Pohjois-Karjalan seurantalojen korjauksia avustetaan 32 000 eurolla

Koko maan avustuspotti on 1,5 miljoonaa euroa, joka jakautuu 135 yhdistykselle tai yhteisölle.

seurantalot
Oskari Tokoi seuran ylläpitämä komia työväentalo seisoo Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa.
Oskari Tokoi seuran ylläpitämä komia työväentalo seisoo Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa.Suomen Kotiseutuliitto

Valtio avustaa pohjoiskarjalaisten seurantalojen korjaamista 32 000 eurolla tänä vuonna.

Suurimman avustuksen, 21 500 euroa, saa Koveron Nuorososeura Joensuussa.

Avustusta saavat myös Hukkala-Saarivaara-Lehtovaara kyläyhdistys (2 000) Polvijärvellä, Paalasmaan Kyläyhdistys (3 000) Juuassa ja Salmenkylän Nuorisoseura (5 500 euroa) Nurmeksessa.

Koko maan avustuspotti on 1,5 miljoonaa euroa, joka jakautuu 135 yhdistykselle tai yhteisölle. Jakoruljanssista vastaa Suomen Kotiseutuliitto (siirryt toiseen palveluun).

Tänä vuonna hakijoita oli 240. Eniten avustuksia haettiin Uudellamaalla, Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Kaikkiaan seurantalojen korjauksiin haettiin yli 5 miljoonan euron edestä avustuksia.

Remonteissa uusitaan yleensä vesikattoja, lämmitysjärjestelmiä, lattioita ja keittiöitä sekä korjataan ikkunoita ja ovia.

Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin noin 2 500.