Koronaviruksen uhreja haudataan joukkohautoihin New Yorkissa

New Yorkin kaupungissa vähävaraisten hautausmaalla haudataan nyt yhtä monta ruumista päivässä kuin aiemmin viikossa.

koronavirus
Lautaisia arkkuja kasataan joukkohautaan New Yorkissa.
Urakoitsijat hautaavat vainajia joukkohautoihin Hart Islandilla New Yorkin kaupungissa.Reuters-tv

New Yorkin osavaltiossa on jo enemmän todettuja koronavirustapauksia kuin yhdessäkään maassa Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Torstaina osavaltiossa oli todettu jo lähes 160 000 tartuntaa. Sairastuneista noin 7 000 oli kuollut. Johns Hopkins yliopiston mukaan esimerkiksi Espanjassa oli perjantaina vahvistettu (siirryt toiseen palveluun) yhteensä runsaat 153 000 tartuntaa ja Italiassa vajaat 144 000.

New Yorkin kaupungissa, Bronxin kaupunginosan viereisellä Hart Islandin saarella sijaitsee hautausmaa, jolle on 1800-luvulta lähtien haudattu ihmisiä, joilla ei ole läheisiä tai varaa hautajaisiin.

Tavallisesti Rikers Island -vankilan vangit vastaavat hautaustöistä. Normaalisti vangit ovat haudanneet noin 25 ruumista viikossa. Nyt heidät on siirretty tehtävästä syrjään turvallisuussyistä.

Lautaisia arkkuja kasataan joukkohautaan New Yorkissa.
Hautauksista vastaavat urakoitsijat ovat pukeutuneet suojavaatteisiin.Reuters-tv

Kaupungin viranomaiset ovat palkanneet urakoitsijoita suorittamaan hautaustöitä kasvaneen työmäärän takia. Vainajien määrä alkoi lisääntyä maaliskuussa samaan aikaan, kun koronavirus alkoi nopeasti levitä New Yorkissa.

Alueelta otetuissa ilmakuvissa näkyy, kuinka ruumisarkkuja haudataan pitkiin joukkohautoihin. Kuvissa suojapukuihin pukeutuneet työntekijät tekevät hautaustöitä.

Kuolinsyyntutkijan viraston tiedottajan Aja Worthy-Davis arvioi uutistoimisto Reutersille, että todennäköisesti osa viime aikoina Hart Islandille haudatuista on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Hautauksista vastaavan New Yorkin vankeinhoitolaitoksen tiedottaja Jason Kersten kertoi Reutersille, että tällä hetkellä Hart Islandin hautausmaalle haudataan noin 24 ruumista päivässä viitenä päivänä viikossa.

Kerstenin mukaan saarella on varauduttu siihen, että siellä voidaan säilyttää ruumiita, jos kaupungin ruumishuoneiden kapasiteetti ylittyy koronavirusepidemian takia.

Lisää aiheesta:

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta

Koronavirus heitti kuoleman kasvoillemme – samaan aikaan moni läheinen ei ehkä pääse saattamaan kuolevaa rajan yli

Lähteet: AFP, Reuters

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus