Tornionjoella Suomen ja Ruotsin pelastuslaitokset tekevät yhteistyötä – tulvantorjunnassa ennakointi ja oma varautuminen on nyt tärkeää

Pelastuslaitoksen henkilöstö voi rajoituksista huolimatta liikkua rajan yli esimerkiksi tulvantorjuntatehtävissä.

tulvat
Haaparannan leirintäalueen puomi tulvaveden ympäröimänä.
Viimeksi keväällä 2018 Tornionjoki tulvi yli äyräidensä ja aiheutti harmia sekä Suomen että Ruotsin puolella.Risto Koskinen / Yle

Suomalaisten ja ruotsalaisten pelastusviranomaisten yhteistyö Tornionjoen mahdollisten tulvavahinkojen torjunnassa toimii entiseen tapaan rajaliikenteen rajoituksista huolimatta.

Lapin pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Harri Paldaniuksen mukaan Suomen sisäministeriö on ohjeistanut, että pelastuslaitoksen henkilöstö voi liikkua rajan yli tarvittaessa esimerkiksi juuri tulvantorjuntatehtävissä.

Tulvakevättä on perinteisesti seurattu rajalla yhteistyössä ruotsalaisten kanssa ja apua on annettu puolin ja toisin. Nyt poikkeuksen normaalikevääseen tekee oikeastaan vain se, että kaikki viranomaisten ja kuntien yhteispalaverit pidetään etänä.

– Normaalisti kokouksia ja palavereja on pidetty rajajokikomission tiloissa Haaparannalla, mutta nyt ovat etäyhteydet käytössä, Paldanius sanoo.

Tulvien ennakointi on paitsi viranomaisten, myös asukkaiden vastuulla

Lapissa poikkeuksellisen suuret tulvat ovat tänä keväänä mahdollisia etenkin Ivalossa, Kittilässä ja Rovaniemellä, mutta myös Tornionjoen vesistöalueella.

Ennakointi ja oma varautuminen on nyt entistäkin tärkeämpää Lapin kevättulvien vahinkojen torjunnassa. Tulvahuipun on Lapissa ennakoitu ajoittuvan samaan aikaan koronaepidemian huipun kanssa, joten sairastumiset voivat verottaa myös tulvantorjuntaan tarvittavaa pelastus- ja muuta henkilöstöä.

Koronavirustilanteen vuoksi viranomaiset tähdentävät, että paitsi kuntien, myös asukkaiden on tärkeää itse suojata omaisuuttaan hyvissä ajoin.

– Jos tietää aikaisempien tulvien tai ennusteiden ja laskelmien perusteella, että oma mökki on kastumisvaarassa, nyt on hyvä aika muovittaa rakennusten seiniä ja siirtää veneet sekä laiturit turvaan, jos ei ole vielä siirtänyt, Harri Paldanius sanoo.

– Kuntien ja ELY-keskuksen kanssa me katsomme yhdessä riskikohteet ja koetamme mahdollisimman pitkälle ennakkoon tehdä kohdesuojaukset, jos korona kevään edetessä syö meiltä resursseja.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus