1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lomautus

Mehiläinen Länsi-Pohja lomauttaa 60 työntekijää – koskettaa eniten suun terveydenhuoltoa

Liiketoimintajohtaja Lasse Männistö perustelee lomautuksia talouden kestävyydellä.

Suurin osa Mehiläinen Länsi-Pohjan lomautuksista on osa-aikaisia. Kuva: Jutta Huovinen / Yle

Meri-Lapissa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palveluja tuottava Mehiläinen Länsi-Pohja lomauttaa 60 työntekijää. Suurin osa lomautuksista on osa-aikaisia.

– Osa-aikaisesti lomautetut ovat osan viikosta töissä ja osan viikosta lomautettuna, avaa liiketoimintajohtaja Lasse Männistö.

Männistö perustelee lomautuksia sillä, että toiminnan täytyy olla taloudellisesti kestävällä pohjalla. Lisäksi yhteisyritys lisää kiireellisen ja tehohoidon resurssia.

– Länsi-Pohjassa on supistettu kiireetöntä hoitoa ja lisätty akuuttia ja tehohoitoa. Työntekijöille on etsitty korvaavaa työtä Mehiläinen Länsi-Pohjan lisäksi Mehiläisen muista yksiköistä. Työntekijöitä on myös koulutettu uudelleen mahdollisuuksien mukaan, Männistö sanoo.

Koskee eniten suun terveydenhuoltoa

Eniten lomautuksia on suun terveydenhuollossa.

– Kiireetöntä suun terveydenhuoltoa on supistettu tai ajettu alas koko Suomessa, Männistö sanoo.

Lisäksi lomautuksia on esimerkiksi kuntoutuksessa, välinehuollossa, sihteerien tehtävissä ja avustavissa töissä.

– Tietenkin tarjoamme lomautetuille töitä heti kun se on mahdollista, Männistö sanoo.

Mehiläinen Länsi-Pohja Oy on Kemin, Tornion, Keminmaan, Simon ja Mehiläisen perustama yhteisyritys, joka vastaa osasta Meri-Lapin alueen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluista.

Suun terveydenhuollon osalta yhteisyrityksen vastuulle ovat siirtyneet Kemi ja Tornio.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronavirustilanteesta tästä artikkelista.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)
Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).
Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).