Trump uhkaa lopettaa rahoituksen Maailman terveysjärjestölle – syyttää WHO:ta koronaepidemian huonosta hoidosta

Presidentti Donald Trumpin mukaan terveysjärjestö on suosinut Kiinaa.

koronavirus
Donald Trump
Tasos Katopodis / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on reagoinut tutuksi tulleella tavalla häneen kohdistuneeseen arvosteluun, joka on viime aikoina kasvanut liittyen presidentin tapaan hoitaa Yhdysvalloissa leviävää koronakriisiä.

Päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan tiistaina Trump nimesi Yhdysvaltain tilanteelle syntipukin, joka hänen mielestään on Maailman terveysjärjestö WHO.

Trump piti terveysjärjestöä puolueellisena toimijana.

WHO:n logo
Diego Grandi / AOP

– WHO on toimissaan hyvin Kiina-keskeinen ja järjestö tietää sen, Trump sanoi.

Hän ei tarkentanut, mitä tällä tarkoitti.

Trumpin mukaan WHO ei tajunnut Kiinan Wuhanissa levinneen viruksen vaarallisuutta eikä kertonut siitä ajoissa.

WHO on arvostellut Yhdysvaltain johtoa hitaasta ja vähättelevästä reagoinnista koronaepidemiaan.

Aluksi Trump ilmoitti lehdistötapaamisessa, että tämän takia Yhdysvallat katkaisee rahoituksensa WHO:lle. Kun toimittajat esittivät tarkentavia kysymyksiä, Trump muuttikin lausuntoaan ja sanoi Yhdysvaltojen tutkivan mahdollisuuksia rahoituksen lopettamiseen.

President Donald Trump får hård kritik för sitt beslut att sparka spionorganisationernas generalinspektör som avslöjade klagomål om presidentens berömda Ukraina-samtal.
Presidentti Trump uhkaa lopettaa rahoituksen Maailman terveysjärjestölle

WHO kritisoi aluksi Trumpin määräämää lentokieltoa

Presidentti Trumpia näyttää suututtavan se, että Yhdysvallat maksaa kuluja, joita Valkoinen talo ei kannata.

Yhdysvallat on Maailman terveysjärjestön suurin rahoittaja. Yhdysvallat maksaa WHO:n vuosibudjetista vajaan kuudenneksen. Vuositasolla summa on noin 460 mijoonaa dollaria.

WHO:n rahoitus koostuu jäsenmaksuista ja vapaaehtoisista maksuista. (siirryt toiseen palveluun) Trump ei tarkentanut, minkä rahoitusosuuden hänen hallintonsa mahdollisesti lopettaisi.

Trumpia on ärsyttänyt erityisesti se, että WHO arvosteli tammikuun lopussa Valkoisen talon määräämää lentokieltoa osista Kiinaa Yhdysvaltoihin. Järjestön mukaan se ei ollut oikea keino ja tuuditti Yhdysvallat väärään luuloon kiellon tehokkuudesta.

New York Timesin artikkelin mukaan (maksumuurin takana) (siirryt toiseen palveluun) lentokielto ei ole toiminut Trumpin toivomalla tavalla. Vaikka kielto on ollut voimassa jo kaksi kuukautta, eri puolilta Kiinaa on tänä aikana saapunut Yhdysvaltoihin 40 000 ihmistä.

Koko koronakriisin aikana, siis joulukuusta 2019 alkaen, Kiinasta on tullut eri puolille Yhdysvaltoja kymmenkertainen matkustajamäärä eli 430 000 ihmistä, kirjoitti New York Times viime viikonvaihteen numerossaan. Matkustajat ovat lukuisten maiden kansalaisia.

Presidentti antoi taas potkut asiantuntijalle

Presidentti Trumpin toinen keino vastata kritiikkiin on ollut asiantuntijoiden erottaminen.

Glenn Fine
Glenn A. Fine ehti Pentagonissa perehtyä tehtäväänsä vain viikon, kunnes Trump erotti hänet alkuviikosta. Finen työ oli valvoa jättimäisen elvytysrahaston rahanjakoa.Patsy Lynch / AOP

Trump erotti maanantaina vain viikon tehtävässään olleen puolustusministeriön huippuvirkamiehen Glenn Finen. (siirryt toiseen palveluun) Finen tehtävä oli johtaa asiantuntijapaneelia, joka valvoo koronaepidemian takia luodun elvytysohjelman rahanjakoa. Kongressin hyväksymässä ohjelmassa on jaossa ennätykselliset kaksi tuhatta miljardia dollaria osavaltioiden ja eri laitosten kriisirahoittamiseen.

Glenn oli pitkäaikainen virkamies puolustusministeriö Pentagonissa ja ehti palvella useita presidenttejä.

Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta

Viisi syytä miksi koronataisto takkuaa Yhdysvalloissa: Osavaltiot kilpailevat suojavarusteista, testipulan takia viranomaiset toimivat osin sokkona, osa sairastuneista menee töihin

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus