1. yle.fi
  2. Uutiset

Kun virpojia ei ollut, suklaamuniakaan ei syöty – mämmi ja lampaanliha näyttävät kuitenkin maistuvan poikkeusoloissa

Kaupoissa uskotaan, että koronaepidemia vaikuttaa vain vähän pääsiäisen sesonkituotteiden myyntiin.

pääsiäinen
Kindermunia kaupassa.
Virpomisen kieltäminen vaikutti perinteisten suklaamunien myyntiin.Elisa Kinnunen / Yle

Kun pääsiäisen sesonkituotteita tilattiin kauppojen varastoihin muutama kuukausi sitten, korona oli vielä etäinen uhka.

Mutta tilanne muuttui nopeasti. Hallituksen rajoitukset estivät muun muassa pääsiäiseen liittyvän virpomisen. Tällä oli heti selkeä vaikutus esimerkiksi suklaamunien myyntiin kaupoissa. Esimerkiksi Oulun Tokmannilla suklaamunia oli tarjolla viime viikonloppuna 50 prosentin alennuksella.

– Virpomisen puuttuminen vaikutti heti siihen, että suklaamunien menekki ei ainakaan vielä ole viime vuoden tasolla, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Harri Hellman.

Tilanteesta huolimatta kaupat uskovat, että pääsiäisen sesonkituotteiden, kuten lampaanlihan myynti ei juurikaan vähene.

– Uskomme, että perinteiset pääsiäisruoat tulevat olemaan ihan yhtä suosittuja kuin aikaisemminkin, sanoo SOK:n vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu.

– Uskon, että ihmisillä on poikkeustilanteessa tarve toistaa perinteitä, herkutella ja juhlistaa pääsiäistä pienemmässä piirissä, kertoo Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.

Mämmiä kaupan hyllyllä.
Keskon kaupoissa mämmiä on nyt myyty vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta S-ryhmän ruokakaupoissa pääsiäisen perinneherkkua on myyty normaaliin tapaan. Elisa Kinnunen / Yle

Myös Keskon Harri Hellmannin mukaan tilanne näyttää siltä, että pääsiäisen perinteiset suosikkituotteet käyvät kaupaksi.Lampaanlihan lisäksi myös muut pääsiäisen sesonkituotteet, kuten rahka ja kerma löytävät tänäkin vuonna ostajansa.

Hellmanin mukaan Keskon kaupoissa tiettyjen erikoisuuksien, kuten mämmin ja suklaamunien kysyntä on ollut tänä vuonna vain kohtuullista.

Korona voi vaikuttaa vapun herkutteluun

Pääsiäisen jälkeen koittava vappu on isompi kysymysmerkki sesonkituotteiden myynnin suhteen. Suuria joukkoja keräävät tapahtumat ovat kiellettyjä, joten vappuun liittyvien ruokien, herkkujen ja esimerkiksi ilmapallojen hankkiminen voi olla vähäisempää.

– Vappuun korona vaikuttaa ehkä pääsiäistä enemmän, koska se on perinteisesti isoilla porukoilla yhdessä juhlittava juhla, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Hellman.

Pian koittavan pääsiäisen suhteen Hellman toivoo, että kaupassa käydään suunnitelmallisesti ja hyvissä ajoin niin, ettei isoja väkiruuhkia synny keskiviikolle tai torstaille.

Miten sinä juhlit tänä vuonna pääsiäistä tai vappua? Aiotko nautiskella perinteisistä sesonkiherkuista? Keskustelu on auki 9. huhtikuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi