Koronan hoitoon povatun malarialääkkeen raaka-aineesta käydään nyt kilpailua maailmalla – Suomi haluaa turvata lääkeaineen riittävyyden kotimaassa

Lääkeyhtiö Orionin omistama suomalainen Fermion Oy on toinen hydroksiklorokiinin suurimmista valmistajista. Orion ei omien sanojensa mukaan pysty tällä hetkellä vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

koronavirus
Sairaanhoitaja tekee koronavirustestiä
Lääkeaineesta on saatu lupaavia tuloksia koronaviruksen hoitoon ja sen kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti.Pasi Takkunen / Yle

Koronavirustartunnan hoitoon mahdollisesti soveltuva hydroksiklorokiini nosti Suomen kansainväliseen huomioon.

Lääkeaineesta on saatu lupaavia tuloksia koronaviruksen hoitoon ja sen kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti. Yksi sen suurimmista valmistajista on lääkeyhtiö Orionin omistama suomalainen Fermion Oy.

Uutistoimisto Reuters (siirryt toiseen palveluun)kertoo, että yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Amneal Pharmaceuticals ei välttämättä pysty valmistamaan lupaamaansa määrää hydroksiklorokiinitabletteja, koska sillä on vaikeuksia saada raaka-ainetta Suomesta. Lääkeyhtiön mukaan Suomi on asettanut kotimaan tarpeet viennin edelle.

Suomen lääkeviraston Fimea kertoo Ylelle, ettei Suomi ole vielä antanut varsinaisia kieltoja tai rajoituksia lääkkeiden viennille.

– Minun tiedossani ei ole, että vientiä olisi varsinaisesti rajoitettu. Lähinnä on pyritty turvaamaan, ettei raaka-aine lopu Suomessa kesken, sanoo johtaja Esa Heinonen Fimeasta.

Orion vahvistaa, että kyseiselle vaikuttavalle aineelle (API:lle) on voimakasta kysyntää tällä hetkellä ympäri maailman, eikä lääkeyhtiö pysty vastaamaan kysyntään samassa mittakaavassa.

Orion myös toteaa Ylelle lähettämässä lausunnossaan, että Suomessa voimassa olevan valmiuslain perusteella Suomen viranomaisilla on pitkälle menevät oikeudet puuttua alan toimijoiden toimintaan ja kotimaan tarpeet ovat poikkeustilanteessa etusijalla.

Yhtiö kieltäytyy kuitenkin kommentoimasta yksittäisten asiakkaiden tilauksia.

Hydroksiklorokiini on vanha lääke, jota on käytetty muun muassa malarian hoitoon. Sen kysyntä on lisääntynyt maailmanlaajuisesti, kun siitä on saatu lupaavia tuloksia koronaviruksen hoitoon.

Osa tiedeyhteisöstä on kuitenkin varoittanut, että tutkimusta malarialääkkeiden tehosta koronavirusta vastaan tarvitaan vielä paljon lisää.

Lue myös:

Malarialääkkeestä toivotaan apua taistelussa koronaviruspandemiaa vastaan'

Suomalaisen lääkkeen toivotaan estävän koronakuolemia merkittävästi – Ensin sen pitää kuitenkin läpäistä Yhdysvaltain lääkeviranomaisten testit

Tiedeyhteisö käy kuumeista kilpajuoksua koronaa vastaan – avuksi on valjastettu supertietokoneita, 3D-tulosteita ja oppeja sadan vuoden takaa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus