio saa myös lisävahvistusta kahdesta ruotsalaisesta yliopistosta.

Tutkimusidean esitti alkujaan Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän ensihoidon ja päivystyksen ylilääkäri Janne Kuusela.

Lue myös:

Tätä kautta löydät kaikki uusimmat uutiset koronavirukseen liittyen.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus