Linda Liukkaan kolumni: Fortnite on paikka, ei peli

Tänä kummallisena keväänä joudumme kaikki miettimään, mitä tarkoittaa olla ruudun välityksellä yhdessä, kirjoittaa Linda Liukas. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Fortnite
Linda Liukas
Linda LiukasMikko Ahmajärvi / Yle

Muutama kuukausi sitten aloin viettää päiviä saarella. Saaren säännöt ovat seuraavat: Sata ihmistä pudotetaan lentävästä bussista alas hakun kanssa. Tehtävänä on kerätä rakennusmateriaalia ja aseita, suorittaa tehtäviä ja tietysti ampua muut. Viimeinen jäljelle jäävä voittaa.

Saaren nimi on Fortnite. Me kuvittelemme, että se on peli, mutta oikeasti se on paikka.

Tapahtumateollisuus ja Hollywood vuoroin pelkäävät, vuoroin palvovat Fortnitea. Siinä missä Netflixillä on reilu 120 miljoonaa käyttäjää, Fortnitella arvioidaan olevan jo yli 250 miljoonaa käyttäjää. Pelin 1,8 miljardin dollarin liikevaihdosta (siirryt toiseen palveluun) iso osa tulee tanssiliikkeitä ja hienon näköisiä vaatteita myymällä. Jopa pelin pelaamista katsotaan Youtubessa ja Twitchissä melkein puoli miljardia tuntia kuukaudessa.

Massiivisen suosittu Fortnite: Battle Royale -peli aiheuttaa ahdistusta erityisesti teini-ikäisten vanhemmissa.

Se on liian koukuttava, sanotaan. Se on tappamispeli, ja muu elämä jää. Olisi parempi, että lapset tekisivät jotain sosiaalista, todetaan.

Ehkä kukaan näin sanova ei ole kokeillut Fortnitea. Se on nimittäin ensisijaisesti sosiaalinen paikka. Ladattuani pelin ostin heti mikrofonikuulokkeet. Tässä pelissä puhe ei lopu.

Lauma banaaneja, corgeja, pullistelevia kissoja ja muita sarjakuvahahmoja laukkaa läpi saaren.

– Mene mene, huutaa 30-vuotias toimitusjohtajaystäväni korvaani yhdessä pelissä.

– Allez allez, kiljuu tuntemattomaksi jäävä ranskalaispoika toisessa.

– Du kan inte bli en bra ledare om du inte kan samarbeta med andra människor, filosofoidaan kolmannessa teinille.

Yhdessä pelaaminen on pelleilyä, kerskumista, strategiaa ja jatkuvaa puhetta oman tiimin kanssa. Väkivaltakin on laimeampaa kuin lapsuuteni Tom & Jerryissä. Auringonlaskussa vaellan kanervapuistikon läpi, uin ystäväni perässä kimaltelevassa meressä ja piileskelen portaiden alla.

Minusta tuntuu, että olen käynyt tulevaisuudessa, vierailulla jonkin toisen sukupolven maailmassa.

Kun äiti soittaa iltaisin ja kysyy, miten pärjään yksinäni, hän ei tiedä, että olen kaverien ympäröimä.

Tänä kummallisena keväänä joudumme kaikki miettimään, mitä tarkoittaa olla ruudun välityksellä yhdessä.

Kun kaupungilla tai kotona ei voi nähdä, pelit ovat paikka, jossa tapaan sujuvasti satoja ihmisiä, vaihdan kuulumisia ja ystävystyn uusien tuttavuuksien kanssa.

Useat ystävät kertovat, miten Fortnite on lähentänyt vuosikymmenen nuorempien sisarusten ja sukulaislasten kanssa, puhumismaratonit jatkuvat tunteja ja peliaikoja sovitaan etukäteen. Kun äiti soittaa iltaisin ja kysyy, miten pärjään yksinäni, hän ei tiedä, että olen kaverien ympäröimä. Ystävättäreni synnytys käynnistyi juuri kun seikkailimme Dirty Docks -pelialueella. En unohda sitä peliä ikinä.

Yhteisölliset pelit edustavat teknologian tulevaisuutta, ja siksi videopuheluihin turhautuneen aikuisen kannattaisi poikkeustilan aikana kokeilla niitä.

Fortnite on virtuaalinen tila, jolla on myös tarkoitus. Tällä hetkellä tarkoitus on juosta, rikkoa, ampua ja keksiä hassuja tansseja, mutta huomenna se voi olla jo jotain muuta.

Eikä pelin tavoitteena ole tappaa muita. Sen tavoitteena on pysyä elossa.

Suurin ilo Fortnitessa on kuitenkin katsoa nuoria pelaajia. Seikkailun ja ampumisen lisäksi iso osa pelin strategiasta on taito rakentaa tyhjään. Sekunnin sadasosissa neljällä näppäimellä voi estää vastustajaa osumasta, rakentaa hyppytornin hyökkäykseen tai mökin suojaamaan toipuvaa tiimiläistä.

Aikuiset kuulemma tunnistaa pelistä siitä, että me emme luota tyhjyyteen. Me rakennamme järkevästi, suunnitelmallisesti - ja siksi häviämme. Rakennamme sillan tai muurin, mutta lasten rakentamien, taivaaseen kohoavien spiraalien varmuutta ja nopeutta voimme vain ihailla.

Fortnite liikuttaa minua metaforana seuraavan sukupolven suhteesta maailmaan. Se on tanssia tyhjyydessä, yhdessä. Eikä pelin tavoitteena ole tappaa muita. Sen tavoitteena on pysyä elossa.

Linda Liukas

Kirjoittaja on lastenkirjailija, kuvittaja ja keskinkertainen koodari, joka uskoo, että maailmasta tulee parempi paikka, kun tietojenkäsittelyn ammattilaisten lisäksi tarinankertojat, tutkijat ja taivaanrannanmaalarit innostuvat teknologiasta.

Aiheesta voi keskustella 23.4. klo 23.00.

Lue myös:

Pelaajat rynnistivät takaisin Habbo Hoteliin koronaeristäytymisen takia – Tatu Helle, 22: "En edes tajunnut, että palvelu on yhä olemassa"

Pelaaminen ei ole enää pelkkä viihdemuoto: videopelit esittävät nyt kiperiä kysymyksiä ihmismielestä, tekoälystä ja ympäristökatastrofeista

Linda Liukkaan kolumni: Kolme vinkkiä työelämään 2020-luvulla

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Uusimmat uutiset koronavirustilanteesta puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus