Myös Hämeenlinnassa tiukennettiin synnytyssalin sääntöjä: puoliso saa olla mukana vain synnytyssalissa

Synnytyksiin tehtiin rajoituksia koronaviruspandemian vuoksi.

synnytyssairaalat
Sairaalan pääsisäänkäynti ihminen menossa sisään.
Kanta-Hämeen keskussairaalan lisäksi myös monissa muissa sairaaloissa on tiukennettu synnytysosastojen sääntöjä.Anne-Maria Niskanen / Yle

Kanta-Hämeen keskussairaala rajoittaa puolison osallistumista synnytykseen koronaviruksen takia. Puoliso tai tukihenkilö voi osallistua synnytykseen ja sen jälkeiseen synnytyssali-seurantaan, jos ei ole altistunut korona-virukselle ja on terve.

Perhepoliklinikalla vastasyntyneen tutkimuksiin voi osallistua yksi terve vanhempi.

Sen sijaan puoliso tai tukihenkilö ei voi olla mukana äitiyspoliklinikan tutkimuksissa raskausaikana tai synnytyksen jälkeen. Puoliso ei myöskään saa olla mukana keisarileikkauksessa leikkaussalissa tai tulla synnytysvuodeosastolle.

Synnytys- ja naistentautien vuodeosaston osastonhoitaja Veera Riekkinen Kanta-Hämeen keskussairaalasta kertoo, että mahdollisuuksien mukaan lapsen isälle pyritään kuitenkin järjestämään mahdollisuus nähdä esimerkiksi keisarileikkauksessa syntynyt lapsi.

– Pyrimme järjestämään asian siten, että isä voi hoitaa lasta esimerkiksi synnytyssalin tiloissa sillä välin, kun äiti toipuu leikkauksesta.