Neuvostoliiton raja oli tiukassa säpissä kylmän sodan aikana – suomalaiset pääsivät silti Rättijärven klubille, jossa juttu kulki ja juoma virtasi

Saimaan kanavan vuokra-alueella oli erikoinen rajajärjestely, jossa suomalaiset pääsivät kulkuluvilla Rättijärven klubille tapaamaan viipurilaisia.

kylmä sota
Valtiovierailu Saimaan kanavalle 17.10.1969
Rättijärven klubin edustalla seisomassa kanavan valmistumisen aikoihin vasemmalta kanavakonttorin huoltopäällikkö Helge Sallasvaara, liikennevalvoja Martti Karhumäki, tulkki Ahti Kuikka ja insinööri Matti Joki. Väylävirasto

Vuoden 1968 elokuu oli Suomessa ja maailmalla jännityksen täyteistä aikaa. Tilanne demokratiaa haluavan Tsekkoslovakian ja Neuvostoliiton välillä kärjistyi. Samaan aikaan Suomen itärajalla oltiin avaamassa uudistettua Saimaan kanavaa.

Saimaan kanava avattiin 5. elokuuta ja Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian 21. elokuuta vuonna 1968.

Tsekkoslovakian miehitys kiristi äärimmilleen Neuvostoliiton ja lännen suhteet. Rautaesirippu ideologisten blokkien välillä sulkeutui näin kiinni entistäkin tiukemmin.

Mielenosoittajat sulkevat neuvostosotilaiden pääsyn Tsekkoslovakian radion toimitiloihin.
Mielenosoittajat piirittävät nevostotankkia Prahassa vuonna 1968 elokuussa. Ullstein Bild / AOP

Suomesta löytyi kuitenkin paikka, jossa Neuvostoliiton puolelle pääsi pelkällä kulkuluvalla.

Ainutlaatuinen järjestely

Kyse oli Saimaan kanavan alueesta, jonka Suomi oli vuokrannut 50 vuodeksi vuonna 1962. Siellä suomalaisten ja neuvostoliittolaisten kanssakäyminen helpottui.

Se sai jopa muotoja, joita ei ollut todennäköisesti missään muualla idän ja lännen välillä. Lappeenrannan kohdalla Neuvostoliiton puolelle pääsi pelkällä kulkuluvalla, ilman passia ja viisumia.

– Se oli hyvin poikkeuksellinen tilanne koko sen aikaisessa maailmassa. Se taisi olla ainoa tällainen paikka silloisen sosialistisen ja kapitalistisen maailman välillä, muistelmakirjailija Ilkka Ronkainen kertoo.

Ronkainen toimi 1970-1980-luvuilla Lappeenrannan politiikassa ja kaupunginhallinnossa ja kuului Lappeenrannan kommunistien johtoportaaseeen. Hän on kirjoittanut ajasta kirjan Rautaesiripussa oli reikä.

Ilkka Ronkainen
Ilkka Ronkainen on kirjoittanut muistelmateoksen Lappeenrannasta 1970-1980-luvuillaMikko Savolainen / Yle

Järjestelyn erikoisuutta kuvaa se, että kulkulupaa kanava-alueelle eivät myöntäneet neuvostoliittolaiset virkamiehet vaan suomalaiset.

– Niitä kirjoitti 3-4 henkilön pieni yksikkö, jonka nimi oli Saimaan kanavan hoitokunta, Saimaan kanavan entinen kanavapäällikkö Seppo Koivupuro kertoo.

Suhteiden symboli: Rättijärven klubi

Erikoisten rajajärjestelyjen symboliksi muodostui Saimaan kanavan vuokra-alueella toiminut Rättijärven klubi, josta tuli lappeenrantalaisten ja viipurilaisten yhteinen tapaamis- ja juhlapaikka.

Rättijärven klubin ilmoitustaulu.
Rättijärven klubin ilmoitustaulu.Väylävirasto.

Klubille pääsi Suomen puolelta ilman passia ja viisumia vain Saimaan kanava-alueen kulkuluvalla.

Kielenkantoja tapaamisissa irrotti klubin yhteydessä toiminut Berjozka-valuuttakauppa, josta sai halpaa alkoholia Suomen markoilla.

– Ratkiriemukkaita iltoja siellä vietettiin, Lappeenrannan Suomi-Neuvostoliitto-seuran puheenjohtajan ominaisuudessa aikoinaan juhlia järjestänyt Ronkainen muistelee kaiholla.

Klubilla kävi myös suomalaisia taiteilijoita. Ronkaiselle on erityisesti jäänyt mieleen sanasepon ja laulajan Veikko Lavin vierailu.

– Kotkalaiset halusivat ehdottomasti, että Lavi pyydettäisiin klubille, koska hän ei ollut koskaan ylittänyt itärajaa.

– Ongelma oli se, että Veikolla oli niin paljon puhuttavaa siellä klubilla, ettei se kerinnyt oikein laulamaan ollenkaan. Tulkillakin oli vaikeuksia ehtiä kääntämään hänen sanojaan.

veikko lavi
Veikko Lavilla ei juttu loppunut Rättijärven klubilla.Yle / Antero Tenhunen

Aluperin merimiesklubi

Klubin nimi tuli siitä, että se sijaitsi Rättijärven eli Svetotsnoen sulun lähellä Saimaan kanavalla. Valkoinen kivinen klubitalo oli alkujaan suomalainen rakennus, jonka neuvostoliittolaiset olivat remontoineet uuteen tarkoitukseen.

