Asiakasmäärät romahtivat, mutta kauppakeskukset pitävät ovensa auki niin kauan kunnes viimeinenkin liike laittaa ovensa säppiin

Kevätsesonkivaatteet uhkaavat jäädä osittain myymättä.

koronavirus
Kuvassa on kauppakeskus Iso Myy, joka on hiljentynyt koronaepidemian vuoksi.
Joensuun kauppakeskus Iso Myy on hiljennyt koronaepidemian myötä. Osa liikkeistä on yhä auki. Ari Haimakainen/Yle

Koronavirus on romahduttanut kauppakeskusten asiakasmäärät. Ne ovat laskeneet jopa 75 prosentilla esimerkiksi Joensuun Iso Myyssä. Kuopion Matkuksessa ja Vantaan Jumbossa puolestaan pudotus on ollut noin 50–60 prosenttia.

Moni liikkeistä on kiinni ja myyjät ovat lomautettuina.

Kaupan liiton jäsenyrityksilleen huhtikuun alussa tekemä kysely (siirryt toiseen palveluun) toi esiin, että yli neljänneksellä kaupoista liikevaihto on romahtanut jopa yli 70 prosenttia.

Osa kauppiasta on päättänyt pitää liikkeensä ostoskeskuksissa auki. Yksi heistä on joensuulainen yrittäjä Aimo Kinnunen, joka on pitänyt Pala-Soppi-nimistä kangasliikettä jo 47 vuoden ajan. Tällä hetkellä liiketila on Joensuun Iso Myy -kauppakeskuksssa.

Viime viikolla asiakasmäärät laskivat 80–90 prosenttia. Isoin asiakaskunta, iäkkäät ihmiset, loistavat poissaolollaan.

– Ikääntyneitä ei ole nyt näkynyt. Vanhemmat ihmiset, jotka muuttavat kerrostaloihin ja haluavat sinne uudet verhokankaat, ovat iso asiakasryhmä, Kinnunen sanoo.

Kuvassa on kangasliikkeen myyjä Aimo Kinnunen Joensuusta.
Kauppias Aimo Kinnunen on pyörittänyt kangasliike Pala-Soppia vaimonsa Seija Kinnusen kanssa jo 47 vuoden ajan. Heikki Haapalainen/Yle

Monen liikkeen pelastukseksi toivotaan verkkokauppaa. Uusia verkkokauppoja onkin nyt perustettu tiuhaan.

Kangasliikkeessä se ei ole vaihtoehto.

– Kankaat täytyy nähdä paikan päällä. Värit ja kankaiden paksuudet vaihtelevat. Lisäksi kankaat leikataan meillä valmiiksi, joten niiden palautus tulisi kalliiksi, Kinnunen kertoo.

Kekäle: sesonkivaatteiden kohtalo on arvoitus

Isoilla vaateketjuilla on toisenlaisia haasteita kuin pienillä yrityksillä.

Joensuulaislähtöinen perheyritys Kekäle sulki jo 23. maaliskuuta kaikki 11 liikettään ympäri Suomen tartuntariskin vuoksi. Suurin osa Kekäleen liikkeistä sijaitsevat ostoskeskusten yhteyksissä.

– Myyjät ovat nyt pääosin lomautettuina. Osa myyjistä työskentelee verkkokaupassa, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Joonas Kekäle.

Två kvinnliga skyltdockor.
Vaateliikkeet ovat täynnä kevätvaatteita, mutta nyt moni liike on kiinni. Kevätvaatteet uhkaavat jäädä myymättä. Arkistokuva vuodelta 2018. Julia Malmsten

Vaatteiden kierto on ketjuliikkeissä nopeaa sesonkien vaihtuessa, mutta nyt kevätvaatteet uhkaavat jäädä myymättä. Sesonkivaatteiden kohtaloa ei ole vielä Kekäleessä päätetty.

– Sitä on vielä vaikea spekuloida, että onko se myyntitapa sitten alennusmyynti vai millä tavalla se tapahtuu. Toivotaan, että tilanne tästä helpottuu ja saadaan myymälät auki, Kekäle pohtii.

Uhkakuvana palveluiden köyhtyminen

Kauppakeskusten toimitusjohtajat eivät lähde arvailemaan sitä, voiko koronavirus köyhdyttää ostoskeskusten palveluntarjontaa pysyvästi.

– Se, että ovatko kauppakeskuksen toimijat samoja koronaviruksen jälkeen, se on kysymys, jota en lähde arvailemaan, kertoo Kuopion keskustassa sijatsevan kauppakeskus Aapelin toimitusjohtaja Joonas Hallman.

Etenkin elämyksiä tarjoavat yritykset ovat Hallmanin mukaan pahassa pulassa. Nämä yritykset ovat riippuvaisia paikan päälle tulevista asiakkaista.

Kuvassa on Matkuksen kauppakeskusjohtaja Minna Karppinen.
Matkuksen kauppakeskusjohtaja Minna Karppinen sanoo, että kaikki yritykset ovat saaneet vuokranalennuksia. Toni Pitkänen/Yle

Itäsuomalaisista kauppakeskuksista Joensuun Iso Myyssä ja Kuopion kauppakeskus Aapelissa “vuokrista on neuvoteltu” myyntitilojen myyntitilojen vuokralaisten kanssa. . Matkus on alentanut kaikkien liikkeidensä vuokria jo maaliskuussa.

Tarkkoja vuokranalennusten tai helpotusten määriä ei kerrota.

– Suurin osa liiketilojen omistajista on päättänyt tulla vuokrissa vastaan, kertoo Joensuun Iso Myyn toimitusjohtaja Anne Valjus.

Vaikka iso osa Iso Myyn liikkeistä on jo suljettu, liikekeskus pysyy auki niin kauan, kun jotkut liikkeistä pitävät ovensa auki ja valtionjohto ei toisin päätä.

Kangasliikkeen myyjä uskoo selviävänsä

Joensuun Iso Myyn kangasliike Pala-Sopissa on aamulla hiljaista. Yllättäen paikalle tulee asiakkaita, jotka haluavat ommella yli tuhat kasvosuojainta paksusta puuvillakankaasta. Kasvosuojaimet tulevat kotihoidon hoitajille.

Kauppa on iso, sillä kangasta tarvitaan paljon.

Kuvassa on kangasliikkeeseen tulleita naisia katsomassa sopivaa kangasta.
Anna-Kaisa Soivuori (vasemmalla), Sinikka Härkönen ja Sanna Katainen-Häyrinen ovat tulleet kangasliike Pala-Soppiin ostamaan kangasta yli tuhanteen kasvosuojukseen. Heikki Haapalainen/Yle

Varmat, ostamaan tulevat asiakkaat tulevat liikkeeseen yhä. Se auttaa liikettä selviämään vaikeimman yli.

Kauppias Aimo Kinnusen mukaan tilanne on nyt kangasliikkeen myynnissä vaikeampi kuin jopa 90-luvun laman aikana, jolloin ihmiset kaipasivat tekemistä kuten käsitöitä, eikä liikkumisia oltu rajoitettu koronaepidemian tapaan.

Siitä huolimatta kauppias pysyy positiivisena.

– Kyllä me tästä selvitään. Olemme vanha yritys ja talousasiat on hyvässä kunnossa, Aimo Kinnunen sanoo.

Aiheesta voi keskustella 11.04.2020 klo 23.00 asti.

Lue lisää:

Käräjäoikeus päätti Stockmannin yrityssaneerauksen aloituksesta

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus