1. yle.fi
  2. Uutiset

Ylellä tiukat turvatoimet haastateltavien ja henkilökunnan suojelemiseksi

Juontajat hoitavat toistaiseksi maskeerauksen itse, ja tiimejä on jaettu eri puolille taloa.

Yle
Marjukka Havumäki saa kertakäyttökäsineet maskeeraajalta
Televisiouutisten juontaja-tuottaja Marjukka Havumäki valmistautui maanantaina juontamaan Yle Uutisten suoraa iltapäivälähetystä. Ammattinaamioitsijat antavat ohjeita turvallisen välimatkan päästä. Suojavarusteina ovat hengityssuojaimet ja suojakäsineet.Juha Kivioja / Yle

Yle noudattaa Euroopan yleisradiounionin EBUn ohjeita yleisradiotoiminnan turvaamiseksi. Turvatoimia on tiukennettu maanantaista lähtien.

Suojaustoimilla varmistetaan sekä oman henkilökunnan että haastateltavien turvallisuus.

– Haastatteluja tehdään viedeoyhteyksien kautta, samalla tavalla kuin suomalaiset tekevät etätöitä, sanoo Yle uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Räisänen.

Ylen toimittaja Timo Keränen haastattelee päätoimittaja Riikka Räisästä etäyhteyden avulla
Haastattelujen tekeminen onnistuu esimerkiksi Hangouts Meet -palvelun kautta. Riikka Räisäsen mukaan näin vähennetään haastattelijoiden ja haastateltavien tapaamisia.Juha Kivioja / Yle

Rosoinen kuvanlaatu näkyy myös lähetyksissä.

– Niissä saa olla rosoa ja elämän makua, se on hyvää poikkeusolojen ajankuvaa. Asiantuntija voi tulla haastatteluun vaikka tukka pystyssä kotioloistaan, se ei vähennä sanomisen arvoa. Moni etätyötä tekevä suomalainen voi näinä aikoina samaistua tilanteeseen, Räisänen sanoo.

Yle Uutisten  hiljentynyt toimitus koronapandemian aikaan
Yle Uutisten keskustoimituksessa on päiväsaikaan vain muutamia ihmisiä.Juha Kivioja / Yle

Ylessä on myös maanantaista lähtien ryhdytty toimimaan juontajien ja ruutakasvojen maskeerauksessa uudella tavalla. Ammattinaamioitsijat eivät enää meikkaa juontajia vaan juontajat tekevät sen itse.

Riikka Räisänen vakuuttaa, että Ylen uutistoiminta ei keskeydy missään olosuhteissa, sillä poikkeusoloissa nimenomaan uutisten huoltovarmuus on ykkösprioriteetti. Ihmisten täytyy saada luotettavaa ja varmistettua tietoa.

Päätoimittaja Riikka Räisänen
Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsen mukaan Ylen strategia velvoittaa huomioimaan nuoret.Juha Kivioja / Yle

Ylen toimipisteiden välistä matkustamista on rajoitettu jo helmikuun lopulla. Samaan aikaan ulkomailta palaaville tuli uusia ohjeita.

– Ulkomailta tulevat jäävät automaattisesti etätöihin, sanoo Yleisradion henkilöstöjohtaja Eija Hakakari.

Marjo Rein desinfioi kädet käsihuuhteella
Käsidesi on käytössä jatkuvasti ja yhteiskäyttöisten tietokoneiden näppäimistöt puhdistetaan säännöllisesti. Marjo Rein oli maanantaina televisiouutisten tuottajavuorossa.Juha Kivioja / Yle

Yleisradion työntekijöistä on Hakakarin mukaan noin kuusikymmentä prosenttia pääsääntöisesti etätöissä. Neljännes on sekä etätöissä että toimitiloissa, ja viitisentoista prosenttia normaalisti toimitiloissa.

– Tällä hetkellä ohje on, että meidän toimitiloihin tullaan vain jos se on välttämätöntä.

Myös suojavälineiden käyttöä on lisätty. Yhtenä keinona on myös tiimien eriyttäminen eri puolille taloa, Hakakari sanoo.

Hakakari sanoo myös, että henkilökunnan jaksamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Ylen uutistoimittaja Petteri Löppönen radion uutisdeskillä 6.4.2020
Radion keskustoimitus eli deski on jaettu koronaepidemian ajaksi kahteen osaan. Toimittaja Petteri Löppönen oli maanantaina radiouutisten varsinaisessa tilassa yksin, muita tiimiläisiä on sijoitettu eri kerrokseen.Juha Kivioja / Yle
Lue seuraavaksi