– Siellä oli Berjozka-valuuttakauppa, ravintola, kirjasto ja juhlatilat, Ronkainen kertoo.

Berjozka oli kauppaketju, jossa myytiin pääasiassa ulkomaalaisia elintarvikkeita ja alkoholijuomia ulkomaan valuutalla. Kaupat olivat erityisesti neuvostoeliitin, ulkomaalaisten liikemiesten, diplomaattien ja turistien käytössä.

Alunperin Rättijärven klubi oli tarkoitettu kanavalla liikennöiville merimiehille

– Sen nimi oli kansainvälinen merimiesklubi. Neuvostoliittolaiset varmaan halusivat ansaita sillä ulkomaan valuuttaa kanavalla kulkevilta merimiehiltä, entinen kanavapäälikkö Seppo Koivupuro kertoo.

Hänen mukaansa kanavalla liikennöivät laivat eivät kuitenkaan pysähtyneet klubilla. Sen palveluja käyttivätkin lähinnä kanava-alueella liikkuvat suomalaiset työntekijät ja huviveneilijät.

Suorat suhteet Viipuriin

Klubilla pidettyjä lappeenrantalais-viipurilaisia tapaamisia järjestivät kaupunkien ystävyysseurat eli Viipurin Neuvostoliitto–Suomi-seura ja Lappeenrannan Suomi–Neuvostoliitto-seura.

Tapaamisia oli erilaisten suomalaisten ja neuvostoliittolaisten juhlapäivien kuten esimerkiksi naistenpäivän, Suomen itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden merkeissä.

Mukana oli myös lappeenrantalainen kokoomuspoliitikko Heikki Järvenpää, joka aikoinaan toimi myös Suomi-Neuvostoliittoseuran Lappeenrannan yhdistyksessä.

Hän ei muista tilaisuuksia yhtä värikkäinä kuin Ronkainen.

– Viipurilaiset yleensä järjestivät jonkinlaista ohjelmaa. Siellä oli balalaikkayhtyeitä ja kansantanssia. Sitten oli molemmilta puolilta puheet ja viipurilaiset olivat järjestäneet sinne sitten sellaisen zakuska-pöydän asianmukaisine juomineen ja siinä se sitten oli. Pari-kolme tuntia se tilaisuus yleensä kesti, Järvenpää kertoo.

Heikki Järvenpää
Lappeenrantalainen kokoomuspoliitikko Heikki Järvenpää.YLE

Suhteiden taustalla Lappeenrannan kommunistipamppu

lkka Ronkaisen mukaan Lappeenrannan suorien Viipurin-suhteiden taustalla oli Suomen kommunistisen puolueen Lappeenrannan piirijärjestön puheenjohtaja Lauri Sallinen, jolla oli erityistä vaikutusvaltaa Neuvostoliitossa.

Erityissuhteiden perusta olisi luotu kesällä vuonna 1968, kun Neuvostoliitto oli miehittänyt Tsekkoslovakian.

– Sallinen oli tuolloin Leningradissa ja antoi tukensa miehitykselle. Kannanotto oli Neuvostoliiton televisiossa vahvasti esillä. Tämä muodosti erityisen luottamuksen Leningradin silloisen ykkössihteerin Grigori Romanovin ja Sallisen välille, Ronkainen kertoo.

Sallisen lausunto oli tärkeä Neuvostoliitolle, koska hän veti käytännössä omaa ulkopoliittista linjaansa. Se poikkesi SKP:n enemmistön linjasta, joka tuomitsi Tsekkoslovakian miehityksen.

Nyt jo edesmennyt Sallinen kuului SKP:n vähemmistösiipeen taistolaisiin, jotka asettuivat asiassa Neuvostoliiton kannalle.

Suomi valtiona ei käytännössä ottanut ollenkaan kantaa miehitykseen, vaikka Neuvostoliiton toiminta tuomittiin laajasti maailmalla.

Ilman byrokratiaa

Leningradin puoluejohtaja Grigori Romanov oli vahvassa asemassa Neuvostoliiton puoluehierarkiassa. Ronkaisen mukaan Sallisella avautui näin suora vaikutuskanava Neuvostoliiton johtoon.

Yhtenä hyvien suhteiden ilmentymänä olivat Ronkaisen mukaan Rättijärven klubin tapaamiset. Tämän lisäksi Lappeenrannan ja Viipurin puoluepiirien annettiin pitää suoraan yhteyttä rajan ylitse.

– Se oli hyvin mutkatonta suoraa kanssakäymistä tavalliseen puoluebyrokraattiseen käytäntöön verrattuna, jolloin asioita olisi pitänyt kierrättää Helsingin ja Leningradin sekä Moskovan kautta, Ronkainen sanoo.

Rättijärven klubin toiminta loppui 1990-luvun alkupuolella Neuvostoliiton hajottua.